Fix the alpha ~ Unelma ja Hurme-juuri

Tuo miellyttävän viileä, kevyen pilvinen päivä raikasti suden oloa kummasti helteiden välissä. Kevyt tuuli leikitteli turkilla ja kuiskutteli hiljaa korviin. Avaralla maalla satunnaiset, nuoret lehtipuut havisivat aika ajoin, ja pitkä heinikko kutkutti kylkiä. Pitkien, vihreiden ja osin kellertävien korsien seassa piileskeli paljon lintuja sekä myös jyrsijöitä vain odottamassa saalistajaa.

Unelma liikkui matalana, kärsivällisenä. Se oli Sarastuksen perustamisen jälkeen alkanut kärsiä tylsyydestä, kun naaraan ei tosissaan tarvinnut järin suuresti juonitella kenenkään pään menoksi. Petollisen älykäs kermaturkki kaipasi järjelleen puuhaa, haasteita - jopa saalistaminen saisi edes jonkinlaista jännitystä virtaamaan tuon enemmän tai vähemmän tunnevammaisen neidon suonissa. Pyyt ja muut linnut eivät Unelmaa silti kamalasti kiehtoneet, kun tälle omasta mielestään mahtavalle saalistajalle kovin haasteellisia olleet.

Vaan onneksi -ellei epäonneksi - jokin kiinnitti suden huomion ennen kuin tämä ehti tarkemmin perehtyä heinikon suojaamiin otuksiin. Metsiköstä aukealle astui peuranaaras yhden nuoren vasan kera. Voi, miten Unelma iloitsikaan! Liika itsevarmuus tuppasi saamaan suden sokeaksi heikkouksilleen ja yleisille mahdottomuuksille, ja juuri niin oli Sarastuksen alfattarelle jo ehtinyt käydä. Naaras otti peurat heti kohteekseen pyrkien kaatamaan ainakin vasan, koska nuorten yksilöiden liha oli niin kovin pehmeää ja maukasta. Puolihäntäinen tiesi itsensä vallan nopeaksi ja uskoi siis saavansa homman hoidettua erittäin hyvin. Se lähestyi heinikon suojista varsin taitavasti ja hiljaa, syöksyi sitten juoksuun ja puri leukansa salamannopeasti pakenevan vasan niskaan. Mutta emoa ei susineito ollut ajatellut tarpeeksi, vaikka niin kovin älykäs tavallisesti olikin. Siinä rytäkässä ärhäkkä emo iski kovalla, teräväreunaisella sorkallaan ikävän ruhjeen Unelman lapaan, mikä sai suden ulvahtaen irrottamaan otteensa. Ja siinä samassa peurat katosivat metsikön suojiin jättäen vaalean susinaaraan makaamaan heinikkoon kivusta irvistellen. Jokin luu oli päätynyt murskaksi ainakin osittain, ja ruhjeesta vuoti kirkkaanpunaista verta.

Mielessään tummaturkkinen susi maalaili kiitosrukousta Hengille viileästä päivästä, joka tuntui kuin parhaimmaltakin lahjalta kuumien helteiden jälkeen. Pitkästä aikaa askel tuntui kevyemmältä ja olo muutenkin varsin siedettävä. Mikään siinä päivässä ei erityisemmin ärsyttänyt, mutta toisaalta ei sitä ollut syytä kiljua riemustakaan, korkeintaan ehkä hymyillä hiukan tai ehkä jopa antaa häntänsä heilahtaa rennosti.
Hurme käveli rauhaisasti niityntapaisella, katsastaen ohimennen paikan yrttitarjontaa. Pari oikein kelvollista kasvupaikka se havaitsikin, sellaisia, joiden vuoksi olisi kannattavaa palata tänne myöhemminkin.

Hidastempoinen toiminta sai äkillisen päätöksen, kun narttu havahtui outoihin ääniin. Vain vähänmatkan päästä kantautui metakkaa, joka olisi hyvinkin voinut kuulua tappelusta. Pidempää miettimättä hukka pisti juoksuksi ennättääkseen näköetäisyydelle, ennenkuin tilanne olisi ohi.
Välimatkaa oli sen verran, ettei tummaturkki varsinaisesti ehtinyt itse todistamaan tilannetta mutta kaikeksi yllätyksekseen se löysi kuitenkin laumansa alfanaaraan, vertavaluvana ja muutenkin loukkaantuneennäköisenä.
" Mitä on tapahtunut? Oletko kunnossa?" narttu kysyi vain aavistus hätää äänessään.

