Jokaisella henkäykselläsi // Nuputar tseh tseh :3

Uusi aamu aukeni tasaisen harmaana ja sateisena. Repeilemätön pilvipeite velloi laiskasti taivaalla langettaen vettä alhaalla elelevien olentojen iloksi tai kurjuudeksi, - riippui tietenkin miten asiaa ajatteli ja väsymätön tuuli taiteili tietään puunrunkojen lomassa. Eräs tummanpuhuva hukka oli vetäytynyt tiheän metsän siimekseen toivoen edes väliaikaista suojaa turkkia piiskaavalta ilmalta. Otus värjötteli sanikkaisten, mustikanvarpujen ja kielojen keskellä, erään suuren kiven juurella, saamatta kuitenkaan minkäänlaista katosta itselleen edellä mainituista luonnonelementeistä; mainittakoon kuitenkin, että juuri sillä paikalla tuoksu oli huumaava.
Särmä silmäili laiskasti silmät puoliummessa lehtiä ja kuusenoksia, jotka taipuilivat pisaroiden painosta ja pyöritteli päässään satunnaisia ajatuksia. Päivä ei ollut erityisen mukava, muttei sen puoleen pahimmastakaan päästä, itseasiassa kaikinpuolin mukiinmenevä ja seesteinen; juuri sellainen kun sadepäivät yleensä. Raudanharmaaseen hiljaisuuteen kietoutuneena, sateen tiukumaista helinää korvissaan Särmä tahtoi vain juurtua juuri tähän maaperään ja jäädä paikoilleen.
Jossain kauempana ukkonen jyrähteli vaimeasti. Kestäisi vielä kauan ennen kuin myrsky saapuisi tänne asti, jos nyt yleensäkkään oli saapuakseen, joten hukka ei turhaan kiirehtinyt pois alta. Vaikka se ei uroon luonteeseen oikein sopinutkaan, ajatteli se nyt ehtivänsä vähän myöhemminkin siirtyä paikaltaan jos tarve vaatisi. Tummaturkkinen naurahti puoliääneen itselleen; hän, kaikista maailman susista jäi aloilleen, eikä rynninyt toisaalle, niin kuin tavallisesti teki.
Hitaasti Särmän niskavillat nousivat pystyyn ja uros nosti raskasta päätään aavistuksen. Kuvitteliko se vain, vai oliko lähistöllä joku muukin? Tuo veti keuhkonsa täyteen ilmaa aistiakseen pienoisimmankin vieraan hajun, ja... kyllä! Tuoksu oli valju, sateen osittain pois huuhtoma, mutta yhtäkaikki, todellinen ja kuului aivan varmasti toiselle sudelle.

// Hmm... Tulipas .....jännä//

// Täältä tullaan! (: //

Tumma narttu puski eteenpäin sateen liimatessa turkin kylkiin ja tuulen saadessa Korren hennon kehon värähtämään kylmyydestä. Ei sää kamala ollut, mutta narttu oli ollut ulkona jo hetkisen ja märkä turkki ei suojannut viileältä tuulelta kuten yleensä. Nuori narttu kulki pää ja häntä matalalla, se ei pitänyt sateesta. Korsi pysähtyi ja ravisti turkkiaan saadakseen siitä vettä pois. Sade ei ollut vielä kovaa, mutta mikäli kauempana jyrähtelevä ukkonen saapuisi tähän suuntaan tulisi vettäkin luultavasti aikalailla. Narttu kohotti punaruskeaa märkää päätään ja loi vilkaisun harmaalle taivaalle. Sitten Korsi lähti etenemään metsässä kuten aijemminkin, pää ja häntä matalalla. Mutta vaikka nartun pää oli matalla se ei suinkaan haistellut maata ja sen tuoksuja vaan pikemminkin yritti suojata itseään sateelta. Neiti tuhahti astellessaan siinä märkänä metsän keskellä. Silmiään siristellen tummanvivahteinen susi ravasi metsässä, se oli ollut etsimässä saalista, mutta kauempana kuuluva myrsky oli ajanut sen takaisin kääntäen nartun reitin. Nyt se ajatteli etsiä suojaa, joskin ei sade vielä kovaa ollut. Siinä eteenpäin porhaltaessaan hajuja tutkimatta Korsi ei tajunnut ettei ollut yksin. Tumman ruskea narttu oli vain muutaman metrin päässä toisesta ennenkuin edes huomasi tämän. Korsi nosti hetkessä päänsä ja astui taaemmas. Samantien narttu lausui pahoitellen, mutta häntä kohoten. "Anteeksi, että tällä lailla rynnin häiritsemään." 

Korsi värähti pienesti ja räväytti sitten turkkiaan toista tarkkaillen. Kuinka se ei ollut huomannut urosta ennenkuin oli ollut vähällä törmätä tähän. Nuori narttu oli kovin varomaton, johtui se sitten luonteesta tai kokemuksen puutteesta, mutta se ei ollut hyvä asia ja saattaisi vielä joskus koitua kohtalokkaaksi.

