.Jalopiina

Nimi - Jalopiina
Ikä - 3
Sukupuoli - narttu
Laji/rotu - Susi/Sekarotuinen (Tiibetinsusi x Rannikkovuortensusi)
Lauma/Arvo - Ikirouta/Tavallinen laumalainen
Sulka - Jättiläisalbatrossin, kiinni niskassa lähestulkoon oikean korvan juuressa.
Suuntautuminen - lesbo
Lauluääni - hakusessa
Tunnusbiisi(t) - ^

ULKONÄKÖ
imageshack.us/a/img707/115/2f4x.png x rakenteellisesti pätevämpi x
imageshack.us/a/img844/7282/y14r.png x väritys x
^ ja kiitti vaan palstani, linkit tulee viikon päästä.
78cm/44kg
Jalopiina on feminiininen tapaus, varsin keskiverron rakenteensa kera. Ei erityisen raskas, olematta kuitenkaan siro ja samalla logiikalla menee myös lihasmassan määrä. Pää on kevyehkö ja leukaperät kapeammanpuoleiset, otsapenger on matala, mutta selkeä ja lievän kyömyn omaava kuono on sopusoinnussa päähän, somistettuna pääasiassa mustalla kirsulla, jota koristaa kuitenkin vaaleanpunaiset täplät molemmilla puolilla. Korvat ovat teräväkärkiset, leveäkantaisen kolmion malliset ja pienemmät kuin "normaalin" käsityksen mukaan kuuluisi olla. Silmät ovat mantelinmuotoiset ja vaaleansiniset, katse on intensiivinen ja tungetteleva. Kaula on suhteessa muuhun kroppaan sopivan mittainen, mutta edestä katsottuna jatkaa edelleen leukaperien kanssa samalla, kapealla linjalla, ellei turkki tulisi pilaamaan sitäkin vaikutelmaa.
Lavoista löytyy lihasta, säkä erottuu selkeästi, mutta kyynärpäät ovat asettuneet lapaluiden lievän asentovirheen myötä taaksepäin. Jalkoihin on kasaantunut ajan myötä lihasmassaa, käpälät ovat sopusuhtaiset kera vaaleanpunaisten anturoiden. Jalopiinan selkälinja on laskeva ja etenkin turhan rennoissa seisoma-asennoissa sen näkee sokeakin. Vatsalinja nousee vain vaatimattomasti, takajalkojen kulmaukset ovat selkeät.

Jalopiinan turkki on karheaa ja keskipitkää. Kaulassa ja niskassa ei ole mitään selkeästi pidempää karvaa, sensijaan pidempää karvaa löytyy Jalopiinalta vähän kyynärpäistä, poskista, hännästä ja housukarvoista - myös hitusen mittavampaa on polvessa ja kyynärpäistä alaspäin välikämmeneen asti.
Narttu on kolmivärinen tapaus, löytyy valkoista, siniharmaata ja selkeästi tummempaa siniharmaa. Ylähuulesta lähtee nousten valkoinen alue, joka jatkuu poskikarvojen kohdalta lähes korvantyveen asti, kaulaan sekä vatsan- ja hännänalusiin. Tummaa sävyä menee naamassa kirsusta päälaelle ja korvien taustoihin, yhdistyen silmien yli meneviin, samansävyisiin viiruihin. Korvantaustoista jatkuu kaulalle rosoinen alue tummaa, erottaen niskan siniharmaan ja kaulan valkean toisistaan, nousten sään ja lavan tienoilta selkäkuvioksi. Sama rajaus menee hännässä - valkoinen jää alle, siniharmaa päälle ja tumma erottaa ne toisistaan. Kyynärpäiden tienoilla ja vähän ennen välikämmeniä tulee jälleen tumma rajaavaksi, jättäen tassut ja lavat siniharmaaksi ja niiden välisen alueen valkeaksi, saman kuvion toistuessa omalla tavallaan myös takajaloissa.

