Honka | Kenraali

Nimi: Honka
Laji: Susi
Rotu: Kalliovuortensusi
Ikä: 5 ½ vuotta
Skp: Uros
Lauma: Suvituuli
Asema: Kenraali
Sulka:
- Ruostesorsan siipisulka, noin 20 senttiä pitkä.
- Väriltään tasaisen hailakka oranssi.
- Kiinnitetty oikean silmän ja korvan väliin.

Ulkonäkö:
Säkä: 90 cm
Paino: 75 kg
Rakenne ja muodot
Honka on heti ensisilmäyksellä varsin kookas susi. Se on varsin raskasrakenteinen, eikä siis järin ketterä tai nopea. Uroksen rakenteen avainsanoja ovat pikemminkin massa, lihasvoima ja jäntevyys. Harmaankirjavalla on tanakat, vahvat käpälät, jotka eivät ole kuitenkaan järin pitkät. Niska on jämäkkä ja paksu, kuten keskiruumiskin. Pää on melko kulmikas ja leveä, kuono taas jokseenkin lyhyt. Korvat ovat terävän malliset ja pienehköt – vasemmasta korvasta puuttuu selkeä palanen. Hongalla on jyrkän oloinen otsapenger ja erittäin vahvat leuat. Häntä on suhteellisesti melko lyhyt ja kapea.

Turkki ja väritys
Uroksen turkki on keskipitkää ja jokseenkin karheaa. Se kasvaa hyvin tiheänä ja paksuna, minkä vuoksi kesähelteillä voi herralla olla varsin kuumat oltavat. Turkki tosin pitää kylmää ja kosteutta erittäin hyvin. Pisimillään karvoitus on niskan, rinnan ja hännän alueella. Karva takkuuntuu melko helposti eikä hylji likaakaan järin hyvin, joten Hongalla on täysi työ sen siistinä pitämisessä. Uros kuitenkin huolehtii ulkonäöstään niin paljon, että sotkuisena turkkia nähty pentuaikojen jälkeen. Turkin seasta pilkistää ohut arpi kuonon päällä ja kaksi oikeassa lavassa.
Pohjavärin virkaa toimittaa hailakka, hopeaan vivahtava harmaa. Hännässä, vatsassa, niskassa, rinnassa, korvissa ja kasvoissa väri muuttuu rusehtavammaksi ja tummemmaksi.

Silmät
Hongalla on pistävän keltaiset, kapeat ja vinohkot silmät. Tuimassa katseessa on yleensä määrätietoisuutta  ja pientä mystisyyttä.

Liikkeet
Liikkuessaan Hongasta huokuu itsevarmuutta ja määrätietoisuutta, mutta uros ei alista ketään pelkällä läsnäolollaan. Se kantaa päätään ylväänä ja pitää häntänsä usein vaakatasossa tai ylempänä(seurasta riippuen), mikä tekee siitä kunnioitusta herättävän ja arvovaltaisen suden. Askellus on tasaista ja pehmeää, mutta toisinaan uros voi näyttää olevan hieman varuillaan. Joskus, etenkin erityisen kylmällä ilmalla, vanhat haavat alkavat vihoitella, mikä saa Hongan aavistuksen verran ontumaan oikeaa etujalkaana – mutta vain sen verran, ettei uros laske sille paljoa painoa. Kenraali yrittää peittää tämän heikkoutensa astumalla tällöin mahdollisimman normaalisti.

Luonne:
Alkuun sanottakoon sen verran, että koko Hongan luonne on pohjimmillaan erittäin sotilaallinen. Vaikka uros osaakin toimia ääripäätilanteissa toisin kuin yleensä, on kaiken takana aina se sama, kuuliainen sotilas. Parhaiten tämä puoli ilmenee lojaalisuudessa, kurinalaisuudessa ja kyseenalaistamattomuudessa. Tuhkaturkille hierarkia ja auktoriteettisyys ovat päivänselviä asioita. Se osaa kunnioittaa ylempiään luonnostaan, mutta kykenee toimimaan myös itse auktoriteettina. Uros luonnollisesti odottaa vastaavaa käytöstä myös muilta, eikä siis siedä kovin pitkälle vietyä epäkunnioittavaa käytöstä alemmilta. Kenraalilla on kyky laittaa huonotapaiset ruotuun, kuten myös tietty kyky saada toisten huomio itselleen ja siten pitää komentoa yllä.

