Tuliaisiks pelkkä malaria

// Admini sekä Mauja, sekä Sleepi Synestesian kanssa! //

JALOPIINA

Ja taas kerran pikkuserkuksien älykkäitä ideoita, haahuilla nyt lehtimetsässä, Suvituulen lauman alueen läheisyydessä ja keskellä kirkasta päivää. Jotkut vain ajattelivat laumojen rajat vähän eri tavalla, ja valitettavasti kaksikko kuului niihin, jotka ottivat mieluummin turpaansa, kuin noudattivat mitään typeriä rajoja. Vahinkoja sattui surkeammissakin piireissä, mutta syy tälle koko matkalle? Ikiroudan tytöt olivat jo niin monesti katsottu läpi ja arvosteltu, että vaihtelu virkisti, eikä kaikki näyttäisi enää niin suohirviöiltä. Siniharmaiden sävyjen ystävä etsiskeli arvosteltavia kohteita lähes olemattomasti vihreää omaavien silmiensä kanssa, liikkuessaan hyvin laahaavin raviaskelein. Luisu selkä sai sen näyttämään turhankin koomiselta, mutta sen ja kyynärpääongelman kanssa oppi elämään. Kuka nyt haluaisi olla normaali? Liian moni, ainakin, mitä oli nyt kuunnellut jatkuvaa vikinää joka asiasta, seurannut vierestä lauman toimintaa ja kaikkia mahtavia rituaaleja henkien kunniaksi. Siinä tunsi olonsa tervepäiseksi, kun ei omannut mitään mielenkiintoa jonkun sellaisen palvomiseen, mitä ei voinut nähdä. Antoi muiden hihhuloida, Jalopiinalla oli parempaakin tekemistä, kuten vahdata ohimennen hännässä roikkuvaa Synestesiaa - ettei vahingossa haukkaisi rakasta häntää irti!

Suvituulen alue oli hajusta päätellen liian lähellä, mutta se ei kyllä kiinnostanut - Jalopiina vain kierteli mahdollisimman vaikeakulkuisia paikkoja, saadakseen pienemmän, ylikulmautuneen pikkuserkkunsa kompuroimaan. Onneksi ei sentään aurinko paistanut, muuten olisi ollut aivan liian rankkaa raahata lähes samanpainoista narttua perässään, kaksikon miehekkäämpi osapuoli teki tapansa mukaan äkkipysähdyksen. Miksi, koska oli jäätävän iso kuoppa, missä näytti olevan maatuvia lehtiä ja muuta saastaa.
"Hei perävaunu, mitä sää tekisit jos mä kävelisin tosta saastasta?" tuo kysyi virnuillen, silmäillessään taaksepäin - ja saadessaan tosi epämääräisen vastauksen. Ei sillä, sekaveristä ei voinut kiinnostaa kävellä tuollaisesssa... Mitä nyt koskaan olikaan, sitä ei kukaan halunnut tietää, narttu kiersi nätisti esteen ja ajatustenjuoksu kääntyi taas oudoksi. Oli kuoppa, kaunis oli kuoppa, Synestesian hauta, siellä nekrofiliaa Synestesian kanssa harrastaa Jalopiina-- lääkkeet. Suvituulelaisetkin olivat jossain piilossa, höh, Jalopiina oli yksinäinen, huolimatta ruskeasävyisestä kaverista joka roikkui lähes persvilloissa kiinni, kuin sitkeinkin takiainen.

