Suvituulen lauma lähdössä neuvotteluihin, valmisteluja.

//Lyhkäinen aloitus, mutta saadaan peli liikkeelle!//

Karma

Massiivisen kokoinen susiuros seisoskeli paikallaan ja katseli ryhmää. He olivat koonneet pienen, mutta hyvän joukon neuvotteluja ajatellen. Tuon valkean uroksen kasvoja koristi tällä kertaa erilainen, harmaa kasvomaali kuin aina ennen: se oli merkki uudesta alusta. Joko he saisivat jonkinlaisen rauhan aikaiseksi, tai puhkeaisi sota: kummin vain, tilanne muuttuisi pian. Poppasusi kävi mielessään läpi mukaan lähtijöitä.

Kolke, tuo luotettava ja vahva, vaikkakin vielä nuori johtaja. Kolke tuntui tietävän mitä tehdä, eikä arkaillut kysyä neuvoa sitä tarvitessaan, ja se oli aina hyvä merkki johtajassa. Mukana oli myös Hallanarka, hänen oma oppilaansa. Hallanarka oli ehkä välillä huono keskittymään, mutta nopeat hoksottimet ja hyvä tilannetaju korjasivat tuon puutteen melko hyvin. Seurassa tulisi myös Nurminata, tuo ennakkoluuloton, nuori narttu. Ja ennakkoluulottomuutta he juuri tarvitsivat saattaakseen tämän neuvottelun onnekkaaseen päätökseen.

Karma hymyili kaikille lempeästi.
-Tervetuloa. Olette valittu ryhmä, ja meidän tehtävämme on tukea johtajaamme saavuttaaksemme rauhan laumojen välille. Kolke, sinulla on varmasti jotain sanottavaa.
Massiivinen poppasusi istahti, tuon lempeät, kalpeansiniset silmät tuikkien.

//Seuraavan Deli ja Kolke //

Kolkekin silmäili ryhmää toisen valkean uroksen viereltä. Karma tunsi nuo sudet johtajaa paremmin, mutta alfa luotti poppasuteen ja tuon arviointikykyyn. Valkean, luonnostaan harmaa naamioisen uroksen silmät tutkailivat laumalaisia, jotka oli valittu tärkeään tehtävään, jossa Kolke tahtoi onnistua.
Uudet tuttavuudet vaikuttivat varsin luotettavilta ja valmiilta tehtävään. Kolkkeen sydämen sykettä lisäsi tuo seikka, että kahden uroon lisäksi olikin kaksi narttua, mikä oli yllättävä piirre heidän pienessä joukkiossaan. Ei tuossa mitään vikaa ollut uroksen mielestä, ei todellakaan. Olisi aina mukava tutustua oman lauman viehättäviin neitokaisiin.

Noista kumpainenkin vaikuttivat Kolketta nuoremmilta, mutta sillä ei suurempaa väliä susilla ollut. Ja eihän Kolke nyt aivan heti aikonut hankkia itselleen puolisoa, eihän uros ollut vielä edes ehtinyt nauttia kunnolla poikamies päivistää. Lomailu saisi kyllä riittää, olihan uroolla nyt tärkeä virkakin.
Kolke soi kummallekkin naaraalle kohteliaan, uteliaankin hymyn. Toinen neito oli kirjava, vanhempi ja tanakka, kun toinen oli vaalea ja siro. Kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat näyttivät Kolkkeen silmissä upeilta ilmestyksiltä, joten enemmänkin oli luonteesta kiinni ihastuiko kyseinen uros. Luonteet olivat varmasti kohdillaan, sillä ei Karma muuten olisi hyväksynyt noita kahta naarasta mukaan tuolle vaativalle retkelle, millä koeteltiin hermoja ja ennakkoluulottomuutta.

