Kaikil on sairaan kivaa

//Yalledom Sinuen kanssa! //

JALOPIINA

Oli henkisesti raskasta lähteä minnekään ilman Synestesiaa, joka toimitti aina vaunun ja konduktöörin virkaa. Kukaan ei pitänyt hännästä kiinni, saatika pistänyt jarruja, kun Jalopiinaksi haukuttu sekarotuinen hukka yritti tehdä uhkarohkeita käännöksiä milloin minnekin. Toinen mysteeri oli, miksi helvetissä siniharmaavoittoinen narttu oli lähtenyt niinkin kauas Ikiroudan alueelta, kuin eteläiselle tasankoalueelle? Miksi? Tai, miten hänen armonsa oli edes päätynyt sinne. Sillä ei kuitenkaan enää loppupeleissä ollut niin hirveästi väliä, Jalopiina ei ollut mikään laumahenkisin kaveri ollessaan kyvytön kaikenmaailman kompromisseihin.
Päivä oli edennyt hyvin myöhäiseen iltapäivään, ja se jos mikä sopi hyvin Jalopiinalle. Osaksi pinkkinenäinen oli niin kyllästynyt helteeseen, aurinkoon, valoon, oikeastaan jokaiseen säätilaan, josta ei tarvinnut yksinkertaisesti tykätä. Luisuselkäinen leidi tuhlasi aikaansa loikoilemassa puun suorastaan mitättömässä varjossa, niinkin rennosti kyljellään, että näytti varmasti ulkopuolisen silmin kuolleelta. Taivaalla leijailevat pari pilvenhattaraa eivät suostuneet piilottamaan sitä vähäistä auringonpaistetta, joka oli estänyt karvapalloa nukkumasta kunnollisia yöuniaan - päivällä. Pitäisi kai vähän rajoittaa turhaa vaeltelua, turkoosihtavat silmät tarkkailivat maailman menoa, etsien jotakin ravintoa. Jos ei syönyt, saattaisi kuolla. Mitään ei näkynyt, saatika kuulunut, joten hitusen kookkaaksikin luokiteltava hukka nousi vaivaalloisen näköisesti ylös, lähtien kylmiltään ja ilman venyttelyjä ravaamaan eteenpäin. Ruokaa, ravintoa, nyt heti.

Anatomiavammainen selkä ja liian taakse sijoittuneet kyynärpäät tekivät liikkumisesta hitusen vittumaista. Eikä ihan vähää vaan, siksi askeleen täytyi olla tarpeeksi pitkä, ettei menisi paha rakenne kertomaan täydellisestä liikkumisesta. Kyllä osasi olla huono päivä.
"Tasangolla vaeltelee Jalopiina, nälkäisenä ruokaa etsii, ruoka vain pakenee, Jalopiina syö oman jalkansa, jalattomana vaeltelee kylläinen Jalopiina", tuo höpisi itsekseen hiljaa, jääden mielensä sopukoissa odottamaan Synestesian 'lääkkeet!'-huutoa. Ei kuulunut, narttu tuhahti itsekseen, jatkaen elämäänsä kyllästyneeltä näyttämistä.
Olisi ollut suorastaan rahvaanomaista käyttää nenäänsä ruoan etsimiseen, parempi vain käyttää kuuloa ja näköä sieltä kyömykuonon takaa. Ei pienintäkään äännähdystä.
"Perkele", Jalopiina tuumasi yksikseen, suorastaan kuullen sen, miten joku möyri vatsanpohjassa, yrittäen syödä sisuskaluja. Olikohan se viimeöinen ruoka, joka oli päättänyt aloittaa mutatoitumisen mahassa? Siistiä, hän olisi takuulla maailman ensimmäinen eläin, jonka vatsalaukusta kaivautuu ulos piisami, jolla on kahdeksan jalkaa, neljä silmää ja kolmetoista häntää! Se kuulosti tosi hyvältä.

Jokin sai ruuan liikkeelle. Seuraava kysymys olisi voinut olla, miksi helvetissä peura hengailee yksikseen keskellä tasankoa, mutta ei sopinut olla liian tarkka! Tuuli sattui kaikinpuolin sopivasta kulmasta, eli mokoma eliö ei voinut haistaakaan häijyä elikkoa, joka sitä vain odotteli. Jalopiina painoi päänsä alas, suorastaan ryömi eteenpäin, kunnes tuli vain sopiva sauma ponkaista ylös ja hyökätä päin. Okei, sekään ei ollut ihan viisain päätös, etenkään kun Synestesia ei ollut kannustamassa.
"Anna mennä Jalopiina, jos sä kuolet, mä teen susta itelleni peiton ja päästä sotasaaliin", narttu imitoi yksikseen Synestesiaa, ja olisi hurrannutkin säälittävälle yritykselleen, mutta oli aika ilmaantua jammusti piilosta. Mikä hauskinta, peura ei ymmärtänyt mitään hidastamisen päälle vaan rymähti surutta päin, kun Jalopiina oli saanut iskettyä hampaat kaulaan. Ja vituiksihan se koko homma meni, ote irtosi, toinen ote takajalasta sai vain kaadettua helvetin saaliin, joka kyllä pisti hanttiin. Jokin tuhosi keskittymisen jalasta kiinnipitämisessä, mikä se oli, ei harmainta aavistustakaan, mutta peura sai potkaistua ikävästi ja lähti pakoon. Jalopiina oli murtanut siltä jo jalan ja olisi saanut sen kyllä kiinni, mutta oli parempaakin tekemistä.
"Kuka lie koskaan oletkaan, haista vittu!" asiallinen suhtautuminen, ja sitten vasta sopi jolkotella peuran perään.

