Metsän siimeksessä... (Admin tänne!)

//Äägh, anteeksi kamalasti kesto! Dx On ollut kiireitä ja muutenkin olen yleensä melko laiska aloittamaan ropeja... T.T' Mutta, kuitenkin, Admin tänne hahmosensa kanssa~//

Kaamostalven Huurre
Oli viileähkö syyspäivä. Linnut lensivät etelää kohti ja puut pudottelivat viimeisiä lehtiään. Nuori, vaaleaturkkinen urossusi nukkui rauhassa eräässä pienessä luolassa. Se oli ollut edellisiltana saalistamassa, eikä jaksanut enää palata lauman luokse. Vaaleaturkki raotti silmiään ja haukotteli pitkään. Se astui ulos luolasta ja venytteli. Suvituulelainen heilautti korviaan ja katsahti taivaalle. Se huomasi äänekkään hanhiparven, joka suuntasi etelään. "Heh, hyvää matkaa teille!" uros huudahti ystävällisesti linnuille. Uros istahti ja katseli ympärilleen. Uroksen nimi oli Kaamostalven Huurre, kuitenkin tuo tunnettiin paremmin lempinimellä Rime. Rime sulki silmänsä ja kohotti kuononsa kohti taivasta. Se halusi nauttia viimeisistä auringon säteistä ennen kylmää talvea.
Hetken kuluttua Rime kuuli rasahduksen. Se avasi silmänsä ja katsoi äänen suuntaan. "Kuka siellä?" uros kysyi. Se nousi ylös ja katsoi valppaana viereistä pensasta. Rime murahti pienesti ja samassa pensaasta loikkasi esiin jänis. Rime nuolaisi huuliaan ja lähestyi hiljaa jänistä. Jänis kuitenkin huomasi vaanivan suden ja lähti juoksemaan karkuun. Rime lähti salamana tuon perään ja sai jäniksen viimein kiinni. Rime meni erään kuusen alle ja alkoi syödä jänistä. Syötyään uros kävi ruokalevolle ja nukahti kuusen alle.

//Ei mitään kuule, sori sulle tästä venkoilusta ;D Nyt jännitystä kehiin ja IKIROUDAN VAKOOJA peliin!//

Kaarne

Vaaleanpunertava, solakka ja keijumaisen ulkonäön omaava neitokaissusi asteli metsän laitamaa. Se oli jättänyt sulkansa vähän matkan päähän kiven alle, sillä se liikkui nyt Suvituulen alueella ja oli myös vakoilutehtävissä. Narttu heilautti päätään ja tuon harmaanoranssit silmät hohtivat talviauringossa. Sen askel oli pehmeä ja kevyt, ja jäljet jotka se jätti hävisivät hetkessä kiitos pyryisän lumen. Tuo enkelimäisen näköinen ilmestys haistoi ilmassa suden hajun ja varuillaan asteli lähemmäs: kenties se voisi nyt rakentaa yhden huteran suhteen johonkin Suvituulelaiseen, joka auttaisi sitä myöhemmin soluttautumaan ja liittymään tuohon laumaan jota se vihasi. Kaarnen mielessä ei ollut kuin yksi päämäärä, ja se oli Suvituulen tuhoaminen totaalisesti. Se veisi aikaa, mutta kunnolla suunniteltu ja pohjustettu on sama kuin tehty.

Narttu seisahtui pienen, tuuhean kuusen juurelle ja katseli lepäävää sutta. Nartun kasvoilla välähtävä halveksuva, ilkikurinen virne hävisi, ja se liimasi kasvoilleen hieman pelästyneen, suurisilmäisen ja viattoman näköisen ilmeensä. Se oli valmis aloittamaan kostonsa. Narttu päätti tutustua tuohon, ja tuon suden avulla myöhemmin liittyä laumaan. Susi näytti sopivan hyvätahtoiselta, mutta oli varmasti uskottu laumassaan. Niin viaton, että että.