SYNESTESIA

Kaikki eivät ehkä olisi lähteneet seikkailemaan toisen lauman rajalle, mutta koska Synestesia pikkuserkkuineen olivat vajukkeja, ei asiaa edes harkittu, sienillä tieten saattoi olla osuutta asiaan, siitä ei tosin keskusteltu. Muutamakymmenkilometriä oli tullut taivallettua ja loppumatka olikin mennyt iloisesti Jalopiinan hännästä kiinni pitäen. InterCity JS oli liikenteessä ja konduktöörin puheesta ei saanut muuta selvää kuin että sassississas, mutta asia kuului oikeasti, että InterCity JS toivottaa matkustajille hyvää ja turvallista matkaa. Jota ei tosiaan tainnut olla luvassa, koska siniharmaa mulkku oli saanut veturin osan, eikä siitä seurannut mitään hyvää. Synestesia kompuroi omiin pitkiin jalkoihinsa, kun pikkuserkku ihan vain vittuillakseen johdatteli häntä pahimpien risukoiden ja ties minkä ojien ylitse. Paska muija, mutta minkäs teet. Lopulta jossain vaiheessa jalat lähti alta, eikä muu auttanut kuin raahautua raajat taakseäin sojottaen henkisesti läskimmän perässä, kun hampaat pitivät kiinni sen hännästä. Hidasti Jalopiina onneksi vauhtia sen verran, että päästiin takaisin ylös ja matka saattoi jatkua. Ainoa plussa oikeastaan tässäkin paskassa oli se, ettei ollut liian kuuma keli, koska muuten oltaisiin saatettu sulaa ja se jos mikä olisi ollut perseestä - ihan niinkuin sekin, että toverimme piinaisa jalo, päätti tehdä äkkipysähdyksen ja Synestesian naama kosketteli jälleen liian läheisesti toisen takapuolta.

Törmäyksestä huolimatta piti pikkunarttu kiinni tehokkaasti toisen hännästä, koska ei saanut tuhota junaa. Tsukutsuku -äänet tosin olivat jääneet matkan varrella vähäisiksi, koska oli pitänyt keskittyä pystyssä pysymiseen ja sekin oli loppujen lopuksi mennyt vituiksi, kuten lähes kaikki mitä äpärät tekivätkään. Sukuvikahan se oli kun sukset eivät luistaneet. Jalopiinan vika siis kaikki, toivottavasti kuolisi ja nekrofiilikot hyökkäisivät ja sitten kannibaalit ja sen jälkeen tulivuoret hyökkäisivät. Lällällää.
"Mitäpä lunttu lottoot?" tuumattiin, vaikka ei siitäkään mitään selvää saanut, tai ainakaan kovin paljoa, koska häntä. Paskan makuinen, karvainen ja ruma häntä. Irti vaan ja kuuseen roikkumaan oraville. Vieläkään ei ote irronnut, negatiivisista adjektiiveista huolimatta. Ainoa asia mikä tässä hieman ihmetytti, oli se, ettei niitä vaalea turkkisia ollut yhden ainoaa näkynyt, vaikka lähestulkoon sataprosenttisesti yhteen laskettuna lesbot olivatkin niitä katsomaan lähtenyt. Pitihän sitä paikalliset nähtävyydet katsastaa ettei ikuinen erektio laskisi. Synestesia mulkoili kulmiensa alta pikkuserkkua, joka nähtävästi aikoi parkittaa tässä loppu elämän ja naama perseessä ei ollut kovin hauskaa, jonka vuoksi piti laittaa peruutusvaihde päälle ja ottaa hännän mittainen turvaväli, kiitos.

// Tuun vastailemaan tänään myöhemmin, on nyt vähän kiireitä.//

//Saattaa olla melkoista sönkkäystä ekat roolit, kun yritän saada otetta tähän uuteen hahmooni. Koettakaa kestää.//

Mauja

Kermanvaalea turkki vilahteli nuorten koivujen väleistä nuoren susinartun juostessa sen lempireittiä metsän läpi. Tuo jadesilmä oli vapaudenkaipuussaan päättänyt suoda itselleen hiljaisen hetken lauman hälinästä ja siitä loputtomasta nalkutuksesta, ja vetäisi nyt syvään henkeä. Nartun kasvoille nousi leveä, suorastaan hurmiollinen hymy sen tuntiessa lämpimän auringonpaisteen turkillaan ja navakan tuulenvireen kasvoillaan: vauhdilla juokseminen sai sen aina paremmalle tuulelle. Pehmeät, joustavat askeleet nielivät maata nopeasti matkaavoittavalla tahdilla, kun tuo valkea susineito antoi aistiensa kuljettaa sitä läpi nuoren koivikon. Kostea, mullalta ja sammalelta tuoksuva maa jousti hyvin suden anturan alla ja antoi hyvän, pitävän pohjan.