Jos vielä hetki sitten uros oli ollut jännittynyt ja varuillaan, oli kaikki se nyt pyyhkiytynyt pois kuin sateen huuhtomana. Edessään seisova, olemuksensa perusteella nuori narttu ei ollut sellainen, jonka metsästäjä olisi lukenut vaaralliseksi tai epämieluisaksi ilmestykseksi, päin vastoin; hukka tarkkaili lajitoveriaan vilpittömällä mielenkiinnolla.
" Eipä tässä mitään, neiti voi säntäillä ihan vapaasti, metsä oon kuitenkin kaikkien yhteinen." tummanpuhuva susi virkkoi hymyillen ja lisäsi vielä taktisen tauon jälkeen: " Nimi on muuten Syöverin Särmä tai Särmä vaan ja jos saan tiedustella neidin nimeä?". Äänensävy pysyi jatkuvasti kepeänä, juttelevana, eikä asiallisista sanavalinnoista huolimatta puhe kuulostanut millään tapaa viralliselta. 
Särmä nousi hitaasti istumaan, ravistaen sitten vuorollaan molemmilta etujaloiltaan valuvat vesipisarat. Valtava käpälä nostatti takaisin maahan iskeytyessään voimakkaan murskautuneiden saniaisten tuoksun ilmoille. Ammattinsa puolesta noinkin dominoivat tuoksut häiritsivät suuresti tummaturkkia. Kerran jos toisenkin juurikin sateella kasveista uhkuva haju peitti alleen tärkeimmät, eli suomeksi sanottuna riistaeläinten tuoksut ja vaikka nyt Särmällä ei ollut aikomustakaan jäljittää yhtäkään elukkaa, pani se siltikin merkille tämän seikan. 
Sade tuntui hiljalleen yltyvän ja paha-enteiset jyrähdyksetkin hiipivät varkain lähemmäs. Järkevästi ajateltuna nyt  alkoi olla hyvä hetki hakeutua varmaan suojaan; luolaan, kallionhalkeamaan tai muuhun rakennelmaan jossa olisi katto ja kolme seinää, mutta sillä hetkellä uros ei enää uhrannut ajatustakaan paikan vaihtamiselle.

Korsi huokaisi hieman helpottuneena kuullessaan toisen vastauksen, narttuhan oli melkein juossut toisen syliin. Neiti makusteli toisen nimeä hetken suussaan ja vastasi sitten susimaisesti hymyillen ja häntä heilahtaen "Saat toki, Korsi on nimi" Nartun ääni oli jutusteleva samalla kun silmät tutkailivat Särmää. Oliko narttu nähnyt uroksen aijemmin? Korsi katsahti toista tämän noustessa ja vetäisi tuoksuja mustaan kirsuunsa, kuin yrittäen korvata sitä ettei aijemmin ollut keskittynyt ympäristöön. Sitten uusi, hieman kovempi jyrähdys taivaalta sai nartun heilauttamaan korviaan, se ei pitänyt ukkosesta vaikkei sitä varsinaisesti pelännytkään. Vesi tipahteli taivaalta tiheämpään tahtiin raskaina pisaroina kastellen nartun pörheää turkkia. Korsi katsahti ympärilleen suojaa etsien ja sai siristellä sinisiä silmiään sateelta, joka sitä kiusasi. 
Korsi ravisti turkkiaan ja kiinnitti nyt huomionsa seuralaiseensa, tummaan urokseen sen sijaan että antaisi sen harhailla miettimässä miksi sade kasteli turkin niin ilkeästi, eihän vielä edes satanut kovin paljoa. Narttu veti henkeä saadakseen toisen ominaishajun kirsuunsa ja arvio samalla toista miettien oliko tällä korkeakin arvoasema laumassa. Särmä oli selvästi kookas ja vankkaluinen, lihaksia unohtamatta. Nuori tummanpuhuva narttu ei peitellyt kiinnostustaan hetkeäkään.

Uros nyökkäsi kevyesti merkiksi siitä että oli kuullut lajitoverinsa nimen. Tuo arveli muistavansa sen suhteellisen helposti vielä pitkänkin ajan jälkeen, jos se vaikka osoittautuisi vielä joskus tarpeelliseksi.
Ruskeiden silmien katse vaelteli uuden tuttavan ulkomuodossa. Tummaturkkiseen itseensä verrattuna toinen oli erittäin siro ja huomattavasti matalampi, mutta ihmekkös tuo; olihan Särmä urokseksikin melkoisen kookas ja lihaksikas.
" Ajattelitko vielä kastua täällä, vai pitäisiköhän hakeutua johonkin suojaisampaan paikkaan?" uros heitti ajatuksensa ilmoille, kuin asia olisi vasta pulpahtanut mieleensä, ehkäpä vain jotain puhuakseen, kiusallinen hiljaisuus kuin ei tuntunut miellyttävältä vaihtoehdolta.
Jotain tehdäkseen tummaturkki nousi nyt seisomaan täyteen mittaansa ja loi hapuilevan katseen ympäristöönsä. Mitään tiettyä asiaa hukka ei hakenut tai odottanut löytävänsä; kunhan vain silmäili omaa huviaan. Puiden oksat, lehdet, kivet ja mistä kaikesta maisema nyt muodostuikaan oli peittynyt tasaisen-harmaan sadeverhon taakse. Eteensä ei nähnyt yhtä pitkälle kuin selkeällä säällä, joskaan tämä ei liiemmin häirinnyt Särmää.