LUONNE
Jos kaipaa kauniskäytöksistä, hempeää tai jäätävää ja kaikinpuolin eleganttia ilmestystä, on syytä etsiä sellaista aivan muualta. Vaikka jo pelkkä rakenne tekee eleganttiuden turhaksi toivoksi, ei olemattomat käytöstavat, ärräpäiden viljely ja naamalle räkiminen ainakaan auta tekemään nartusta yhtään sen jalompaa ja hienompaa eläintä. Siltä puuttuu suureltakin osin kunnioitus sellaisia kohtaan, jotka eivät ole sitä ansainneet, eikä auktoriteettejä tarvitse kunnioittaa sen enempää kuin limaisia etanoitakaan. Jalopiina jakaa kunnioituksensa vain susille, jotka ovat osoittaneet tarpeeksi selkeästi ansaitsevansa sen.
Jalopiinan ensivaikutelma sotii ehkä joitakin normeja vastaan, sillä yhteistyökyky on alhainen ja kompromisseihin taipuminen on suorastaan tylsää, nartun logiikka on tasoa "kaikki tai ei mitään". Sen seurauksena on jopa arvattavaa, että monet voisivat kutsua Jalopiinaa idiootiksi. Sekarotuinen hukka ei varmaan julkisen mielipiteen mukaan ole ihan terävin kynä penaalissa, sillä tuo ei halua edistyä millään tavalla laumahierarkiassa, oikeastaan ei omista mitään kiinnostusta laumoihin ollenkaan, mutta on liian laiska tehdäkseen pakenemisensa ja lauman hylkäämisensä eteen mitään. Ja mistäs sitä tietää, jos siitä vaikka olisikin joskus jotain hyötyä?

Jalopiinan kanssa ei ole kuitenkaan vaikea tulla toimeen, jos ei vain pyydä tekemään mitään kovin suurta ja on valmis ryhmätöissä tekemään asiat nartun tavalla. Sekaverinen on varsin sosiaalinen, puhuessaan paljon aiheen ohi ja kääntäessään sanajärjestystä juuri niin kuin itse haluaa - lauseiden järjellisyys jääkin ikuiseksi salaisuudeksi. Jalopiina on halukas tutustumaan muihin ja mielellään myös menee juoruamaan muille, jos saapuu itse paikalle jälkikäteen, tungettelematta enää myöhemmin saapuneiden luokse. Narttu viihtyy hyvin myös omassa rauhassaan ilman sen suurempaa tarvetta tungetella kenenkään seuraan, jos ei yksinkertaisesti vain huvita.
Jalopiina ei siedä tyhmiä elikoita, joiden älykkyysosamäärä häviää ameeballe, ei sellaisia, jotka kuvittelevat olevansa jotakin, eikä etenkään pentuja. Hukkaa ei jaksa kiinnostaa selittää imbesilleille samoja asioita miljoonaa kertaa, silloin tulee helposti hutkaistua käpälällä päähän ja kysyttyä, liikkuuko siellä mitään muuta kuin sahanpurua. Ne, jotka luulevat olevansa hirveän pahoja/hyviä ja ylistettyjä, Jalopiina sylkee naamalle ja talloo kirjaimellisesti varpaille leikkien egoistia ja pennut. Kuka koskaan edes halusi lapsia, jotka rääkkäävät kaikkia, kyselevät typeriä, kuolaavat ja ovat pieniä? Nartun pentuviha on ehkä enemmänkin pelkoa jollakin omituisella asteella, tuo välttelee niitä viimeiseen pisaraan asti ja rähähtää turhan helposti ollessaan paineissa.