Susinarttu alkoi hidastaa vauhtiaan rauhallisesti saapuessaan metsikön valoisampaan - ja samalla avarampaan - osaan. Sen hengitys oli hieman raskaampaa, muttei toki puuskutusta tai hengästynyttä tuhinaa. Mauja oli juoksennellut yksin pitkin metsiä niin kauan kuin muisti, sillä se janosi vapautta ja ihaili siksi taivaalla liitäviä lintuja, uskoen vahvasti niiden olevan henkien sanansaattajia. Hengistä itsestään Mauja ei varmaksi sanonut, mutta uskoi mitä poppasusi laumalaisilleen kertoi. Ei sillä että neitoa kovin paljoa olisi kiinnostanut, mutta oli hyvä tietää että joku tiesi hänen olemassaolostaan eikä silti rajoittanut hänen mielihalujaan ja vapaudenjanoaan. Keskikokoinen susinarttu asteli nyt rauhallisesti eteenpäin, tuoreen metsikön tuoksu kirsussaan. Sen jadenvihreät silmät sulkeutuivat hetkeksi, kun neito henkäisi tyytyväisenä. Kuinka hienoa olisikaan lähteä ja alkaa uusi elämä, luoda oma lauma.. Mutta Mauja tiesi, että se jos mikä rajoittaisi hänen elämäänsä ja toisi paljon paineita. Kyllähän siitä tämä näppärä nuorineiti selviytyisi, eri asia tosin oli se, että halusiko se. Ja ei, Mauja ei halunnut yhtään enempää vastuuta, velvollisuutta, tai mitään muutakaan jos se tarkoitti hänen vapaan tulemisensa ja menemisensä rajoittamista.

Vapaus, siinä vasta sana. Se ei mitenkään kyennyt tiivistämään kaikkea, mitä vapauteen kuului, kuten - muutaman esimerkin jos mainitsen - ehdoton hyväksyntä, rakkaus joka ei vaadi aina kaikkea, oikeus kulkea mielensä mukaan, itseluottamus, usko tulevaisuuteen.. Ja paljon muuta. Nuori susi oli kuluttanut suuren osan elämästään mietiskellen näitä asioita, jotka koki itselleen niin elintärkeiksi.

Jadesilmäinen repäistiin irti ajatuksistaan, kun tuntematon, mutta silti etäisesti jotain muistuttava tuoksu kulki tuon herkkään kirsuun. Susia? Mauja kurtisti kulmiaan. Kovin lähellä olivat Suvituulen alueita, mitä nartulta odotettaisiin tällaisessa tilanteessa? Siinä pohtiessaan se seisoi paikallaan ymmärtämättä, että nuo kaksi kulkivat koko ajan kohti.

Jalopiinan kanssa oli aina tosi turvalliset matkat, jos vaikka vähän vauhditellaan jyrkänteen reunalla, hypätään järveen ja niin edelleen. Toisilla vain kävi vähän parempi tuuri, eikä sillä, siniharmaa luisuselkä rakasti edellämenijän rooliaan! Huolimatta siitä, että Synestesia oli jatkuvasti perseessä kiinni, tasaisen vauhdin ylläpitäminen, ja sen hiljentäminen ennen pysähdystä, oli liian rankkaa ja älyllisesti haastavaa. Joku tässä junailussa myös mätti, nimittäin pikkuserkun epämääräinen ölinä kysymyksen yhteydessä. Yrittäkää itse puhua karvapuuhka suussa, Jalopiina naurahti kiertäessään esteen samalla ravivauhdilla, kuin ennen äkkipysähdystään. Missä oli kaikki paikalliset naiset, tuliko tästä nyt hukkareissu - sitä ei suvaittu, sekaverinen eläin saattaisi karavaaninsa vaikka keskelle reviiriä vain arvostellakseen muiden ulkonäköä ja ollakseen oma itsensä. Eiköhän Synestesiakin ollut samaa mieltä, ei kaikkien tarvinnut olla kliseisen älykkäitä, älyllisesti pari vuotta jäljessä oli yllättävän mukavaa. Esteistä oli selvitty, ja pahemmin pikkuserkun mielipidettä kyselemättä kyömykuonoinen elikko pidensi askeltaan.
"Paikalliset naiset on saatana sukupuuttoon kuollu", Jalopiina pohdiskeli ääneen, yrittäessään tähyillä näköesteistä huolimatta jotakin elonmerkkejä. Muistakin kuin oravista, ja syötävän arvoisista linnuista.