Honka on erittäin käytännöllinen ja hyödyn kautta ajatteleva. Jos jokin asia ei aja minkäänlaista käytännön merkitystä, ei sillä ole mitään arvoa myöskään tälle urokselle. Herra ajattelee rationaalisesti ja loogisesti, ei niinkään tunteiden kautta. Keltasilmäinen uskoo, että parhaat päätökset tehdään käytännön, hyödyn ja logiikan näkökulmasta, ja tunteet ovat vain tiellä. Se onkin merkittävä myös siihen, ettei Honka luo mielellään läheisiä suhteita. Nuo suhteet voivat nimittäin osoittautua taakaksi tärkeällä hetkellä, ja kaikkein vähiten uros toivoo joutuvansa sellaiseen tilanteeseen. Hitusen erakkomaisia piirteitä onkin aina toisinaan nähtävissä harmaaturkkisen käytöksessä.
Vaan tähän on olemassa yksi poikkeus: Pihkasiipi. Pennusta asti on Honka kyseistä naarasta ihaillut, ja tämä merkitsee urokselle oikeastaan enemmän kuin yksikään muu susi. Vaikka tuhkaturkki miten kovasti yrittääkin pitää yllä mainettaan yksinäisenä sutena, on sen sydämessä oleva aina paikka Pihkasiivelle.

Kunnia on yksi tärkeimpiä asioita kenraalille. Uros vetoaa usein joko omaan tai lauman etuun ilmaistessaan mielipiteitään. Honka ei halua tuottaa häpeää kellekään, eikä halua tulla myöskään itse häpäistyksi. Tämä johtaa jokseenkin ylpeään käytökseen, mutta turhista ei herra takuulla ylpeile. Se tietää saavuttaneensa asemansa omin avuin ja kantaa sitä luonnollisella ylpeydellä, mutta kieltäytyy ottamasta kunniaa asioista, joihin ei itse ole vaikuttanut. Uroksella onkin korkea moraali ja oikeudentaju.

Vaikka Honka ei vielä mikään vanha olekaan, on sille kertynyt jo runsaasti elämänkokemusta. Uros on erittäin kypsä ja tietää, mitä tekee. Herra harkitsee tekojaan järjellä, eikä enää sinkoile sinne tänne, kuten pentuna. Tuhkaturkista huokuu viisautta ja kokemusta, mitä tuskin kovinkaan moni käy kieltämään. Hongalta ei takuulla älyä puutu, mikä tosin koostuu varsin pitkälti kokemuksesta. Uros on myös ajan saatossa tullut varmaksi omista kyvyistään, eli toisin sanoen on varsin rohkea luonne. Se on valmis ottamaan riskejä, mutta yleensä haluaa laskelmoida ne mahdollisimman pieniksi. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikös?

Myös kärsivällisyys on yksi varsin näkyvä piirre käytöksessä. Koko laumassa ei taida olla järin montaa sutta, jotka voisivat valehtelematta sanoa nähneensä kenraalia todella vihaisena. Honka pyrkii pitämään pään kylmänä joka tilanteessa, ja vihakin on tunne, joten sitä tulee uroksen mielestä välttää. On tietysti silläkin olemassa se näkymätön raja, jonka ylittäminen on erittäin riskialtista peliä. Nimittäin suuttuessaan Honka myös tarkoittaa sitä. Se sietää meteliä, riekkumista ja muuta joutavaa tiettyyn rajaan asti, ja sitten onkin peto irti. Uros ei epäröi vihapäissään iskeä jotakuta lyttyyn – siksi keltasilmäinen onkin viettänyt paljon aikaa nostaakseen kärsivällisyytensä nykyiselle tasolle ja jatkossa jopa korkeammalle. Peruuttamattomia asioita Honka kuitenkin ymmärtää raivoissaankin varoa, joten uroksesta ei sikäli ole suurta uhkaa kanssaeläjille(ellei inhottavia ruhjeita lasketa). Yleensä voisi kuitenkin sanoa, että uros välttää toisten tarpeetonta satuttamista.

Kenraali ei juurikaan usko Henkiin. Honka sattuu olemaan sitä jääräpäistä ja määrätietoista sorttia, joka on tottunut hoitamaan asiat itse. Miten muka voisi olla olemassa sellaisia voimia, jotka hetkessä voisi viedä sudelta hengen? Käytännöllisen uroksen mielestä susi saavuttaa elämänsä aikana kaiken omin voimin tai korkeintaan onnen kautta, ei siihen mikään Henki ole vaikuttanut. Kenraali kuitenkin pitää uskottomuutensa omana tietonaan, koska muu lauma tuntuu niin paljon kunnioittavan noita mielikuvitusolentoja. Joku voisi siis tavallaan sanoa, että Honka näennäisesti uskoo Henkiin.