Huono ja musta huumorintaju on avainsanoja Jalopiinasta puhuttaessa. Onko kukaan koskaan ajatellut, mikä on hauskempaa kuin seitsemän pentua mätänemässä yhden puun edessä? Kun numerot vain kääntäisi toisinpäin, olisi susineidin repeäminen taattu. Jos ei jaksa kuunnella omituista ja suorastaan kuvottavaa läppää, on suotavaa kääntyä ympäri ja olla koskaan palaamatta takaisin - siellä missä on Jalopiina, on myös sairaita, suorastaan kuvottavia vitsejä. Turhan normaalit ja neutraalilla tavalla hauskat jutut eivät naurata, tuo kohottelee vain kulmiaan ja yrittää tajuta, mikä olikaan koko jutun juju, miksei tuossa vitsissä kukaan kuollut. Pientä sadismia on havaittavissa, eikä se jää huumorin tasolle. Oli se pientä, irstaissa mielissä tavattavaa kipua tai jalka katkeaa tielle, narttu nauraa ensin tunteella ja sitten vasta kysytään, jos tarvitaan vähän hänen armonsa apua. Se onkin jo toinen tarina, vaivautuuko tuo auttamaan ketään.
Jalopiina ei harrasta luottamista kovinkaan ahkerasti. Muille voi uskotella, että kyllä hukka heistä välittää ja luottaakin, vain saadakseen tietää asioita, joista juoruilla. Tietojen takia narttu kertoilee mielellään valheellisia salaisuuksia itsestään tai muita asioita, joista tietää jo kaikki muut.

Homofobia on turhaa syrjintää ja siitä kärsivät urpot voisivat hukuttaa itsensä rikkihappoon. Jalopiina ei häpeä itseään ja on hirveän koomista kuunnella siitä heruvia moraalisaarnoja, jos joku elää edelleen väärällä vuosituhannella. Narttu ei sitä varsinaisesti mainostakaan, sillä se sattuu olemaan säälittävää ja ärsyttävää, mutta jos on soma narttu, sehän on soveliasta sanoa ääneen! Jalopiinan ylistäviä kommentteja ei voi laskea flirttailuksi, joidenkin mielestä ne eivät ole edes hyvän maun rajoissa. Jos se on jollekin ongelma, niin sittenpähän on - kunhan pitää sen soman turpansa kiinni siitä.
Jalopiinalta kysyttäessä parinottorituaalissa on vain yksi hyöty - se, että saa sulan pois korvantaustasta härnäämästä. Ei rakkauden vannomista, ei ikuista suhdetta kuolemaan asti, kunhan sulasta vain pääsisi eroon. Se on ainoa syy, miksi Jalopiina haluaa olla osallisena rituaalissa, itsekkäiden tarkoitusten takia ja voisi sen takia ottaa vaikka sen epätoivoisimman ja kapisimman nartun laumassa, jolla on loisia ja takkuinen turkki. Vaikka suden rakkaus olisi laimeaa, mitätöntä ja lähestulkoon teennäistä, siksikin ettei Jalopiina pidä rakkautta mitenkään ihmeellisenä, sulasta eroonpääseminen on mitä loistavin motiivi suostua koskaan mihinkään.