Matka kuitenkin tuotti määrittelemättömän ajan päästä tulosta, sillä suoraan menosuunnassa näkyi eloa! Ehkä, ellei näillä suunnilla liikkuisi myös vaaleita villisikoja, joilla oli hitusen voimakas karvankasvu ja koiramainen rakenne. Mistäs sitä koskaan tiesi, mitkä geenimutaatiot liikkuivat missään päin maailmaa.
"Laituri kuusysi näkyvissä!" Jalopiina huudahti voitonriemuisesti, siltä varalta, että sieltä takamuksen takaa oli vaikea nähdä, häntäkarvat oli silmissä, tai Synestesia oli taas perässävedettävä yksilö ilman kookkaamman yksilön huomaamista. Vahinkoja sattui, mutta tällä kertaa hukka alkoi hidastamaan jo ajoissa. Puhe-etäisyys lähestyi hetki hetkeltä, kunnes oli jo aika pysähtyä.
"No huhhuh", Jalopiina tuumasi kuuluvasti tuosta vaaleasävyisestä nartusta, arvioiden katseellaan toista korvankärjistä varpaisiin. "Liitytkö junaan, mä voisin ottaa sun häntäs", tuo jatkoi varsin neutraaliin sävyyn, virnuillen kuitenkin hyväntuulisesti. Nimen kysyminen heti alkuun olisi ollut tylsää, hukka käänsi katseensa Synestesiaan, kunnes palautti sen takaisin ventovieraaseen. Ei niin paha, kuin olisi voinut olla, eikä näyttänyt olevan sen suurempia anatomiallisia vammojakaan.

Naama perseessä tosin oli jo niin tuttu tunne, että yllätyksestä toivuttaa suhteellisen vikkelään, vaikka moni olisikin jäänyt suremaan sitä kurjaa kohtaloa. Synestesialla vain sattui olemaan liian kiire paikalliseen keittiöön - ja jos joku niin Jalopiina varmasti ymmärtäisi hienovaraisen vihjauksen, jos se olisi ääneen sanottu. Harmi vain, ei ollut enemmän ruskeansävyyn oleva elikko ajatustenlukija ja jälleen oli liiankin lähellä, että jalat olisivat pettäneet vaivalla ansaitun luottamuksensa, mutta onnekseen pysyivät hieman suuremman mukana, koska muuten olisivat raajat joutuneet leikkuriin, katki poikki ja pinoon. Sitten teki toveri Jalopiina varsin terävän huomion.
"Sassississas", mikä siis meinasi sitä, että Synestesiakin oli asian huomannut ja että oli varmaankin ollut turha reissu. Kaiketi olisi kannattanut nyt jo päästää irti hännästä ja oksentaa suurin osa karvoista pois, mutta ei sellaiseen nartun älykkyysosamäärä vain millään riittänyt. Ja ties mitä onnettomuuksia olisikin tapahtunut, jos InterCity JS'n perävaunu olisi suistunut raiteiltaan? Tuhansia henkiä olisi menetetty - mikä sinänsä olisi ollut vain hauskaa. Koska suolenpätkän.