Kolke nyökkäsi Karman saatua sanottua asiansa.
"Niin, teillä kumpaisellakin on varmasti jo jonkinlainen käsitys mitä me olemme menossa tekemään. Myönnän heti alkuun, etten voi olla täysin varma mitä siellä tulee tapahtumaan. Ei sillä, että Ikiroutalaiset olisivat pelottavia ja arvaamattomia, vaarallisia. Ehei, he ovat vain susia, kuten mekin. Tosin, sudetkin osaavat olla välillä häikäilemättömiä, sillä pelko voi estää ajatusten selkeän kulun. Sen takia, haluan teidän pysyvän varuillanne. Pelko on ainut vihollisemme, ja sen aiomme tänään päihittää. Pelon, joka estää normaalin käytöksen laumojen välillä", Kolke puhui vakaalla äänellä, josta ei pystynyt pelkoa kuulemaan. Joissakin kohdissa hän painotti sanojaan, ja katsoi koko ajan silmiin lähellä olevia susia, kertoen näin jo pelkällä katseellaan tarkoittavansa kaikkea sanomaansa.
"Niin, että minä olen Kolke, ja keitäs te kaksi olittekaan?" uros lausahti leppoisampaan sävyyn suhteellisen vakavan alun jälkeen. Kysymys oli suunnattu selkeästi kahdelle ihastuttavalle naaraalle, joiden viehkeys sai Kolkkeen hymyilemään sitä tiettyä hymyään; virnettä mikä oli tarkoitettu ainoastaan naaraille. Tuo hymy oli utelias, kohtelias mutta myöskin (ainakin useiden naaraiden mielestä) varsin hurmaava. Uroksen piti muistuttaa itseään asemastaan johtajana ja tulevasta tärkeästä tehtävästä, jonka aikana tulisi ajatella paljon muutakin kuin kauniita tyttöjä.

Ilma miltei väreili jännityksestä nuoren susinartun ympärillä tuon istuessa ja kuunnellessa vakavana poppasuden tervehdystä ja puhujan vaihtuessa tuo nojautui aavistuksen verran eteenpäin osoittaakseen kiinnostustaan. Johtajan tarkoin harkituilta kuulostavat sanat kaikuivat varoittavina kirjavaturkkisen korvissa; tuo onnistui vain vaivoin tukahduttamaan vastauksesta käyvän muminansa.
Epätavallisesta tilanteesta huolimatta alfa itse vaikutti rennolta ja varmalta siihen mihin oli ryhtymässä. Hallanarasta ei todellakaan voinut sanoa samaa. Kuultuaan olevansa yksi niistä, joille suotaisiin kunnia lähteä mukaan tapaamaan Ikiroutalaisia, narttu oli hädin tuskin saanut henkeä. Moinen ainutlaatuinen tilaisuus olisi ollut kenelle tahansa suuri tilaisuus, mutta etenkin tälle nuorikolle, joka oli vasta astunut poppasuden oppiin, eikä luonteensa puolesta ollut mitenkään tahdikas tai välttämättä muutenkaan hyveellinen. Keltasilmä ei voinut olla ajattelematta, oliko juurikin tämä uusi asema edesauttanut mukaanpääsyä.
Kolkkeen puheen liukuessa arkisempaan sävyyn, Hallanarka uskalsi jälleen rentoutua ja päästää luonteenomaisen hymynsä kohoamaan suupielilleen.
" Minä olen Hallanarka, yski Karman oppilaista," hukka esittäytyi maltilliseen sävyyn, antaen iloisuutensa kuitenkin räiskyä sanojensa takaa. Vaikka puhuteltava uros oliki arvojärjestyssä paljon paljon narttua itseään korkeammalla, tuntui silti tälle puhuminen yllättävän luontevalta, mikä taisi olla vain hyvä piirre johtajassa. Niinhän sitä joskusu tavattiin sanoa, että hyvä johtaja ei ole etäinen, vaan mielummin läsnäoleva ja kuunteleva.
Keltaiset silmät tutkailivat vielä korkea-arvoisempaa sutta iloisella pilkeellä, eikä poppa-oppilaalle tullut mielenkään, että tuijottaminen olisi epäkohteliasta.

Nurminata oli saapunut ajoissa paikalle. Se istui malttamattomana paikoillaan ja yritti pysyä mahdollisimman tyynenä. Nyökkäsikin vain pienesti Karman tervetulo-toivotukselle ja kääntyi sitten katsomaan Kolketta, laumansa alfaa, jonka tapasi vasta nyt kunnolla ja näin läheltä. Karman ulkonäkö miellytti kovasti Nataa ja viimeistään tuon ajatukset rauhasta saivat nartun sulamaan. Ruskean oli vaikea kuvitella parempaa johtajaa laumalle johon itse kuului. Tuon sanat kuulostivat vakavilta, mutta Natan tyyliin ei sopinut pelätä vieraita susia sen enempää kuin tuttujakaan. Elleivät ne sitten oikeasti antaneet syytä siihen. Narttu vilkaisi Hallanaraksi esittäytynyttä sutta, jota ei myöskään ollut ennen tavannut, Karman oppilaskin tuo sanoi olevansa. Nätti narttuhan tuo oli, mutta miksi ihmeessä se aikoi jo noin nuorena touhuamaan Henkien kanssa. Nata oli toistaiseksi tyytyväinen laumalaisena, vaikka voisi se kenties jonain päivänä ottaa jostain asiasta virallista vastuutakin.
Kolkkeen pyytäessä narttuja esittäytymään Nurminata huomasi alfan upean hymyn, joka olisi saanut varmasti nartun punastumaan, jos se olisi sudelle ollut mahdollista.
- Olen Nurminata, tavallinen laumalainen vain, mutta uskon olevani teille hyödyksi