//lyhyt kökkö//

//Anteeksi, pienoinen odottelu (: //

Nartun korvat värähtivät uroksen esittäessä kysymyksen. Korsi vilkaisi toistamiseen ympärilleen ja mietti sitten. Tämä oli Ikiroudan lauman reviiriä, joten narttu oli kuljeskellut alueella monia kertoja. Missä on lähin suojaisapaikka, Narttu kysyi itseltään maastoa tutkaillen paikaantaakseen paremmin missä oli. Varmaan jossain lähistöllä olisi joku luolan tai kolon tapainen, jota voisi hyödyntää, mutta mitään merkittävää narttu ei muistanut nähneensä. Korsi katsahti taas Särmää, joka oli nyt noussut. Toinen oli vieläkin suurempi kuin mitä nuori narttu oli ajatellut. Korsi ravisti taas hiukan sateeseen tympääntyneenä turkkiaan ja vastasi urokselle tämän kysymykseen "En ajatellut. Vihaan sadetta ja kastumista." Narttu heilautti märkää häntäänsä ja jatkoi sitten "Joten totta vie pitäisi. Oliko sinulla mitään tiettyä paikkaa mielessä?" Korsi korotti ääntään saadakseen sen kuuluviin vielä jonkin matkan päästä kaikuvan jyrähdyksen alta. 
Ei,ei,ei.., Narttu ajatteli taivaalle katsahtaen. Kiltti Alfa ei myrskyä nyt, Tuo pyysi Pohjoistuulen Hengeltä mielessään. Nopeasti Korsi kuitenkin laski katseensa takaisin Särmään ja joutui jälleen siristelemään kirkkaansinisiä silmiään inhottavalta sateelta, joka ei ottanut laantuakseen, pikemminkin koveni. Narttu kaipasi liikkeelle ja suojaan sateelta, joten se otti jo askeleen satunnaiseen suuntaan. Kyllähän Särmä toki kertoisi jos toisessa suunnassa olisi hyvä suojaisapaikka, eikö kertoisikin? Korsi katsahti suuntaan, jossa oletti Särmän olevan.

Jyrähdykset kuuluivat nyt jo useammin, mutta satavan veden määrä ei ollut lisäntynyt kovin paljoa. Ukkonen ja mahdollinen myrsky oli vielä matkan päässä, mutta kuului suuntaavan kaksikkoa kohti ikävästi. Korsi, joka vihasi turkkinsa kastumista oli hiukan tympääntynyt sateeseen. Ei nartulla ollut pientä pirottelua vastaan mitään, mutta rankemmasta sateesta se ei tosiaankaan pitänyt.

// eipä mitään. En itekkään päässy vastailemaan ku olin "reissussa"//


Hyväntaahtoinen virne kohosi hitaasti tummanpuhuville kasvoille. Lajitoverin jokseenkin näpsäkkä äänensävy ja asenne olivat urokselle mieleen; toinen ei ainakaan ollut sellainen hissukka, joka olisi kenen tahansa vietävissä ja käskytettävissä. Luja luonne oli sudelle vain hyväksi, -tai siis, ainakin jos Särmän mielipidettä aiheeseen liittyen kysyttiin.
" Jos en nyt ihan väärin muista, tässä lähistöllä on tilavahko luola." hukka lausahti ilmoitusluontoisesti ja tähtäili katsettaan aprikoiden mihin suuntaan sitä kannattaisi lähteä. Oli vierähtänyt jo hyvä tovi siitä kun uros oli viimeksi tarvinnut suojapaikkaa. Yleensä se tyytyi sateesta piittaamatta maleksimaan päämäärättömästi Ikiroudan alueiden halki ja sille päälle sattuessaan saattoipa tuo metsästääkkin hiukan.
Mitä ilmeisemmin Särmän ei tarvinnut valita mihin seuraavaksi mentiin, kun Korsi tuntui jo valinneen mieleisensä suunnan. Hidasta hymyään hymyillen tummaturkki kiilasi nartun vierelle kävelemään, lähtien sitten kuin varkain venyttämään askeliaan, niin että Särmä itse oli aavistuksen edempänä. Tällätavoin se voisi ohjastaa kaksikon kulun sille luolalle, jonka olinpaikka alkoi jo pikkuhiljaa piirtymään uroon mieleen.

Ukkosen jyrähdellessä yhä lähempänä ja sadepisaroiden piestessä suden turkkia kiihtyvään tahtiin Särmä oli jo varma suojapaikan sijainnista. Matkaa oli tuskin kahtasataa metriä enempää ja olosuhteiden puitteissa paikka olisi ihanteellinen. Hukka tiesi kokemuksesta luolan niin korkeaksi, että siellä saattaisi vaivatta seistä, jopa Särmä itse, vaikka korkea olikin ja leveydeltään se oli vain hiukan alle sudenmitan. Halutessaan siellä mahtuisi siis kääntymäänkin, ainakin jos veti häntänsä tiukasti alas.