Mutta tuon sotilaallisen ulkokuoren ja rationaalisen ytimen väliin jää jotakin, mitä tuskin kukaan elossa oleva on nähnyt. Hongalla on palava halu puolustaa heikkoja ja luoda turvaa sitä tarvitseville. Liekö se Hongan todellinen persoona, vai pelkkä valhe? Niin tai näin, uros on tullut jo sokeaksi valheilleen omasta itsestään. Se ei itsekään tiedä, ovatko ylenmäärinen käytännöllisyys ja sotilaallisuus sittenkin itse luotu persoona, vai todellinen. Syvällä tuhkaturkin sisällä on kuitenkin tämä hellä, oikeudenmukainen, uhrautuva ja toisia puolustava susi, jonka olemassaolon Honka on halunnut kätkeä(kannattaa katsatsaa menneisyys). Aina toisinaan tulee tosin vastaan hetkiä, jolloin tuo puoli pyrkii esiin.

Menneisyys:
Hongan elämä sai alkunsa silloisen kenraali Viillon ja parantaja Hopeahallan virallisesta, siveellistä suhteesta. Viilto oli kunniakas ja jalona tunnettu uros, ja Hopeahallan tiedettiin olevan mitä lempein ja emollisin naaras. Pari sai kuusipäisen pentueen alkukesästä, kun ruokaa oli huomattavan runsaasti ja ilmatkin suosivat lauman eloa. Sitä pidettiin Henkien siunauksena perheelle. Hopeahalla oli onnensa kukkuloilla, ja Viilto röyhisteli ylpeänä rintaansa.
Pennuista kookkain – ei kuitenkaan vanhin – nimettiin Hongaksi. Sillä oli kaksi veljeä ja kolme siskoa, tasajakoinen pentue siis. Vanhin pentu, vain vähän Honkaa pienempi uros, nimettiin Koivuksi. Se muistutti eniten isäänsä, joten se sai myös osakseen suurimmat odotukset. Eniten emoonsa tuli toiseksi nuorin pentu, naaras Paju. Siitä odotettiin emonsa työn jatkajaa. Muut pennut olivat Kataja, nuorin kaikista, Leppä, toiseksi vanhin, ja Pihlaja, kolmanneksi nuorin.
Koivu kasvoi pienestä pitäen isänsä odotuksissa ja ylpeydessä kylpien. Pajusta puolestaan tuli muiden ikätoverien keskuudessa erittäin pidetty. Hitusen köpelö ja lempeä nuori Honka puolestaan jäi hieman taka-alalle. Viilto alkoi heti koulia Koivusta seuraajaansa ja kiikutti tätä mukanaan lähes kaikkialla. Tulihan lauman saada kunnolla tietoonsa pidetyn ja arvostetun kenraalin silmäterä. Muut pennut jäivät isältä, tahallisesti tai tahattomasti, usein hieman huomiotta.Hopeahalla puolestaan hoivasi pentujaan täydellä rakkaudella ja ylpeydellä, vaikka itsekin keskittyi hitusen muita enemmän Pajuun, joka osoitti pentuna suurta kiinnostusta yrtteihin ja parantamiseen. Honkaa ei tilanne haitannut. Pentu eleli omaa lapsuuttaan toisten ”vähäpätöisempien” sisarustensa kanssa. Uros tapasi jo tuolloin nuoren Pihkasiiven, omasta mielestään erittäin sievän naaraspennun, jonka kanssa ystävystyi parin muun sisaruksensa ohella. Hongan mielessä kyti aina pieni ihastuksen palo, mutta koskaan ei se sitä rohjennut ääneen sanoa.