SINUE

Hento tuuli kulki Eteläisen tasangon ylitse. Sinue seisoi rauhallisena, tanakka asento itsellään, tasangon kupeessa. Aivan liikkumattomana. Sen silmät olivat kiinni ja sen hengitys oli tasainen. Uros selvästikin nautti tilanteesta. Oli sen verran hiljaista, ettei sen korviinkaan kantautunut tuulen mukana mitään. Tyypillistä. Ei saaliseläimiä, eikä muita susiakaan. Sinue ei ollut tottunut edes olemaan muiden susien seurassa, hyvin harvoin Sinue tapasi edes ketään. Nekin, ketkä uros tapasi, se onnistui käytöksellänsä häätämään pois. Toisaalta, uros kyllä kaipasi omalla tavallansa seuraa. Sillä ei ollut juuri elämässään tarkoitusta, vain ruuan löytämistä ja nukkumista. Myös vaarojen välttämistä.
Hetken paikoillaan oltuaan uros tunsi pientä tärinää jaloissa. Sen metsästysvaistot olivat kohdilaan, ja se tunsi peuran tai muun vastaavan juoksentelun jossakin lähistöllä maan kautta. Suhteellisen isoja eläimiä, painoakin oli, joten ne tömistelivät maata. Uros raotti hieman silmiänsä, jolloin sen siniset silmät paljastuivat. Uros havaitsi silmäkulmassansa liikettä, jolloin se avasi silmänsä kokonaan ja käänsi päänsä, ei mitään kiirettä pitäen.

Uroksen havaitsema liike oli peräisin peurasta ja sitä kohti hyökänneestä susinartusta. Uros katsoi, kun parivaljakko rojahti maahan, mutta peura pääsi ylös ja jolkottamaan karkuun. Toisaalta, peura lähti hieman Sinuen suuntaan, hieman ontuen. Vissiin tuo narttu oli onnistunut satuttamaan peuraa jonkin verran. Sinue jännitti lihaksensa, jospa sillä kävisi tuuri, ja saisi peuran kaadettua. Uros kyyristyi hieman, ettei peuranketale huomaisi urosta. Peura oli ilmeisesti hätääntynyt moisesta niin, ettei ollenkaan tajunnut urosta. Uros ponkaisi juoksuvauhtiin vahvoin liikkein, saavutti nopeasti peuran vierelle. Peuran kaulassa oli haava ja sen yksi jalka oli ilmeisesti murtunut.
Sinue hyökkäsi sitten peuran kimppuun, tarttuen terävin hampain saaliinsa kaulasta. Peura yritti väistää, mutta liian myöhään. Uros oli jo tarttunut peuran kaulaan, melkein samasta kohtaa, mistä toinenkin oli napannut kiinni, ja puri vahvat leukansa kiinni. Hampaat upposivat kipeästi saaliin kaulaan. Veren maku maistui uroksen suussa. Nälkä uroksella ei varsinaisesti ollut, mutta toki jotakin tekemistä tällekin päivälle. Peura alkoi kompuroimaan saalistajansa painon takia, vielä kun Sinue alkoi ravistaa päätänsä, riuhtoi, yritti repiä palaa irti uhrinsa kaulasta. Uros onnistui kaatamaan peuran, kun se kompastui isompaan kiveen. Peura yritti riuhtaista itseänsä irti, ja niin se onnistuikin. Sinuen suuhun jäi pieni pala kaulasta. Peura potkaisi itsensä takaisin pystyyn, mutta se lähti hyvin kivuliaasti jolkottamaan karkuun - suoraan takaisin päin, missä susinarttu oli.

Sinue jäi peuranpala suussaan paikoilleen seisomaan. Peura ei varmanakaan jäisi tästä eloon. Uros katsoi, olisiko nartulla halua viimeistellä peuran kuolema, vai hoitaisiko uros sen. Uros möyhensi hampaissansa lihan palan, ja nielaisi sen. Uros suoristi lyhistyneen ryhtinsä, ja jäi siihen paikoilleen katsomaan, mitä tapahtuisi.