Synestesia oli jo niin kyllästynyt perskarvoissa roikkumiseen, että melkein kiljui onnesta, kun pikkuserkku kertoi ilouutisen - pysäkki kuusysi oli näköpiirissä ja näin ollen matkustajat saisivat hieman ihastella paikallisia nähtävyyksiä. Tai tässä tapauksessa selkeästikin nähtävyyteen, kuten nartulle selvisi, kun oli ensin räkynyt suustaan enimmät harmaa-valkeat karvat. Mahtoi olla hemaiseva näky, mutta sitten iskettiin takapuolta mättäälle.
"No huhhuh!" samanaikaisesti ilmoitettiin serkkukullan kanssa, kuten idiooteilla tapana oli. Taisi tullakin huhhuhhuttelut oikein tunteella, kun kuorossakin päästiin lausumaan. Vaaleaa hukkaa katseltiinkin sitten kiireestä kantapäähän, oikein kriittisesti kytäten. Normaalius ei vain sopinut Synestesialle. Perusrakki, eli varmasti nätimpi kuin pikkuserkukset kera anatomiaraiskauksensa, joiden vuoksi olivat häpeä koko lajille. Mutta se oli sivuseikka ja rumilla sekä henkisesti läskeillä oli aina hauskempaa, että repikää siitä ah-niin-nätit.
"Hei onks sun vanhemmat terroristei, ku sä oot tollane seksipommi?" Huudettiin vieraalle nartulle, vilkaisten sitten Jalopiinan suuntaan huvittuneena, kyllä tämä leikki oli aina kivaa, mutta sitten naama takaisin sojottamaan tuntematonta kohden, ihan peruslukemilla tietenkin.

//Tuun vastailemaan tänään, nyt en prkl ehtinyt ku aloittaa niin jo alkoi huuto alakerrasta että mennään... -.-'' Tuskastuttavaa.//

//Aina tuntunee siirtyvän tuo aika. Tässä taloudessa ei näköjään kukaan muu osaa mitään //

Mauja

Vaaleaturkkinen jadesilmä seisoi edelleen samassa paikassa hievahtamatta, kun nuo kaksi saapuivat paikalle mitä merkillisemmällä tavalla: toinen toisen hännässä roikkuen. Maujan kulmakarvat kohosivat, ja neito seisoi hiljaa paikallaan katsellen ja kuunnellen noita hetkisen. Mauja oli ollut nauttimassa päivästä, vapaudesta, metsästä, ja oli pienoinen järkytys yhtäkkiä tavata tuntemattomia tässä osassa metsää, varsinkin näin lähellä lauman reviiriä.

Tuntemattomien käytöskin oli kovasti poikkeavaa siitä, mihin tuo nuori susi oli tottunut, ja se ei voinut olla kallistamatta päätään noille. Mauja tunsi huvittuneen hymyn nousevan kasvoilleen väkisin, mutta se tasoittui pian toisen huudahtaessa hänelle. Virnistys toiselle ja sitten kasvot viattomana katse takaisin Maujaan. Susinarttu räpäytti silmiään muutaman kerran ja alkoi nauraa kihertämään. Varmasti nuo kaksi nyt pitivät häntä aivan yhtä hulluna kuin neito piti heitä, mutta tilanne ja sen koomisuus saivat tämän elämäniloisen jadesilmän naurun kuplimaan - eikä sillä että neito sitä olisi yrittänytkään estää. Kuitenkin, kyseessä oli kaksi lauman ulkopuolista sutta: he tuskin tapaisivat kovin montaa kertaa edes koko elämänsä aikana. Elleivät nuo sitten olleet tulleet jäädäkseen retkumaan tänne reviirin rajamaille. Tosin, tuskinpa Suvituulen kenraali Honka-herra aikoisi sietää tuollaista käytöstä kovinkaan kauaa, mutta Mauja työnsi ajatuksen sivuun.

-En osaa vastata kysymykseesi sen tarkemmin, mutta nimeni on Mauja. Keitä te olette?
Nuori narttu kysyi selvän uteliaana. Tuo selkeä, kohtelias ja hyvin hiottu puheenparsi oli nartulle opetettu pentuiästä asti, ja sai välillä hänenikäisensä katsomaan häntä kieroon, luullen häntä ylimieliseksi kun tuo puhui niin "hienosti". Mauja pudisti ajatuksen yulos päästään: eihän sitä tiennyt ennenkuin yritti. Eivätkä nuo ainakaan vaikuttaneet vihamielisiltä, lähinnä tylsistyneiltä.

