Ruoan perässä (seuraan saa liittyä kuka vain)

//Kaipasin peliä Surumielen kanssa, joten aloittelin näin. Liittyköön joku seuraan, jos ei ole muutakaan. Muuten Surumieli lähtee taas johonkin puuhailemaan jotain muuta..//

Surumieli jolkotteli hiljalleen Ikimetsän siimeksessä myöhään illalla. Päivä oli ollut lämmin ja kevään merkit selkeästi näkyvissä, lumi oli jo paikoitellut sulanut aukeammilta paikoilta, mutta tiheään kasvavien havupuiden joukossa lunta oli vielä merkittävästi. Surumieltä asia ei kuitenkaan haitannut, sen suuret tassut auttoivat sitä kulkemaan sujuvasti lumen päällä, sen askel oli pitkää, kun tummaturkki kulki rauhallista ravia eteenpäin. Uros oli lähtenyt ruoan hakuun, ja pois lauman parista. Se ei juurikaan tuntenut oloaan hyväksi suuren susimäärän ympäröimänä ja viihtyi siksi useita päiviä saalistusretkillään omassa seurassaan.

Surumielen keltaiset silmät ja tarkka nenä havainnoivat jatkuvasti ympäristöä saalista etsien. Ilmassa tuntui monenlaisen pikkueläjän tuoksu, mutta tänään Surkun teki mieli jotain parempaa. Kenties nuorta kaurista, sen maku oli loistava ja sellaisen kiinni ottaminen toi aina piristystä päiviin. Kuitenkaan vielä sen eteen ei ollut sattunut yhtäkään laumaa, mutta uros ei turhautunut. Jos metsällä ollessaan se oli päättänyt jotain, se ei metsältä lähtenyt ennen kuin tavoite oli saavutettu. Aurinko oli laskenut jo aikaa sitten, eikä missään näkynyt ketään. Metsä oli hiljainen, kuten aina tähän aikaan yöstä. Saaliit eivät pitäneet ääntä haistaessaan suden lähellään, joten oli oltava tarkkaavainen kaikinpuolin. Toki myös muiden susien kannalta, saattaisihan täällä olla joitain vihamielisiäkin läsnä. Ei sillä, etteikö uros pärjäisi lähes kenelle tahansa.

Jonkin aikaa kuljettuaan susi tajusi tulleensa hyvin lähelle aukeaa, joka paistoi tiiviisti kasvavien puiden lomasta. Surumieli totesi tilaisuutensa tulleen. Kauriit viihtyivät ruokailemassa juurikin aukeilla alueilla ja tuuli toikin pian tuon kirsuun ilmoituksen siitä, että herkullinen illallinen oli katettuna. Susi painui matalaksi ja kiersi vielä hiukan, jotta tuuli varmasti kuljettaisi tämän hajun pois kauriiden ulottuvilta. Metsästys oli vahva taito uroksella ja se tiesi tarkalleen mitä oli tekemässä, tämä toimi oli selkärangassa niin hyvin, ettei toimintaan juuri aivoja tarvittu. Etenkään, kun kauriit olivat niin nätisti asettuneet tarjolle. Surumieli piilotteli kyyryssä puiden lomassa, varoen paljastamasta itseään ja etsi sitten katseellaan sopivaa uhria. Pian kellertävät silmät huomasivat vähän matkan päässä makaavan, surkean näköisen vuotiaan, joka varmasti jäisi kiinni ennen kuin kunnolla pääsisi jaloilleen. Ehkä hieman liian helppo taitavalle saalistajalle, mutta kai sitä voisi välillä riman alittaa täyttääkseen vatsansa.

Surumieli hiippaili vielä muutaman askeleen sivulle, päästäkseen suorempaan linjaan valittuun kauriiseen nähden. Juuri, kun uros oli kohdalla, jokin säikäytti kauriit ja ajoi ne liikkeelle tiiviinä laumana. Nyt ei ollut aikaa miettiä, joten Surumieli loikkasi täyteen laukkaan, naulitsi katseensa valitsemaansa eläimeen ja kiristi tahtiaan joka askelella. Viidentoista metrin spurtti ja uros pääsi tarttumaan kauriin kintereeseen lujasti, vetäen eläimen jaloiltaan. Kauris kaatui kosteaan maahan ja potki vimmatusti, Surumieli loikkasi näppärästi eläimen yli osumatta siihen ja upotti hampaansa sen kurkkuun laskien sen tuskistaan. Sillä välin muu lauma oli jo paennut johonkin syvälle metsään, jättäen saaliiksi jääneen oman onnensa nojaan. Tosin tällä kertaa onni ei ollut sillä ollut myötä.