Jalopiinalla on heikot hermot jos vituttaa - tai, vaikka ei niin paljoa ärsyttäisikään. Nattu räyhää helposti, ja sen jälkeen kynnys kurkkuunkäymiseen on vähäinen laumasta riippumatta. Oli omaa jengiä tai ei, se on varmasti jo käynyt pikkuhiljaa selväksi, ettei sillä asialla ole mitään seksuaalista merkitystä, kuten ei iällä, sukupuolella tai kokemuksellakaan. Rakennevamma ei osaa luovuttaa ajoissa, ja tasan tarkkaan puree, repii ja hyökkää uudestaan siihen asti, ettei pysy enää kunnolla pystyssä. Luisun selän ja kyynärpäiden takia liikkuminen äkillisissä tilanteissa ei ole ketterää, Jalopiina ei pysty luottamaan nopeuteen ja väistelyyn vaan hyökkää suoraan naamalle. Väkivalta ei ratkaise jotakin, vaan kaiken, ja jalkojen lihaksetkin ovat vaeltelun lisäksi kehittyneet juurikin kimppuunkäymisen yhteydessä. Vakinaisiin tekniikoihin kuuluu niin saalistaessa kuin tapellessakin hyökkääminen suoraan edestä, on raukkamaista hyökätä takaa ja etenkin toiselle yllättävissä tilanteissa, susi saa tärkeän, yllätyksen tuoman edun.
Jalopiina ottaa myös ruoan hankkimisen turhan tosissaan. Vaikka laumassakin nyt on niitä, jotka huolehtivat muidenkin ravinnonsaannista, nartusta on mukavaa viettää aikaa metsästämässä ja korottaa egoaan saamillaan saaliilla. Suuruudenhulluus on ikävä piirre, tuo yrittää saalistaa vaikka hirvenkin omin toimin - heikoin tuloksin toki. Moraalisuus on turhaa, joten jos nyt hyökkää pulu silmille tai metso tunkee tielle, Jalopiina kyllä ottaa sen kiinni, piste. Jos henget välttämättä haluavat tehdä nartun perskarvoista itselleen tyynyn parista pulusta, olkoot hyvä vaan.

Joillekin todellisuus on liian vähän, Jalopiina kuuluu niihin ja siksi psilosybiinisieniä on mukava syödä aina satunnaisesti. Narttu on kyllästynyt siihen tylsään faktaan, ettei näe laumojen jakautumisessa mitään pointtia värin lisäksi - ja sehän on suorastaan rasismia! Koko touhu on naurettavaa, etenkin, kun Jalopiinalle tuli tiibetinsuden mukana turhankin paljon vaaleaa, mutta se ei olekaan pointti. Sekaverisellä on taipumus turhautua helposti asioihin, joissa ei näe järjen häivääkään, ja sienillä sitä sitten tulee paettua ja ajateltua syvällisemmin, mikäli pinkeiltä kyyhkysiltä ja sateenkaaren väreissä hohtavilta koppakuoriaisilta vain ehtii. Sitäkään ei tule häpeiltyä sen suuremmin, jos joku kysyy, voihan sen tietenkin aina myöntää ja Jalopiinan elämä on taas hitusen hauskempaa.
Kaikesta voi päätellä, että Jalopiina on avoin kaikelle - eri laumoihin kuuluvien parisuhteille, nekrofilialle sekä muille parafilioille, hyönteisten syömiselle, kannibalismille tai vaikka itsensä syömiselle, kunhan ei albatrossin sulan omaavaa sotketa mukaan. Tuo ei tuomitse ketään, niin kauan, kun hänen armoaan ei tuomita toimintansa johdosta, jokainen tekee typerät valintansa ja se siitä, ei se ole keneltäkään pois.

MENNEISYYS
Jalopiina oli pentueen vanhin, syntyessään Ikiroutaan siskonsa Shokkiterapian ja veljensä Kerberoksen kanssa vanhemmille, jotka sattuivat olemaan ties miten monetta polvea samaa sekaveristä linjaa. Aikahan kului normaalisti, tuo kasvoi silloin Synestesia-nimisen, samankaltaisen sekarotuisen hukan kanssa yhteen sekä sai nimenantorituaalissa korvantaustaansa silloin turhan valtavan jättiläisalbatrossin sulan. Turhan harmoninen ja rauhallinen elämä sai muutoksen, kun Jalopiina oli puolen vuoden iässä, kun vanhemmat saivat syystä tai toisesta tarpeekseen Ikiroudan touhuista. Mitä oli sattunut, oliko se pelkkä tavallinen kyllästyminen, simputusta vai ärsyttävän fanaattinen fanijoukko, mutta lähtö kuitenkin koitti ja esti siten Jalopiinan kasvamisen lauman hoivissa. Onneksi sentään oli oman ja Synestesian perheen muodostama pienempi lauma, eli turvaa kuitenkin oli, sekä jotakin leikkiseuraa sentään.
Matka suoranaisesti Etelään oli pitkä ja kivinen, mutta kun sinne asti selvittiin, oli aika asettua aloilleen suvun muodostaman lauman kanssa. Vielä silloin oli mysteeri, miksi sitten Synestesiakin oli mukana, mutta sekin selvisi ajallaan. Kaikki meni kuitenkin putkeen, oli huomiota, paljon riistaa ja tarinat turhasta laumaelosta saivat vahvistettua nuoren Jalopiinan käsitystä siitä, kuinka se oli vaan alfan egonkohotusta.