"Otetaan asiasta selvää" Tummahko narttu hymähti vastaukseksi uroksen toteamukseen jo kävellessään. Sitä ei huvittanut pitäytyä sateessa sen kauempaa, joten luola kuulosti mukavalta nuoren nartun korvaan. Kortta hymyilytti kun se huomasi uroksen kiilaavan viereensä; narttu piti siitä ettei uros jättäytynyt taakse narttua seuraamaan vaan otti niin sanotusti ohjat tassuihinsa ja lähti ohjaamaan reittiä. 

Korsi tunsi itsensä kovin matalaksi ja hennoksi harppoessaan kookkaan ja vankan Särmän vieressä, hieman takaviistossa. Yleensä siitä tuntui suhteellisen korkealta, pitkien ja kapeiden jalkojen ansiosta, mutta nyt katsahtaessaan viereensä ja nähdessään tumman uroksen kookkaan hahmon piirtyvän saateeseen ei ollut nartun mielessä jälkeäkään siitä että Korsi itse olisi ollut korkea. Neiti hymähti itsekseen jatkaessaan matkaa myötäillen vieressä harppovan uroksen reittiä. Tilavahko luola, niin kuin Särmä oli sanonut, sopi Korrelle täydellisesti ja uros näytti tietävän reitinkin, joten narttu antautui uroksen vietäväksi ja seurasi tätä jättäytymättä kuitenkaan tämän taakse. 

Korsi siristeli sateessa silmiään, korvien kuunnellessa metsää ja jalkojen seuratessa vierellä kulkevaa urosta. Pää ei ollut painunut, mutta häntä lepsui matalalla. Karhea turkki hylki vettä, mutta tuuheus imi sitä sisäänsä, kaatosateessa nartun olo olisi kuin uitetulla, mutta vielä turkki ei niin märkä ollut ja siitä Korsi oli iloinen. Neiti seuraili urosta jokin matkaa kysyen sitten päätään kääntäen "Onko matkaa pitkältikin?" Särmä vaikutti määrätietoiselta, joten tämä mitä luultavimmin tiesi minne oli menossa ja osaisi arvioida matkankin.

Nuori narttu pysähtyi ravistellaakseen taas turkkiaan. Se ei halunnut että se kastuisi liiaksi ja tuntuisi ikävältä. Korsi ampaisi kuitenkin taas samantien matkaan uroksen perään eikä jättäytynyt taakse vaan jolkotteli uroksen vierelle ja jäi siihen etenemään samaatahtia Särmän kanssa, jotta kuulisi tämän vastauksen nartun kysymykseen. 
Kaksikko ei ollut vielä edennyt pitkällekkään, hädin tuskin liikkuneet sieltä missä tapasivat, mutta Korsi halusi tietää kuinka pitkään pitäisi sateessa jolkotella ennenkuin he saapuisivat tälle luolalle, josta Särmä oli puhunut.

Nartun kysymyksen saavuttaessa Särmän ymmärryksen, katsahti se lajitoveriinsa seesteinen ilme kasvoillaan.
" Ei pitkälti, oikeastaan, jos tarkkaan katsoo, paikan erottaa jo tuolta puiden lomasta." uros virkkoi ja naulitsi katseensa tiukasti jonnekkin puiden väleistä erottuvaan harmaaseen kaistaleeseen, joka mitä ilmeisemmin oli kalliota. 
Huomaamattaan tummaturkki askelsi nyt rivakammin, syynään ehkä jo siintävä määränpää ja sateen koveneminen. Pitkät jalat nostivat suden vaivatta pidempääkin aluskasvillisuutta korkeammalle, eikä eteen sattuvat kivet tai kannot olleet mikään ongelma ylittää. Toivon mukaan lajitoveri ei hirveästi joutunut venyttämään askeltaan tämän vauhdin kiristymisen takia, sillä uroksen pieneen mieleen ei tullut tarkastaa pysyikö narttu vielä vauhdissa mukana, Särmä kun saattoi olla toisinaan ajattelematon.

Tuttu, raudanharmaa kallio kohosi nyt selvänä hukkien edessä. Sen rosoiset ääriviivat pistivät selvänä esiin sadeverhon takaakin ja luola, johon kaksikko oli matkalla odotti paikallaan syvänä ja tummana, jotenkin lopullisen näköisenä. Tummanpuhuva hukka oli kuitenkin käynyt täällä useita kertoja ennenkin ja nukkunut onet yksinäiset yönsä juurikin tuolla, joten se ei osannut nähdä paikassa mitään pelottavaa tai vierasta.
Lämpimien, ruskeiden silmien katse käväisi lempeästi uroksen vieressä seisovassa nartussa. "Mennäänkö?" Särmä kysyi tummalla äänellään ja antoi hymynpoikasen tapailla suupieliään.