Unelma sadatteli ja kirosi mielessään kaikki peurat maankamaralla. Vain hetkeä aiemmin naaraan mieli oli ollut vilpoisan päivän virkistämä - tylsistynyt tosin - mutta nyt kehoa värisytti terävä kipu. Se porautui tajuntaan, ja alfatar olisi halunnut ulvoa tuskasta, mutta ilkeään irvistelyyn se silti jäi. Mokomat sorkkaeläimet saisivat vielä katua tätä! Ajatukset laukkasivat ympäriinsä lähinnä kipuun takertuen, ja pienoinen epätoivokin ehti mukaan, kun Unelma tiedosti olevansa yksin ja siten avun ulottumattomissa... Vai oliko sittenkään?

Naaraan yllätti toisen suden äänen, josta ei hätää aistinut kuin aivan vähäsen. Alfatar kohotti katseensa äänen suuntaan ja näki uutukaisen parantajansa, Hurme-juuren. Kermaturkin kasvoilla kivun lisäksi kareili jonkinlaista helpotusta kuten myös ärsyynnystä.

"Putosin kuule pilveltä!" Unelma sihahti sarkastisen äreästi, mikä sinällään saattoi olla ymmärrettävää, kun oli luu murskana. "Sain peuran sorkasta. Aiotko pitkäänkin siinä jäpöttää ihmettelemässä, vai todistatko parantajan taitosi? Sattuu nimittäin aika paljon!"

Narttu värähti hiukan alfansa terävän äänensävyn särähtäessä korvaansa, mutta toipui kuitenkin pian hienoisesta järkytyksestään. Nyt jos koskaan ei ollut aikaa seisoskella ihmettelemässä, potilas kun piti hoitaa ja ennen kaikkea loukkaantunut yksilö kun sattui olemaan niinkin korkea-arvoinen, että halutessaan se voisi potkaista Hurme-juuren pois laumasta ja sitähän narttu ei tahtonut. Parantajaksi pääseminen oli vaatinut suuriakin uhrauksia, eikä tummaturkilla ollut aikomustakaan luopua paikastaan, nyt kun sen oli kerran saavuttanut.
" Niin tietenkin", parantaja virkkoi kiireesti olkansa yli kääntyessään jo yrttienhakuun. Tulomatkallaan, siis aivan hetki sitten hukkahan oli tajunnut panna merkille pari hyödyllistä mätästä, joten sinne se suuntasi kulkunsa ensimmäisenä.
Railakkaalla laukallaan ei mennyt kuin linnunlento, kun susi saapui oikealle paikalle. Parantaja haki raivokkaasti katseellaan yrttejä, samalla kun ajatukset vilistivät sen päässä.
Rohtoraunioyrtti! Kellertävä, kellomainen kukinto osui ensimmäisenä nuorikon silmään. Kasvi nopeuttaisi huomattavasti luutumista, samoin kuin peltokorte, jota näytti kasvavan aivan vierivieressä edellämainitun kasvin kanssa. Narttu etsi ja nappasi hampaisiinsa vielä tukon kärsimyskukkaa ja vilisti sitten takaisin alfansa luo.
Tummaturkki nyhti rohtoraunioyrteistä juuri-osat irti, siirtäen nämä hetkeksi sivummalle. Varsiosasta se nyppi vielä lehdet irti, sekoittaen ne sitten peltokorteen joukkoon.
" Syö nämä", narttu kehotti toista ja otti taas äsken repimansa juuret käsittelyyn. Hukka polki juurakoita etutassunsa alle saadakseen aikaan hakemaista massaa, jonka sitten levitti vahingoittuneen jalan päälle. Kärsimyskukalle susi ei toistaiseksi tehnyt mitään, vaan odotti että alfa saisi syötyä ensimmäisen erän yrteistä.