Tänään syödään peuraa. Jalopiina kerkesi sen jo hyvissä ajoin päättämään, tai oikeastaan sillä samalla hetkellä, kun oli kamala eläin päättänyt potkaista, ja jättänyt suden laahustamaan ja kiroamaan perässä. Miten tuollainen kirottu, alimpaan kastiin kuuluva saalis oli edes kehdannut kohdella vajukkia kaltoin, narttu voisi vaikka raahata puoli ruumista Synestesialle. Sellainen kosiskelulahja, jotta voisi suorittaa sen parinottorituaalin ja päästä sulasta eroon. Niin, sulka, joka tälläkin hetkellä kutitti niskassa ja sai laskevaselkäisen nartun ravistelemaan päätään.
Peuralla kuitenkin oli jo seuraava ahdistelija niskassa. Hitusen Jalopiinaa itseään isompi uros oli käynyt saaliin kaulaan kimppuun, ja nartun leuka loksahti auki. Pitikö tuo irokeesiniska itseään hurjana viedessään sekarotuisen saaliin? Tosin, tässä pääsisi osingoille jos kutsumaton päivällisvieras saisi kaadettua peuran ja siinä vaiheessa tuo olisi itse valmis vaikka taistelemaan siitä, kenelle heruu ruokaa, kenelle ei. Jalopiina seurasi katseellaan tapahtumia, mietiskellessään elämää suurempia asioita. Kyllä hän ehkä voisi jakaa ruokansa tuon... jonkun kanssa. Harmiksi ei voinut pyytää treffeille, ainakaan sen jälkeen, kun narttu joutui itsekseen varmistelemaan toisen sukupuolen. Olikin niin maskuliininen, miehet, aina pilaamassa päivän, kohta olisi ravinnossa poikapöpöjä.
"Julmaa lainata viattoman suden iltapalaa!" Jalopiina huusi dramaattisesti, vaikka ei kyllä oikeastaan välittänyt. Mitä helpommin ruokaa, sen parempi, mutta silti kolahti ikävästi ylpeydelle suostua tulemaan valmiiksi katettuun pöytään.

Sellaiset tilanteet olivat pahimmat, joissa rakenneongelmaiselta vaadittiin nopeita ratkaisuja. Kaksi vaihtoehtoa, joko seisoisi tässä ja tulisi jyrätyksi, tai kävisi peuran kurkkuun kiinni ja repisi sen auki kuin raivotautisin majava konsanaan. Jälkimmäinen sopi paremmin, narttu jatkoi matkaansa eteenpäin kiihdyttäen laukkaan. Peuralla oli ongelmia kääntymisen kanssa, sekään ei ollut ihan terävin kynä penaalissa, Jalopiina iski loikkansa aikana hampaat krokotiilimaisesti lukkoon eikä todellakaan aikoisi päästää irti. Leuat meinasivat jopa kolahtaa lukkoon, ja olihan se tovin vääntämisen arvoinen. Taas neljällä jalalla maanpinnalla, peura oli kokenut kovia henkitorvensa suhteen ja se oli varmaan kaatuessaan puoliksi kuollut. Aina oli parempi varmistaa, narttu repi lihaa kuin kovinkin barbaari, edes ehtimättä syömään. Olisi lystikästä kaivaa sisäelimet ja luut ulos, tehdä talja ja lähteä pelottelemaan pentuja. Hähää.
Jalopiina kuitenkin nosti katseensa saaliista vieraaseen, joka varmaan oli edelleen lähistöllä. Jos ei olisi, joutuisi vain huutamaan kovempaa. Toisaalta, seura voisi olla ihan mukavaa, yksinpuhuminen alkoi käymään kyllästyttäväksi.
"Hei keesiperse, saako olla ravintoa?" narttu uteli varmasti niinkin kovaan ääneen, että toinen kuulisi sen. "Vaikka sä vitutat mua pörrösellä ja miehistä miestäkin miehekkäämmällä ulkonäölläs, nii mä oon ollu liia syrjäytyny, nätit tytötki on jossai iha muualla!"
Oli toisen nimi mikä tahansa, häntä varmasti kiinnosti Jalopiinan avautuminen.

Sinue katsoi tyynesti, kuinka toistaiseksi tuntematon narttususi lähti peuraa kohti ja hyökkäsi. Se alkoi repimään peuraa kuin mikäkin raivotautinen. Sinue odotti, kunnes peura oli kaatunut kuolleena maahan, ja lähti kävelemään tyynesti kohti narttusutta. Uros oli kuullut tuon vieraan hukkasen huudahdukset, ja sitä hymyilytti.
'' En minä sinun iltapalaasi ole tullut viemään. Pidä omanasi vain, huvin vuoksi minä sinua autoin, ei minulla muutakaan tekemistä ole.'' harmaaturkki lausahti yhtä tyynenä, kuin kävelikin. '' Mutta jos tosiaan haluat jakaa peurastasi palan, voinhan minä ottaa''
Uros asteli nyt paljon lähempänä. Kahden metrin päässä se pysähtyi, ja odotti toisen vastausta. Vissiin toinen oli paljon villimpi yksilö, tai ainakin suustansa siivoton. Vähät Sinue niistä välitti, kunhan sai seuraa. Nyt uros todellakin yritti olla siivosti itse, ettei ärjymisillänsä pelottelisi toista pois.
Myös nartun lausahdus kauniista tytöistä ihmetytti urosta, muttei se tohtinut kysyä sen enempää.
'' Ja niin, olen Sinue.'' uros sanoi jälkikäteen.