Narttu vastasi alfan kysymykseen. Sen äänestä ei huokunut ylpeyttä, hieman itsevarmuutta kylläkin, jota se oli saanut Karman kutsuessa tämänkin mukaan neuvottelujoukkoihin. Tästä tulisi varmasti hieno päivä, se uskoi vahvasti, että Ikiroutalaiset haluaisivat sopua yhtä paljon kuin Suvituulikin. Miksi ihmeessä kukaan tahtoisi pitää mitään riitaa yllä ja tuhlata tärkeitä voimavaroja turhan päiväiseen kiistelyyn?
Nata jäi istumaan aloilleen ja odottamaan Karman sekä Kolkkeen lisätietoja ja ohjeita matkaa varten.

//Ikiroudan ryhmä alkaa mielestäni olla pikkuhiljaa valmis siirtymään yhteiseen peliin. Luon yhteispelin piakkoin. Mitä mieltä olette Suvituulen ryhmästä? Tarvitaan varmaan vielä kierros, jotta voidaan siirtyä yhteispeliin?//

//kyllä minun mielestä ainakin olisi hyvä yksi kierros vetää//

// Juu, kierros vielä voisi olla hyväksi //

//Joo, kierros vielä, mutta varotan: netti on takkuillut oikein urakalla, joten älkää ihmetelkö jos miuta ei näy täällä... ;( Pyrin kuitenkin vastaamaan niin nopeasti kykenen

//Anteeksi kesto, pientä pääsiäissählinkiä havaittavissa //

Karma

Vaalea susiuros myhäili tarkkaillessaan laumansa johtajan ja kahden tehtävään pätevän, nuoren ja toki kauniin nartun kanssa. Oli totta, että Kolkkeen parhaimmat puolet oli huomattavissa parhaiten tuon seurustellessa vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa.

Karma pudisteli turkkiaan, kurtisti kulmiaan ja odotti kohteliaasti, että toiset pääsivät puheenvuoronsa loppuun. Tervehdysten vaihtaminen oli ensimmäinen hyvä tapa, joka pennuille yleensä opetettiin, ja yleinen oletus oli että kaikki sosiaaliseen kanssakäymiseen pystyvät osasivat sen. Uroksen vasemmassa lavassa oleva tassunmuotoinen arpitatuointi kiristi uroksen venyttäessä jalkaansa.
- Mielestäni meidän pitäisi pian jatkaa matkaamme kohti sovittua tapaamispaikkaa - meillähän on sinne pidempi matka kuin Ikiroutalaisilla, eikö näin ole?
Poppasusi kohdisti viimeisen lausahduksensa johtajalle ja hymyili kohteliaasti.

Karman kalpeansiniset silmät katsoivat jokaista mukaan tulevaa, ja ystävällinen hymy tuon kasvoilta laimeni hieman.
- Muistakaa nyt kuitenkin, että olemme tärkeässä asemassa. Muun lauman hyvinvointi ja tulevaisuus riippuu paljolti neuvottelun tuloksesta.

//Juu, ei mitään //

Kolke kuunteli naaraiden nimet huolella, pitihän niin sievät neidot muistaa tulevaisuudessakin. Uros nyökäytti jyhkeää, valkeaa päätään silmät tuikahdellen jännityksestä, joka ei uroksen rennosta asennosta näkynyt. Alfa ei tahtonut lietsoa minkään laista turhaa jännitystä pienessä ryhmässään, joka saattaisi saada koko porukan näyttämään idiooteilta Ikiroutalaisten edessä. Tuota uroo ei sanonut ääneen, ymmärsihän tyhmempikin hukka pitää kuononsa kiinni eikä kertoa kaikkia ajatuksiaan ääneen.

Kolkkeen ilme ei muuttunut, vaikka olikin vajonnut hetkeksi mietteisiinsä. Jos uros olisi ollut vähemmän itsevarma, tuo olisi luultavasti nolostunut, huomattuaan katseensa unohtuneen Hallanarkaan; pohdiskellessaan Kolke ei ollut muistanut irrottaa katsettaan nuoresta naaraasta. Kolketta ei haitannut vaikka noin vuotta nuorempi Hallanarka käsittäisikin uroksen käytöksen väärin, sillä niin kävi monille joillekkin nartuille. Niinpä uros vielä pisteeksi i:n päälle soi kyseiselle nuorikolle hymyn.