//Itteäkin alkaa naurattaa tuo Maujan lapsenmielisyys x)

Synestesian elämä oli kunnon perseilyä, kirjaimellisesti. Jalopiina näki paljon maailmaa, pikkuserkku sekä karvaa että maailmaa. Eniten varmaan karvaa, mutta se ei haitannut siniharmaata kyömykuonoa, joka oli kunnon tipubongari, nytkin oli löytänyt tuon.. Normaalin nartun, jonka voisi raiskata vaikka läheisellä kepillä, jos se tuntuisi vain hyvältä idealta kuuluisan kuorohuudahduksen jälkeen. Siltä se ei kuitenkaan tuntunut.
Kun vieras blonditurkki rupesikin naureskelemaan, Jalopiina kohotti kulmaansa ja katsoi jopa hitusen oudoksuen, kääntäen 'mitä tuon päässä liikkuu'-henkisen katseensa Synestesiaan. Okei, oliko kaksikollakaan kaikki intiaanit kanootissa, ei, sillä suurin osa niistä oli hukkunut, mutta vajaana sen käsittäminen oli vaikeaa. Hänhän oli takuulla paikan komein poika, luisuselkineen, vammaisine kyynärpäineen ja seksikkäine kyömynenineen! Narttu jatkoi epäkohteliasta tuijottamistaan siihen asti, kunnes päätti tämä kaiketi Mauja kertoa nimensä. Ei osannut vastata haastaviin kysymyksiin, se jos mikä sai siniharmaan elikon kurtistamaan syyttävästi kulmiaan ja mulkoilemaan hetken häijysti.

"Ihme uushomo, ei halunnu olla vaunu eikä porukat ollu terroristei", Jalopiina totesi asiallisesti, istuutuen, sillä liiallinen seisominen poltti liikaa kaloreita. "Mut mä oon Jalopiina, feat vajukki." Lauseen jälkeen oli pakollinen tarve osoittaa tassulla Synestesian suuntaan. Kohta tulisi litsari tai sitten Synestesia söisi rakkaan panokaverinsa otsalohkon ja aivot. Joo, kyllä se jälkimmäinen oli varmasti paljon todennäköisempi vaihtoehto. Hukka virnuili pienen hetken, kunnes neutralisoi itsensä ja keskittyi blondin tuijottamiseen. Toinen vaikutti aika retardilta, ei olisi varmaan tajunnut, vaikka Jalopiina olisi ottanut sen raiskauskepin maasta ja kolauttanut päähän, ja sitten kysynyt liikkuuko päässä muuta kuin silmät ja suu. Varmaan liikkui kuitenkin enemmän kuin junakaksikolla.
"Mut mitäs perkelettä sinä täällä hiihät, täällä voi olla karhu, nekrofiilikko on karhu, liian kauan selibaatissa elänyt karhu, täällä uhriaan etsiskelee karhu, näkee saaliin, hyökkää kimppuun, tappaa, ei, ei saa tappaa, jumalauta!" tuo puhui täysin neutralina, kunnes sitten eksyi taas vakavasti aiheesta. No, oliko sillä jotain väliäkin, ei tuo blondikaan ollut terävin kynä penaalissa, johan sen faktan kertoi turkin värikin.

Elämä oli tuonut tullessaan niin paljon perseilyä tosiaankin Synestesian kohdalle, ettei moni pystyisi saavuttamaan sitä perskarvojen syvyydessä kahlaamista. Jalopiinan takapuoli oli kyllä näyttänyt vähän kaljummalta taas tänään. Kaljurotaksi muuttuisi Jalopiina ja sitten paistettaisiin koko susi ja kaikki olisivat iloisia. Vähemmästäkin! Yhtään ei kuitenkaan tuntunut muija ymmärtävän kaksikkoa, kun naureskeli ihan päin naamaa ja kysymyksiinkään ei saatu kaivattuja vastauksia! Mistäs he pikkuserkun kanssa sitten puhuisivat yön pimeinä tunteina? Ainakin siitä, että ei heidän kysymyksiinsä vastattu ja kuinka he kokivat sen kautta itsensä epäarvostetuiksi. Ja vitut, he eivät luultavasti muistaisi tätäkään tapahtumaketjua enää viikon päästä, kun sienipössikset sulattaisivat viimeisetkin rippeet siitä möykystä pääkopassa, jota myös aivoiksi kutsuttiin. Jalopiina kuitenkin ehti avata sanaisan leipäläpinsä ensimmäisenä, mulkoillessa blondia häijysti ja ihan syystäkin! Sitten istui harmaantunut toveri vierelle ja Synestesia nyökyttelikin saman mielisyyttään pikkuserkulleen.
"Kurja elikko sanon minä, mie ainaki olisin veturi jos paikkaa tarjottas!" ruskeaturkkinen juttusi Jalopiinalle, vaikka katse oltiinkin käännetty takaisin Suvituulelaiseen. Mutta kuljettajaksi ei päästy, koska hommana oli perävaunuus, oliko se edes sana, ja maailman parhaana konduktöörinä olo. Hän ei vain voinut lopettaa niissä hommissa, koska maailma olisi menettänyt liikaa.