Tyytyväisenä saaliiseensa Surumieli tarttui nuoren, sarvettoman eläimen niskaan ja lähti vetämään sitä syrjemmälle, jotta saisi ruokailla hiukan suojaisemmassa paikassa. Sen mielessä pyöri vielä ajatus siitä, kuka tai mikä oli kauriit säikäyttänyt, muttei huolestunut kuitenkaan. Kenties ilves tai karhu oli pyörinyt alueella varomattomasti ja ajanut lauman liikkeelle. Niin tai näin, sudella oli nyt illallinen ja sen se aikoi syödä rauhassa. Ja mikäli joku kehtaisi tulla häiriköimään, se saisi kyllä huomata tehneensä virheen.

Tyytymätön, kaikkea ja kaikkia vihaava olemus huokui katuneen tukin päällä loikoilevasta kulomustasta sudesta. Sen jäänsiniset silmät tarkkailivat herkeämättä ympäristöä; kuin kaksi hohkaavaa jäänpalasta ne tuijottivat tiiviisti pimeyteen. Mahdollisuudet nähdä ketään tähän aikaan yöstä ja näinkin syrjäiseltä alueelta olivat käytännössä olemattomat, mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Nytkin jokin oli saanut Kurjan varpailleen, näennäisesti siis ja niskavillatkin pystyyn, eli kukaties joku vaanisikin tuolla syvissä varjoissa.
Matala murina nousi synkkämielisen suden kurkusta ja se puristi kynsiään kovemmin lumen verhoamaan puuhun. Riistan haju kuohutti uroksen vaistoja, kiusaten ja houkuttaen tuotakin lähtemään jahtiin. Ruuan puolesta hukalla ei ollut hätää, sillä päivällä syöty ateria täytti vieläkin kuloturkin vatsaa, mutta ehkä ennemminkin jahdin huuma ja tuoreen veren juovuttava maku vetivät Kurjaa puoleensa. Se mitä metsänhalleista sanottiin taisi sittenkin olla totta; että susi raatelee enemmän kuin syödä jaksaa, koska luontonsa niin käskee.
Laiskasti, puoliksi valuen, puoliski hypähtäen Kurja keinotteli itsensä alas rungolta, ottaen sitten muutaman vaanivan askeleen suuntaan, josta tunsi riistaisan hajun. Suden tumma keho liukui lumen ja vielä hennohkon aluskasvillisuuden lomassa. Jokainen askel vaati paljon, ottaen huomioon, että susi kulki koko ajan mahdollisimman kyyryssä, joka ainoa lihas pingottuneena. Onnekseen Kurja oli sitä sorttia, joka ei todellakaan viihtynyt muiden seurassa ja näin ollen sillä jäi runsaasti aikaa itselleen ja esimerkiksi oman lihaskuntonsa kehittämiselle.
Päästessään jo näkötäisyydelle saaliin; kauriseläinten kanssa, tuntui ajatus saaliinajosta äkkiä valjulta. Ei kihelmöinyt, ei kutkuttanut tai mitään muutakaan. Itseensä ja omiin tuntoihinsa pettyneinä Kurja päästi taas pitkän murahduksen. Kulomusta kohottautui ryömivästä asennostaan istualteen ja jäi katselemaan silmiensä edessä avautuvaa näkyä. Nyt kuvaan tosin oli astunut jotain uutta; nimittäin toinen saalistaja.

Sinisilmä seurasi kiinnostuneena lajitoverinsa puuhia. Toinen oli mitä ilmeisemmin taitava metsästäjä, saihan se peuran kaadettuakin, mutta muuten Kurja ei tuntenut etäistäkään iloisuutta seuratessaan tätä näytöstä.


// Wah, tää laatu....//