Nuori narttu oli iloinen tumman uroksen vastauksesta ja siristi jälleen silmiään yrittäen nähdä sateisen ilman läpi paikan, josta Särmä puhui. Korsi ei vastannut urokselle ääneen, mutta heilautti häntäänsä ja nyökäytti päätään kuulemisen ja ymmärtämisen merkiksi. Sade rummutti kiihtyvään tahtiin niskavilloja ja sai nartun kiihdyttämään vauhtiaan. Pitkät jalat ja hento keho auttoivat kulkemaan suhteellisen vaivattomasti, sillä askel oli pitkää ja kevyttä. Mutta siltikin Korsi jäi hieman jälkeen kookkaasta ja lihaksikkaasta Särmästä, joka eteni aina vain vauhdikkaammin. Mutta ei se narttua haitannut, tämä kiristi tahtiaan ja sai uroksen pian kiinnikkin. Nyt narttu kylläkin jo hyppeli, eikä astunut tielle sattuvien esteiden yli. Sillä hetkellä narttu oli kiitollien hennosta kehostaan ja pitkistä jaloista, jotka nielivät märkää maata vaivattoman rivakkaan tahtiin. 

Nuori tummanpuhuva naaras seisahtui Särmän vierelle kallion eteen. Varomattoman nartun mielessä ei käynyt että luola voisi olla vaarallinen tai muuta vastaavaa. Musta kita ammotti Korren silmien edessä ehkä hieman luotaan työntävänä, mutta juuri nyt, tällä sateisella säällä se oli oikein houkutteleva. Korsi kääntyi Särmän puoleen tämän esittäessä yksitoikkoisen kysymyksen. Kirkkaat siniset silmät pyyhkäisivät uroksen ruskeaa katsetta nartun vastatessa, jo melkein liikkeessä. "Mennään, mennään. Tällähän on kamala ilma." Samassa narttu jo ajattelemattomana lähti liikkeelle ja suorastaan ampaisi sisään mustaan luolaan, joka tarkoitti suojaa sateelta. Se ajatteli uroksen tulevan perässään eikä näin ollen edes vilkaissut taakseen. 

Nartun sisälle saapumista oli luultavasti vahdittanut ulkona vallitseva sää. Taivaalla eteenpäin vyöryvät tummat uhkaavat pilvet toivat jatkuvasti yhä lähemmäs ukkosta ja sade yltyi heltiämättä. Oli taivaalla jo jokunen salaman välähdyskin tainnut käväistä näkyvillä.

Uros hymähti hiljaa lajitoverinsa äänensävylle ja kiiruhti sitten tuon perään tikkaavin askelin.
Ulkona raivoavasta vetisestä kelistä huolimatta sisällä luolassa oli suhteellisen kuivaa, joskin ilma oli ehkä aavistuksen ummehtunutta ja ympäröivä kallio hohkasi koleaa kylmyyttään. Tummaturkkinen ravisteli enimmät vedet turkistaan siinä määrin kuin tila salli ja asteli sitten syvemmälle oviaukon tuntumasta. 
Särmä siristeli silmiään kalpeassa valossa sopeutuakseen paremmin hämärään ja nähdäkseen edes hiukan eteensä. Maa hukan jaljoken alla tuntui yllättävän pehmeältä; soran ja kivien väleikköissä oli ilmeisesti satunnaisia määri multaa ja paikoitellen paksut sammalmättäätkin olivat onnistuneet levittäytymään vaativassa maastossa. Ikiroutalainen pani merkille myös vaimean ketunhajun; ilmeisesti otus oli käynyt käätymässä täällä muutamia päiviä aijemmin.

" Kertoisitko jotain itsestäsi? " Uroksen sanat halkoivat hiljaisuutta ja kaikuivat takaisin luolan seinämistä. "Ymmärrän kyllä jos et halua jutella, mutta ajattelin vaan, kun ollaan varmaan ainakin hetken aikaa pakotettuna tänne sään takia." se lisäsi vielä, ajoittaen lausahduksensa niin ettei ulkona ryskäävä ukkonen peittänyt tavuakaan.
Jutustelu ei tietenkään ollut mitenkään pakollista, mutta Särmä ei ollut kovin tottunut vaikenemiseen ja hiljainen ilmapiiri sai sen hyvin nopeasti vaivautuneeksi. Parempi siis viritellä keskustelua, ennen kuin olisi liian myöhäistä tehdä se vähääkään luontevasti. Tummanpuhuva ei välttämättä ollut verbaalisesti mitenkään lahjakas, mutta oli sentään tottunut vaihtamaan jokusen sanan ainakin muiden metsästäjien kanssa, vaikka yleensä nämä viestivätkin ennemmin kehonkielellä.

Tummahko naaras oli astellut silmiään pimeydessä siristellen pidemmälle ja kääntyi nyt luolassa mahdollisimman vähän tilaa vieden nähdäkseen sisälle perässään saapuneen uroksen. Nuorukainen ravisti suojasta kiitollisena turkkiaan ja pyyhkäisi tassullaan vasenta korvaansa sekä kuonoaan. Sitten se käänsi jo hämäryyteen hitaasti tottuvat silmänsä kohti luolan kuivia seinämiä ja tutki suojapaikkaa, jonne kaksikko oli saapunut. Korsi värähti pienesti tajutessaan ketun heikon tuoksun, mutta rauhoittui samantien tajutessaan että se oli päiviä vanha, olipa hän hölmö säikähtäessään. 