Vuoden ikä oli kohtuullisen merkittävä, etenkin kun se päivä saapui elämään ja Narkkarimummuksi kutsuttu isoisoäiti päätti tarjota sekä Synestesialle että Jalopiinalle sisaruksineen ensimmäistä kertaa huumesieniä. Hallusinaatioiden ja aistiharhojen luomaa muuttunutta todellisuutta pidettiin aikuistumisriittinä ja tärkeänä "matkana" itsensä löytämiseen. Se, kuka idiootti oli koskaan moista edes keksinyt, jäi epäselväksi, mutta se ei ollut taasen mikään ongelma Jalopiinalle. Se oli ehdoton ensikosketus siihenkin hommaan, vaikka aistien häröily olikin vähän pelottavaksikin laskettavaa - mutta ei niin, etteikö niiden syöntiä olisi voinut toistaakin. Shokkiterapia ja Kerberos tyytyivät ainakin Jalopiinan tietojen mukaan vain kertaan, mutta Jalopiina viihtyi hyvin isomumminsa ja Synestesian seurassa. Vanhemmatkaan eivät paheksuneet, sillä epämääräistäkin epämääräisempi suku tuntui olevan turhan avoin kaikelle.
Sienillä oli myös ikävä sivuvaikutus - ainakin, jos yleistä moraalia muualla miettii. Synestesia oli kaikinpuolin nätissä kunnossa anatomiavammoistaan huolimatta, ja paatuneena homoseksuaalisena Jalopiina koki toisen nartun turhankin viehättäväksi. Kai sitä olisi voinut kutsua seksisuhteeksikin sen jälkeen - koska loppua ei näkynyt. Edes sen jälkeen, kun vanhemmat kertoivat ystävällisesti kaksikon olevan pikkuserkkuja.

Kahden vuoden iässä oli sieniretki vähän ikävämpää sorttia, sillä tuo päätti Synestesian kanssa yhteistuumin lähteä kävelemään jonnekin päin maailmaa... Muuten suunnitelma oli täydellinen, mutta kun seuraavaksi oli järkikin mukana, kumpikaan ei ollut varma siitä missä oltiin. Vahinkoja sattuu paremmissakin piireissä, kaksikko päätti jatkaa matkaansa täysin vieraaseen suuntaan. Olihan siinä hyvin aikaa tutustua uusiin laumoihin ja niiden periaatteisiin - tai, niihin laumoihin, jotka suostuivat huoltamaan loisia tovin jos edes tekivät jotain.
Ajallinen vaeltelu tuotti tuloksenkin, sillä kaksikko päätyi takaisin synnyinpaikkaansa - samat maisemat, ja etenkin, kun oli tummia elikoita valkoisilla sulilla. Se oli varmasti helpoin päätös sulautua jälleen kerran joukkoon, kun oli käynyt lauman alfan puheilla siitä, onko palaaminen mahdollista.

MUUTA
x Pelaajana on warblinded, pelipaikkana Susimorsian RPG. Foorumipeleissä on tullut pyörittyä -08 eteenpäin. Muitakin on tullut pelailtua sitäkin ennen useamman vuoden, mutta niistä ei ollut kyse.
x Rakennekuva ja hahmo c. minä ihte, värityskuvan kuvapohja c. KayFedewa