Huomioituaan toistaiseksi tarpeeksi naaraita Kolke käänsi huomionsa Karmaan, joka puhutteli alfaa. Kolke nyökkäsi ja nousi jalkeille hiukan venytellen.
"Aivan, aivan. Parempi ruveta tekemään lähtöä" Kolke totesi kohteliaasti, hymyilemättä Karmalle samalla tavalla kuin naarailla, sillä uroksille (varsinkaan laumansa poppasudelle) Kolke ei tahtonut antaa väärää käsitystä käytöksestään ja suuntautumisestaan.
"Kyllä, muistakaakin se. Ei saa tapella", Kolke hymähti keventäen hiukan tunnelmaa, sillä naaraat olivat vaikuttaneet jännittyneiltä jo ennen Karman vakava henkisempää huomautusta. "No, eiköhän mennä, neidit", uros sanoi otettuaan muutaman askeleen tapaamispaikkaa kohti. Tuo hymyili molemmille neitokaisille rohkaisevasti ja lähti hölköttelemään vilkaistuaan vielä Karmaa varmistaakseen että tuokin oli valmis lähtemään matkaan.

Narttu tunsi niskassaan hienoista kihelmöintiä, jota se ei itsekkään osannut selittää kun Kolke katsoi tätä hiukan normaalia kauemmin; tai siltä hukasta ainakin tuntui. Saattoihan olla, että ruskeankirjava oli vain kuvitellut koko jutun. Eihän itse alfalla olisi mitään syytä vilkuilla Hallanarkaa, kun ei tuo varsinaisesti ollut edes mikään ilo silmälle? Ulospäin suvituulelaisesta ei näkynyt merkkiäkään siitä ihmetyksestä, joka sen päänsisällä kierteli, ei edes silloin, kun johtaja tuntui suoneen pienen hymyn nartulle. Yllättävää sinäänsä, sillä hukka ei todellakaan ollut hyvä peittelemään tunteitaan.
Joukon ryhtyessä tekemään lähtöään, susi unohti tyystin jännittää. Se odotti vain innolla toisen lauman kohtaamista ja mietti millaisia hukat mahtoivat siellä olla. Narttu ei ollut vielä eläessään tavannut yhtäkään naapurilauman edustajaa, mutta tarinoita oli kuultu, joskin läheskään kaikki niistä tuskin pitivät paikkaansa. Eivät ainakaan ne kertomukset kivisydämmisistä ja verenhimoisista susista, joista vanhemmat olivat joskus satuilleet.
Nyt Hallanarkakin otti omat hapuilevat askeleensa muitten perään. Kun hukka oli ennen tätä päivää miettinyt miltä tuntuisi lähteä tälle matkalle, oli narttu kaavaillut tilanteen hyvinkin erilaiseksi. Esimerkiksi ruskeaturkki ei ollut kuvitellut askeltavansa näin rauhallisesti tai hengittävänsä näin tasaisesti. Sinäänsä ihan positiivista; ainakaan hukka ei stressannut liiaksi.


// hyi olkoon mitä tekstiä...

Nurminata tunsi pienen piston itsessään, kun vaikutti siltä, ettei alfa huomioinut tätä lainkaan. Mutta puisti sitten ajatuksen mielestään, olihan Kolkkeella kuitenkin parempaa ajateltavaa tällä hetkellä eikä sen muutenkaan ollut velvollisuus huomioida tavallisia laumalaisia erityisemmin. Etenkään, kun seurassa oli Poppasusi oppilaineen.
Kun Karma ja Kolke alkoivat puhua lähdöstä, ruskea ei enää meinannut pysyä turkissaan. Se vain odotti malttamattomana, että muut nousisivat ja lähtisivät liikkeellee, jotta se itsekin pääsisi. Pitkään paikoillaan istuminen oli vaikeaa nuorelle ja innokkaalle sudelle näin tärkeän tehtävän odottaessa.
Muiden sitten noustessa ja kääntyessä lähtemään, Nata pomppasi paikoiltaan ja askelsi tyytyväisenä muiden perässä, miettien jo päätään puhki sen suhteen, millaisia toisen lauman jäsenet olisivat. Tuskin sen kummempia, kuin Suvituulelaisetkaan, mutta paljon puhuttiin muuta. Ja sen Nurminata halusi todistaa vääräksi.


//Mua väsyttää ihan kauheesti. Koulussa on rankkaa, kun pitäisi valmistua. Anteeksi lyhyt ja kauhea.

//Jeps, teen nyt sen yhteispelin. Saavutaan sinne sitten pikkuhiljaa Skippaan ekan vuoroni heti, pääsen vastailemaan vasta illemmalla siihen kunnolla.//