Nuori tummanpuhuva narttu käänsi kirkkaan sinisen katseensa Särmään, joka esitti jo kysymystäkin. Naaras oli vastaamassa kun uros jatkoi, joten Korsi odotti kohteliaana toisen lopettavan ja vastasi sitten kirkkaan sinisen katseensa urokseen luoneena. "Haluanhan minä, olisihan se ihan typerää istua nököttää laumalaisen kanssa samassa luolassa puhua pukahtamatta." Nartun huulille kohosi susimainen aito hymy ennenkuin tämä jatkoi. "Sää todella on kamala, mutta ilma ukkosen jälkeen on aina ihana ja tekeehän se metsällekkin hyvää." Sitten Korsi tajusi selittelevänsä jotain aivan muuta vastaamisen sijaan ja hymyili taas omalle puheliaisuudelleen. Joten tummahko naaras jatkoi nyt kysymykseen palaten ja hymyssä suin "Anteeksi, näin kysymykseesi palaten, tässä tosiaan taitaa olla kauan aikaa, joten mikäs siinä." Korsi istahti alas ja teki olonsa niin mukavaksi kuin kykeni tilassa, jossa tilaa oli rajallisesti ennen kuin aloitti tarinansa, jonka kertoi ehkä hieman turhankin pitkästi, paljoa kun ei ollut kerrottavaa. 

"Mitäs tässä nyt minusta kertomaan. Olen nuori lauman jäsen, tavallinen laumalainen ilman sen suurempia tavotteita." Ukkosen jyrähdys keskeytti nartun ja peitti viimeiset sanat alleen. Sen vaimennettua Korsi jatkoi "Aika iloinen, jos nyt luonteesta puhutaan, jaa mä vihaan sitä kun turkki kastuu, mut sateen jälkeisiä tuoksuja ja metsää mä rakastan." Tuskin Korren huomaamatta tämä siirtyi puhumaan kuin pentu, vilpittömästi ja ehkä hieman ei niin kunnioittavasti sekä tietenkään narttu ei tainnut vastata kysymykseen kovin taidokkaasti. 

"Ja nyt voisin pitää suuni hetken aikaa kiinni." Korsi naurahti ennen kuin jatkoi "Joten entäs sinä? Mikä on arvoasemasi laumassa?" Narttu luimisti hieman korviaan kysyessään näin suoraan sillä naaras tiesi että oli varmasti itse alempiarvoisempi ja näin ollen toisen käskytettävissä. Kortta hieman ehkä nyt jälkeenpäin jopa nolotti sen puheliaisuus, toinen oli sanonut tuskin sanaakaan ja narttu oli lässsytellyt ummet ja lammet samalla ukkosta mielessään kiroten.

Särmä ei voinut kun olla samaa mieltä se kanssa mitä narttu puhui sateesta ja metsästä, vaikka hukkaa vähän ihmetyttykin mihin tämä puheenvuoro liittyi. Ohimennen tummaturkki tuli siihen tulokseen, että laumatoveri oli vain epähuomiossa artikuloinut ajatuksensa ääneen, eikä siinä sinäänsä ollut mitään kummallista; kaikillehan varmaankin kävi joskus niin.
Suden aistit terästäytyivät ja tuo oikaisi ryhtiään aavistuksen vain jotain tehdäkseen toisen alkaessa vihdoin vastata esitettyyn kysymykseen. Vastaus ainakin oli oikein persoonallinen, ei välttämättä sellainen ulkoaopeteltu värssy, joka toistetaan sen kummempia ajattelematta jokaiselle vastaantulijalle, sanaakaan lisäämättä tai poistamatta. Uroksen kasvoille levisi toispuolinen hymy nartun päästessä vastauksensa loppuun asti.

Syystä toisesta lajitoveri tuntui menevän hiukan vaikeaksi kysyessään Särmän arvoasemasta. Uros itse ei ollut koksaan ollut erityisen kiinnostunut arvoista tai titteleistä, ne olivat vain jotain olemassa olevaa, jotka tummaturkin itsensä mielestä nostivat vain alfan muiden laumalaisten joukosta.
" Mitäpä minusta. Olen metsästäjä ja jos yhteisiä saaliinajoja ei lasketa, niin elelen lähinnä omissa oloissani ja kuljeksin päämäärättömästi ympäri Ikiroudan maita." tummaturkki virkkoi tasaisella äänellä, kunnes puhe taukosi uuteen ukkosen jyrähdykseen. " Luonteen puolesta kuvaillaan yleensä vähän höveliksi." Särmä lopetti vastauksensa hiljaiseen naurahdukseen.
Ulkoa kaikuvien äänien perusteella myrsky oli jo ihan päällä. Vettä valui kuin vesiputouksesta konsanaan, muodostaen luolan suuaukolle harmaana välkehtivät verhon, jonka taakse ei juurikaan nähnyt. Tummaturkki olisi mielellään tarkastellut tuota kaunista näkyä tarkemmin tai vaikka hihkaissut  ääneen ajatuksensa siitä, mutta mieleen ei noussut yhtäkään vähääkään järkevää lausahdusta.