Vaan Viilto sai pettyä Koivuun varsin nopeasti. Vuodenikäinen uros oli kasvanut suuriin odotuksiin ja ylepys nousi päähän. Nuorikko alkoi tyrannisoida sisaruksiaan ja jopa emoaan aina vedoten isänsä suosioon. Etenkin Hongan Koivu näki kaiketi uhkana valheelliselle asemalleen. Viilto piti tätä aluksi hyvänä merkkinä – ainakin poika oli vahvaluonteinen – mutta tilanne alkoi karata tassuista. Kenraali ei nimittäin ollut tunnettu moisesta kopeudesta ja dominoinnista, joten oli melko luonnollista, että isä menetti uskonsa esikoiseen. Viilto ryhtyi osoittamaan Koivulle tämän paikan, mikä oli aluksi hyvältä vaikuttava asia. Isä kuitenkin kävi suorastaan väkivaltaiseksi alistaakseen pentunsa – kenraali pelkäsi Koivusta tulevan uhka koko lauman järjestykselle, jos se jatkaisi itsekeskeistä diktatuuriin pyrkivää asennettaan.
Ja nuori Koivu alkoi alistua. Isä hakkasi poikaansa päivittäin muulta laumalta salassa. Aluksi ulkoiset ruhjeet ja muut vauriot leimattiin kiihkeän leikkitappelun aikaansaamiksi, mutta hiljalleen alkoi kulkea huhuja kenraalin kyseenalaistettavasta käyttäytymisestä silmäteräänsä kohtaan. Koivulta alettiin evätä oikeus liikkua muun lauman keskuudessa vapaasti. Viilto pakotti Hopeahallankin hiljaiseksi asiasta, ja vaikka parantaja tilannetta itkien ja kärsien seurasikin, ei se noussut uhmaamaan kumppaniaan. Perhe siirtyi asumaan hieman kauemmas muiden lauman jäsenten pesiltä. Myös toiset alkoivat saada osansa fyysisestä kurituksesta, jos alkoivat nuoruuden murroksessaan pistää isälleen vastaan. Tuolloin lempeäluonteinen Honka alistui erittäin helposti, mutta esimerkiksi Kataja, nuorin pentu, pisti isälleen kaikessa vastaan. Paju puolestaan tyytyi asemaansa äitinsä tavoin, mutta Leppä ja Pihlaja nuosivat aika ajoin. Pian kaikilla pennuilla alkoi näkyä joitakin ulkoisia vammoja, vaikkakin Honka ja Paju välttyivät pysyviltä jäljiltä.
Lauman keskuudessa alkoi nousta yhä karmeampia juoruja asiasta – osa liioitteli selvästi, osa taas osui melko lailla kohdalleen. Jotkut väittivät, että Henget olivat suuttuneet Viillolle ja Hopeahallalle, ja siksi näiden pennut olivat niin runnottuja. Toisten mukaan Viillosta oli tullut vainoharhainen mielipuoli, joka oli hetkenä minä hyvänsä valmis käymään myös muun lauman kimppuun. Kenraali oli tosiaan alkanut käyttäytyä jotenkin oudosti myös julkisesti. Uros oli tosiaan käymässä vainoharhaiseksi, vaikka juorut asiaa räikeästi liioittelivatkin. Ja tilanne jatkui pitkään. Honka kävi salaa Pihkasiiven ehdotuksesta naaraan kanssa metsällä tämän opettaessa urosta, ja onnistui keplottelemaan itsensä metsästäjien joukkoon ilman, että höyrähtänyt isä edes huomasi.

Nuoret asuivat kotonaan vielä kolmivuotiaina, mutta siitä eteenpäin ne kävivät levottomiksi. Kataja uhmaten ilmoitti lähtevänsä perheestä, mikä sai Viillon varsin raivokkaaksi. Isä arveli pojan lähtevän muun lauman kimppuun ja tappamaan alfan, eikä siis sallinut tätä. Se pieksi Katajan lievästi sanottuna henkihieveriin. Koivu oli irrottanut kaikesta ylepydestään, ja halusi nyt epätoivoisesti välttää isänsä vihan. Siksi se alkoi toimia Viillon aggression välikätenä, ja nytkin oli mukana nuoremman veljensä hakkaamisessa. Ja tuolloin jokin napsahti Hongassa. Veljeksistä keskimmäinen oli tähän mennessä ollut aina se lauhkea, lempeä ja tottelevainen, mutta nyt sen oikeudentaju heräsi ja uros nousi puolustamaan Katajaa. Eikä isä ollut tyytyväinen.
Siitä nousi tilanne, jota voisi luonnehtia perhesodaksi. Hopeahalla ja Paju siirtyivät hetkessä Hongan puolelle, kun taas Leppä ja Pihlaja aloittivat oman rintamansa paetakseen oikean hetken tullen. Viilto ja Koivu olivat yhdessä toisia vastaan, ja Kataja retkotti liikkumiskyvyttömänä Hongan takana. Se oli ensimmäinen kerta, kun Honka astui kunnolla esiin. Uros oli isänsä kokoinen, ehkä jopa suurempi. Se oli metsästänyt, kehittänyt voimiaan ja elänyt oikeaa suden elämää. Siksi se uskalsi seistä siinä nyt. Viilto puolestaan hämmentyi tuon lauhkean poikansa yllättävästä käytöksestä. Ja hetkessä kenraali tietysti ajatteli, että Honka suunnitteli koko lauman murhaamista. Ja siitä alkoi melkoinen tappelu. Muu lauma havahtui koviin ääniin, ja moni suuntasi katsomaan tilannetta. Näky herätti kauhistusta, pelkoa, hämmennystä, järkytystä ja ties mitä muita tunteita. Jo pitkään lauma oli kyseenalaistanut arvostetun kenraali Viillon toimia, ja nyt kaikki näkivät, mitä oli ollut muilta salassa. Viilto oli kuin olikin tullut vainoharhoissaan hulluuden partaalle ja nyt kävi avoimesti omien lastensa ja puolisonsa kimppuun.
Mutta Honka voitti. Se tosiaan päihitti isänsä, minkä seurauksena Koivukin alistui. Leppä ja Pihlaja olivat kadonneet taistelun tuoksinnassa. Honka sai nykyäänkin näkyvät arpensa, mutta onnistui lopettamaan isänsä julman hirmuvallan perheessä. Asia ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä Viilto avasi vielä suunsa ennen kuin kaksi muuta kenraalia saapui ottamaan tilanteen hallintaan:

”Tuollainen uhmakkuus tulee kaatamaan koko lauman, Honka. Sinä tuhoat meidät kaikki.”

Honka oli pelännyt isäänsä koko ikänsä, ja nuo sanat saivat aikaan kylmiä väreitä. Ne saivat uroksen epäilemään itseään ja omaa käytöstään. Tämä johti siihen, että Honka alkoi keskittyä rationaaliseen ja sotilaalliseen elämään. Tunteet olivat saaneet tuon tilanteen aikaan alun perin. Viilto oli ollut ylpeä Koivusta, ja Koivu oli ollut ylpeä tästä asemastaan. Viilto oli alkanut pelätä poikaansa ja halusi suojella laumaa. Oikeudenmukaisuus, rohkeus ja lempeys olivat saaneet Hongan sekä muut nousemaan isää vastaan. Tunteiden syytä oli kaikki.

Taisteun päätyttyä ja tilanteen rauhoituttua saapui Pihkasiipi Hongan vierelle. Uroksen myllertävä mieli tuntui tasaantuvan jo pelkästään naaraan läsnäolosta, vaikka tämän sanat hiukan kirpaisivatkin mieltä:
"Jos aiot antaa isäsi sanojen päättää tulevaisuutesi, voit yhtä hyvin luovuttaa nyt heti."
Vaan epämääräisistä tuntemuksistaan ja ajatuksistaan se sama lapsellinen, hiukkasen hömelö pennunihastus Pihkasiipeä kohtaan ei ollut kadonnut. Uros näki naarasta katsellessaan, miten hienoksi ja kauniiksi neidoksi. Siksi vieläkin enemmän kirpaisi se, miten Pihkasiipi virnistäen kertoi pitävänsä Honkaa parhaana ystävänään; Honka olisi halunnut olla enemmän.

Kun tilanne lopullisesti rauhoittui, Honka perheineen ryhtyi elämään normaalimmin. Viilto pudotettiin virastaan, mikä sai tämän tosin suorittamaan itsemurhan(hokien samalla: ”Te kuolette kaikki, te typerykset; te kurjat!”). Hopeahalla jatkoi parantajana, ja sai osakseen paljon myötätuntoa. Honka kohotettiin pian metsästäjien johtajaksi, ja lähestyessään viiden vuoden ikää uros otti vastaan sille tarjotun kenraalin viran. Sisarukset jatkoivat kuka minnekin vihdoin vapaana elämään täysin omaa elämäänsä. Ja Pihkasiipi taas... Hän oli ylentynyt Hongan jälkeen metsästäjien johtajaksi, mutta kieltäytyi myöhemmin tarjotusta kenraalin virasta.

Muuta:
- Hongan ääni on erittäin voimakas ja kuuluva sekä selkeän maskuliininen.
- Uros on hetero, mutta pidättäytyy seksuaalisista haluista varsin tarmokkaasti.
- Menneisyys on kirjoitettu kokonaisuudessaan puolessa tunnissa erittäin voimakkaan vision aikana.
- Inspiroiva hahmo, jonka persoonaa aion vielä tulevaisuudessa syventää entisestään.
- Honka on erittäin taitava metsästäjä, ja osaa hyödyntää saaliseläimistä tietämiään asioita yllättävän hyvin taistelutilanteessa(esim. tietää, että pientä sutta vastaan ei kannata käydä voiman kautta). Näiden tietojen pohjalta uros osaa sittemmin valita joukkonsa monipuolisesti.
- Aluksi piti tehdä tästä Ikiroudan kenraali, mutta tasamäärien säilymiseksi päätin heivata Hongan Suvituuleen.
- Pitää talvesta, koska silloin on vähiten likaa ja muuta sotkua tarttumassa turkkiin. Toisaalta pakkasella vanhoja arpia alkaa särkeä.