Jalopiina oli kuitenkin häijy ja esittely toverin ihan väärällä nimellä, vaikka olikin Synestesia meinannut sille nimelle muutamaan otteeseen ehdoillistua.
"Jaaaaa vitut, meissi on Synestesia", korjaili vajukiksi kutsuttu paskapuhetta. Aina rääkkäämässä nätimpiään! Paha Jalopiina, mädäntyköön ruhonsa, jossain... Kauaa ei taaskaan asiaa ehditty pohdiskella keskenään päänsä sisällä, kun Jalopiinalla otti taas pahasti ja tekstiä tuli ties mitä nekrofiilikkokarhuista ja ei-ei-ei-tappamisesta. Jalopiina ei kuitenkaan saanut viimeistellä puheitaan rauhassa.
"Mä hoidan tän", tuumasi narttu tämän Maujan suunnalle, ennenkuin karjaisi "LÄÄKKEET" ja tulihan se jumalautakin sieltä, lopettamaan koko sekoilun, joka kuitenkin tunnetusti alkaisi ennemmin tai myöhemmin uudestaan. Mutta se ei ollut ongelma ja jos se jollekin muulle oli ongelma, niin sitten se vittu oli sille ongelma.
"Shemalella ei toi järjenjuoksu aina pysy tässä maailman kaikkeudessa", Synestesia juttusi Maujalle, osoitellen tassullaan pikkuserkkunsa suunnalle.

//Osaa naurattaa taas Antakaatte anteeksi heikkohermoisuuteni~

Mauja

Valkeaturkkinen tunsi itsensä kovin hämmentyneeksi, vaikka oli luullut vastanneensa kohteliaasti kahdelle. Susi ravisti päätään hieman ja istahti alas, vaiti, päättäen tarkkailla noita kahta hieman.

Kyömykuonoinen esittäytyi Jalopiinaksi, ja alkoi sitten pian selittää jotain aivan käsittämätöntä. Maujan kulmakarvat kohosivat uteliaana, mutta neiti pysyi edelleen vaiti ja antoi Synestesiaksi esittäytyneen hoitaa Jalopiinan sekoilun karjaisemalla tälle tottuneen oloisella äänensävyllä. Mauja hymyili ujosti ja pitäytyi edelleen suunnitelmassaan olla hieman hiljaisempi, jottei loukkaisi näitä kahta vierasta: vaikka heissä tuoksuikin Ikirouta, ei Mauja kokenut heitä uhaksi - ainakaan vielä. Synestesia vaikutti tällä haavaa otollisemmalta juttutoverilta, mutta Mauja uskoi että hänen olisi tultava toimeen jotenkuten molempien kanssa päästäkseen tutustumaan kumpaankaan. Vaikka nuo kaksi eivät vaikuttaneet olevan välkyimpiä valoja majakassa, Mauja oli kuitenkin luonnoltaan kovin utelias ja uskoi kaikissa susissa olevan hyviäkin puolia.

-Jos saan kysäistä, olisi kiva tietää mikä tämä juna- tai veturijuttu oikein on? En ole ennen kuullutkaan sellaisesta, Mauja selitti kiinnostuneen näköisenä, jadesilmänsä kiiltäen lämpimässä auringonvalossa, joka siivilöityi lehvästön lomitse.