// Hipehei, etenipä mulla taas paljon ... sori//

// No eipä se mitään..Ei taida edetä mullakaan //

Korsi katsahti toista arvioiden oliko mennyt liian pitkälle viimeisellä kysymyksellään. Ei se mitään pahaa ollut tarkoittanut, kysymys vain oli livahtanut sen suusta. Nyt nartun häntä kuitenkin jo pyyhkäisi luolan maata Korren heilauttaessa sitä istuessaan. Korsi kuunteli innokkaan luonnolisesti kun toinen kertoi itsestään ja mietti samalla oliko tosiaan niin ettei narttu ollut nähnyt Särmää koskaan aijemmin, ei edes vilaukselta. Mutta vaikka kuinka naaras mietti se ei saanut päähänsä oliko nähnyt urosta aijemmin ja jos oli niin missä. Eikä sillä kai ollut väliäkään. 
Nyt Korsi siirtyi pohtimaan sitä, mitä Särmä oli tarkoittanut viimeisellä sanallaan. Höveli? Naaras ajatteli. Se oli sille suorastaan tuntematon käsite, mutta narttu tulkitse sen tarkoittavaan jotain samantapaista kuin höpsö tai hassu, siltä se kuulosti, sana siis. Eikä Korsi missään nimessä halunnut ilmaista epätietoisuuttaan sanasta eleillään tai jopa kysymyksellä. Tumman narttu naurahti osoittain urokselle ja osittain itselleen. Kaikkea tämä nuori susikin ajatteli. 

Korsi sävähti kovan jyrähdyksen kuuluessa aivan päältä. Ukkonen ei ollut sen mieleen ja se oli salaa tyytyväinen ja iloinen siitä että Särmä, niinkin kookas, jykevä ja turvallinen susiuros oli nuorukaisen seurana. Sillä niin se ajatteli Särmästä juuri sillä hetkellä, mutta tietenkään narttu ei eleelläkään vihjaissut ajatuksiaan, joskin narttu pelkäsi että sen yleensä kaiken kertovat sinisen kirkkaat silmät kavaltaisivat tumman nuorukaisen. Niimpä Korsi nyökäytti vain päättään vastaukseksi ja katsahti ulos, jossa vesi sumensi sen takana näkyvän metsän saaden kuvajaisen väreilemään ja tuntumaan jotenkin epätodenmukaiselta sekä kaukaiselta. Samassa naaraan mieleen nousi ajatus sen pentuaikojen ystävästä ja tämä kaipasi sitä kipeämmin kuin aikoihin. 
Korsi henkäisi ja ravisti päätään hienoisesti pakottaen ajatuksen takaalalle ja yrittäen kehnosti peittää Särmältä ajatuksensa tai mielialansa se lausui "Toivottavasti tuo myrsky lakkaa pian. Täällähän tulee ihan nälkä eikä huvita tuohon sateeseenkaan lähteä kastumaan." Samassa sen mieleen kohosi epäily siitä oliko tuo viisaasti sanottu, mutta tehty mikä tehty. Korsi naurahti hiljaa itselleen ja päätti että antaisi uroksen puhua seuraavaksi.

"Sanoppa muuta, ei täällä luolanperukoilla jaksa loputtomiin notkua." tumma hukka virkkoi puolihuolimattoman vastauksen nartun päiviteltyä itsekkin sään kurjuutta. Silloin tällöin luonto toki tarvitsi elpyäkseen sadekuuron tai pari, ja tähän asti vuotta sää olikin ollut varsin miellyttävä, mutta siltikään uroo ei kyennyt torjumaan lievää ärsytystä ja toivoa sateen loppumisesta.
" Kaipa tämäkin myräkkä on piakoin ohi," Särmä tokaisi vielä ohimennen, joko itseään tai seuralaistaan vakuutellakseen ja tilan salliessa venytteli vielä hiukan jäykistynyttä niskaansa.

Ankaraa jyrähtelyä ja salamointia kesti oman aikansa, mutta lopulta kaikkein tummimman ja raskaimmat pilvet tuntuivat uivan yhä kauemmas ja hervoton pauke vaimeni satunnaiseksi, kaukaiseksi ääneksi. Myräkkä jätti jälkeensä hiljaisen tihkusateen, joka ei ainakaan Särmän mielestä enää estäisi ulosmenoa. Odottavin katsein se silmäili luolan ulkopuolella aukeavaa maisemaa ja seuraili sivusilmäyksin lajitoverinsa ilmeita ja eleitä; Olisiko keli jo sillekki riittävän selkeä ulos lähtemiseen? Vaikkei hukka sen paremmin tuntenutkaan Kortta, tuntui silti ajatus vain pikaisista hyvästeistä jotenkin tökeröltä, eikä tummaveriköllä ollut sen kummemmin parempaakaan tekemistä, kun tämän seurassa roikkuminen.
Uros otti jo ensimmäisen kokeilevan askeleen kohti suu-aukkoa ja katsahti vielä toveriinsa:
" Pitäisikö lähteä jo, vai odotellaanko, että tihkuttaminen lakkaa?" se esitti kysymyksensä äänellä, josta kuulsi selvästi läpi, että tummaturkkiselle itselleen kävisi kummin päin vaan; sekä luolaan jääminen vielä hetkeksi tai ulos lähtemnen.