//Sori kesto//

Unelma osasi tosissaan olla miellyttävää seuraa niille, joista piti, eikä parantaja yleensä kuulunut sen mustalle listalle. Toisaalta alfatar saattoi olla aivan yhtä hyvin häijykin, vaikkei juuri nyt varsinaisesti pahaa tarkoittanut. Viiltävä kipu vain teki ihmeitä mielialalle.
Kermaista turkkia kantava naaras seurasi katseellaan parantajan menoa, kun tämä poukkoili yrttejä hakemaan. Yrittäisi nyt edes kiirehtiä, mokoma... Kun Hurme-juuri sitten laukkasi takaisin hampaissaan tukko erinäisiä kasveja, oli Unelman kasvoilla yhä varsin nyrpeä, kärsivä ilme. Parantaja touhusi yllättävän nopeasti, eikä Unelma oikein löytänyt valittamisen aihetta -vaikka miten etsi - ja nieli kuuliaisesti tämän tarjoamat yrtit. Kitkerä maku poltti kieltä ja sai silmät kostumaan, eikä ollut kovinkaan kaukana, että alfatar olisi sylkäissyt koko annoksen heti ulos. Vaan pitihän sitä nyt näyttää ylväältä ja vahvalta tällaisessakin tilanteessa, joten naaras pakotti joka ainoan lehden ja varren kurkustaan alas. Susi murisi aavistuksen verran, tuskin kuultavasti, kun parantaja sitten kävi tosissaan haavan kimppuun. Ei tuntunut järin miellyttävältä, kun vuotavaan avohaavaan tungettiin ties mitä moskaa. Tai no, parantavia vaikutuksia omaavia yrttejähän sinne tungettiin, mutta Unelma katsoi silti ajatusmallinsa oikeutetuksi.

"No tuleeko siitä valmista ennen seuraavaa talvea?" susi ärisi suupielet aavistuksen irvessä. Se ei tosin osoittanut juuri minkäänlaisia elekielen uhkauksia suoraan parantajaan, vaan lähinnä vain purki kipuaan sekä lukuisia ärtymyksen ja pettymyksen tuntemuksiaan johonkin.

Tummanpuhuva tuskin nosti katsettaan loukkaantuneesta jalasta alfan heittäessä pisteliään kysymyksensä. Tietenkin, kipu oli varmasti sietämätöntä ja lempeinkin susi olisi huutanut tai vähintäänkin murahdellut vihaisesti ja koska Hurme ei välttämättä lokeroinut Unelmaa juuri siihen "lempeä"- kohtaan, osasi narttu odottaakkin jotain tuollaista äänensävyä.
" Sörkkimisen osalta ollaan jo valmiita, mutta jos vielä söisit tämän kärsimyskukan, niin saadaan sinua ehkä vähän jalkeille", parantaja virkkoi, yrittääen kuulostaa rohkaisevalta ja tarjosi samalla yrttiä lähemmäs.
Veisi hyvän tovin, viikkoja tai pahemmassa tapauksessa kuukausia, ennen kuin lapa olisi taas kunnossa, mutta yrttien ansiosta tuosta ajasta tulisi varmasti lyhykäisempi ja aivan varmasti kivuttomampi.

"Helpottaako yhtään?" kysymys esitettiin varovasti, niin että jo suden äänensävy ilmaisi, ettei vastausta välttämättä tarvittaisi. Siis lähinnä jos kipu oli liian ylivoimaista tai ärtymys sitä luokkaa, ettei puhuminen niinkään huvittaisi.
Parantaja mietti vielä, josko jokin yrtti olisi vielä tarpeen, tullen lopulta siihen lopputulokseen, että enempi kivunlievitys ei enää kannattanut ihan vain sen takia, että paranemista olisi helpompi seurata, jos potilasta ei lääkitty tiedottomaksi. Luutumistakaan tuskin voisi edistää tämän enempää, tai jos voisikin, siitä ei olisi niin merkittävää apua, että kannattaisi lähteä etsimään lisää rohdoksi kelpaavia kasveja, niitä kun ei välttämättä ihan tuosta vain löytynytkään.