Korsi hymähti vastaukseksi urokselle ja syventyi hetkeksi mietteisiinsä. Pian tummanpuhuva narttu kuitenkin räpäytti silmiään ja kuunteli toisen kysymyksen. Kirkkaat siniset silmät käväisivät luolan suulla ja siirtyivät sitten takaisin Särmään joka odotti vastausta. "Mennään jo, ei täällä jaksa istua kun sää ei ole tuon pahempi." Toinen hihkaisi vastaukseksi ja nousi jaloilleen tilan sallimassa määrin. Narttu ravisti turkkiaan ja odotti sitten että uros menisi ensin. Tämähän oli tullut sisään viimeisenä ja näin ollen jäänyt lähemmäs suuaukkoa.

Korresta oli mukava päästä taas jaloilleen ja liikkeelle. Pieni tihkusade ei haittaisi ja sää tuskin enää pahenisi uudelleen, ukkonen oli jo kaikonnut. Ehkä aurinkoakin saattaisi hiukan nähdä, tai sitten ei. Aamu oli ainakin ollut kovin harmaa.

//Anteeks, on tosi lyhyt ja vähän kökkö //

Suomatta nyökkäystä kummempaa vastausta, Särmä sukelsi ulos luolan kalseasta ilmapiiristä, takaisin aukeaan ja nyt äärimmaisen raikkaalta tuoksuvaan maailmaan. Hennot sadepisarat takertuivat hukan viiksiin, muodostaen nätin rivin pienenpieniä, valoa heijastavia palloja; melkein kuin kalliokielon kukintoja. Uros ravisti turkkiaan kuonosta hännänpäähän iloisena radikaalisti lisääntyneestä tilasta ja antoi kuplivan onnentunteen pulputa sisällään, kuin pentu konsanaan. Kaikenkaikkiaan otus tunsi itsensä varsin voimaantuneeksi; sellaiseksi, joka on juuri kokenut jonkun "ahaa-elämyksen", oivaltanut jotain syvempää merkitystä elolleen tai vaikkapa saanut juuri setvittyä itsensä pois pahasta pulasta. vaikka Särmän kohdalla mikään näistä kuvauksista ei tällä hetkellä pitänytkään paikkaansa. Tuntemukset vain olivat samaa luokkaa, kuin edellämainituissa tilanteissa olisi ollut.
" Mitäpä sitten? Onko sinulle jo kiire muualle vai...?" tummaturkkinen sanoi kääntäen katseensa taas lajitoveriinsa. Hetkeksi hukka oli jo miltei unohtanut ettei ollutkaan yksin. Tuo kun oli jo niin kovin tottunut ylhäiseen yksinäisyyteensä, ettei sitä aina muistanut enää edes pitää luontevaa keskustelua yllä.
Särmällä itsellään ei ollut sen kummempia suunnitelmia päivän varalle; itseasiassa susi luultavasti maleksisi tälläkin hetkellä tympääntyneenä pitkin maita ja mantuja, jos ei olisi kohdannut tuota nuosta susi-neitoa.

//Sori kesto, tuli yllättävä katoaminen eikä nettiyhteyttä//

Nuoren nartun kirsu värisi sen haistellessa sateen jälkeisiä raikkaita tuoksuja. Se oli kuin uusi maailma. Korren häntä oli itsevarmasti sekä huolettomasti aika korkealla ja heilahteli siellä ilmaisten ystävällisyydestä.. Mutta kuitenkin kaikelta innokkuudeltaan narttu piti huolen ettei ollut liian 'pomotteleva', sillä olihan Särmä arvoasteikolla korkeammalla.

Nuoren nartun hento pää kohosi aluskasvillisuudesta kosteana sen kuullessa uroksen kysymyksen. Tuikkivat ja iloiset sinisilmät kohdistuivat Särmään nartun vastatessa. "Ei minulla ole kiire mihinkään." Korrella oli koko päivä aikaa haahuilla missä halusi ja mikäs sen parempi ajankulutus tapa kuin tutustua omiin laumalaisiinsa. Nartun pää kallistui hieman tuon miettiessä. "Onks metsästäjänä kivaa?" Narttu yritti pitää puheensa virallisena, mutta nuoruuttaan tuon puhe tuppasi muuttumaan pennun sananlyhennyksiksi ja muuksi vastaavaksi.

Metsästysinto oli läikähtänyt nuorukaisen rinnassa metsän huokuttelevien ja raikkaiden tuoksujen ajautuessa kirsuun. Naaras ei ollut kovin hyvä saalistaja ja olisi jännittävää saalistaa oikean metsästäjän kanssa. Ehkä Särmä voisi jopa opettaa häntä. No ehkä nuorukaisen toiveet olivat suuria ja kuvitelmat outoja, mutta nyt naaras mietti ensikertaa olisiko hänestä miksikään kohoamaan laumassa.