Sivujuoneen ilmoittautuminen (Karma, hoi!)

// Paljon liibalaabaa, yritän samalla ottaa tuntumaa hahmooni //
Pieni ja siro susineito tassutteli hangessa yksinään. Leuto tuuli puhalsi sen ruskeaan turkkiin ja sai nartun värisemään, vaikka päivä olikin lämmin aiempiin verrattuna, tärisi se silti kylmissään ja harmitteli lyhyttä turkkiaan. Voimasanat ja jonkun syyttäminen ei kuuluneet Natalle ominaisiin piirteisiin ja se tyytyi kohtaloonsa palella talvisin. Kesällä tosin sillä oli hyvä olla, kun suurin osa muista susista tuhkahtui turkkinsa alle auringon paahtaessa.
Nurminata katseli ympärilleen ja jatkoi matkaansa päämäärättä. Se etsi nenällään jotain merkkiä jostakusta laumalaisesta, sillä kaipasi kovasti juttukaveria sekä jotain selkeää suuntaa elämälleen, kenties uudet tuttavuudet piristäisivät narttua. Jostain puiden latvoista nousi kotka lentoon ja sai ruskean nostamaan katseensa ylös ihailevasti. Vaikka Nata oli jo pitkään tiedostanut sen mitä oli ja tiesi myös, ettei voinut muuttaa itseään, se silti toivoi voivansa kasvattaa siivet ja lentää katselemassa maailmaa toisesta perspektiivistä. Sillä tavoin voisi varmasti ymmärtää paljon enemmän kaikesta ja ehkä myös nähdä, mikseivät kaikki voineet tulla toimeen keskenään.
Nuori narttu oli nähnyt jo paljon asioita, joita moni ei varmasti ikänään tulisi kohtaamaan. Kuinka moni joutuu päiväkausia istumaan surevan äitinsä rinnalla voimatta tehdä mitään ja katsoa, kun toinen kuihtuu hiljalleen pois? Mutta se ei ollut lannistanut Nataa. Se halusi elää elämänsä hyvin ja rakastua vielä jonain päivänä yhtä palavasti, kuin hänen emonsa oli rakastanut ja elää paljon tunnollisemmin Henkiä kohtaan, kuin hänen isänsä. Nata uskoi. Se uskoi vahvasti ja pelkäsi suuresti.
Ajatuksiinsa vaipuneena Nurminata ei ollut huomannutkaan matkaa, jonka oli kulkenut. Se oli saapunut lähelle reviirin rajaa ja arveli, ettei hän näin reunamilta löytäisi ketään ja muutti suuntaansa loivasti takaisin kohti reviirin keskustaa, missä yleensä laumalaiset enemmän liikkuivat. Aurinko alkoi hiljalleen muuttaa kurssiaan alemmas, merkiksi keskipäivän ohittamisesta. Nata kuljeksi edelleen rauhallisesti, eikä pitänyt liikkeissään mitään kiirettä. Hankalaa se olisi ollutkin, sillä pitkillä ja honteloilla jaloillaan narttu upposi syvälle hankeen joka askeleella. Juoksemisesta ei olisi tullut mitään ja se olikin oppinut saalistamaan talvisin omanlaisellaan tavalla, mikäli ei päässyt lauman mukana metsälle jostain syystä. Yksin ruokaa hankkiessaan se odotti iltahämärää, jolloin erilaiset riistaeläimet mieluiten liikkuivat ja kävi sitten makuulle tuulen alapuolelle. Ruskea väijyi puiden varjoissa hipihiljaa siihen asti, että jokin varomaton otus kulki niin läheltä ohitse, että Nata pystyi syöksymään sen kimppuun yhdellä hyvin harkitulla loikalla. Varaa virheisiin ei ollut tai jäi ruoatta. Nopean riistan perässä oli mahdotonta pysyä vatsaa myöten lumessa rämpiessä.
Pian Nurminata kuuli jostain melko läheltä edestä ääntä. Se nosti päänsä valppaasti ja yritti tunnistaa äänen aiheuttajaa, siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä puusto esti tehokkaasti näkyvyyden ja tuuli kävi väärästä suunnasta karkottaen tuon edessä olevan tuoksun Natan nenän ulottumattomiin. Ruskea hymähti, naulitsi syvän vihreät silmänsä eteenpäin ja lähti liikkeelle nyt huomattavasti varovammin.

//Eipäs siinä mitään, hyvältä kuulostaa! //

Karma oli istunut paikallaan jo kauan, ilta alkoi pimetä. Muuten tuo valkea, harmailla merkeillä varustettu tuuheaturkkinen susi ei olisi ajan kulumista huomannutkaan, vaikka kylmä teki kaikkensa tunkeakseen tuon tajuntaan. Mietiskely oli olennainen osa poppasuden tehtäviä, ja se oli erittäin tärkeää henkisen tasapainon ylläpitämiseksi. Henkimaailman ja aineellisen maailman välillä kulkeminen jatkuvasti saattoi tehdä sudesta kuin sudesta sekopään, kun todellisuus ja harha sekoittuivat toisiinsa. Tuo suorastaan massiivisen kokoinen susiuros jatkoi matalaa, pehmeää hymistelyään, mutta avasi jo silmänsä. Tämä oli mietiskelyn viimeinen etappi: tajunnan palauttaminen aineelliseen maailmaan oman mielen sopukoista. Uroksen kalpeansiniset silmät hohtivat auringonlaskussa turkoosinsävyisinä, kun tuo katseli rauhaisasti ympärilleen.

Poppasusi jatkoi edelleen hymistelyään, vaikka pistävä tunne niskassa kertoikin, että joku oli lähellä. Reviirin rajamaille mietiskelemään tullessaan oli Karmalla ollut tarkoituksenaan ehkä tajuta jokin Ikiroutalaisiin liittyvä seikka, jota ei ollut vielä ymmärtänyt. Tuon mahtavasta kehosta nouseva hyminä oli voimakas, matala ja pehmeä, ja alkoi nyt madaltua entisestään ja hiljentyä haipuen hiljalleen pois. Muutaman hetken kuluttua uros hengitti sisään ja rentoutti lihaksena pysyen paikallaan hiljaa. Tuo lähettyvillä oleva susi oli varmasti jo huomannut hänet: nyt uroksen itse pitäisi enää paikantaa, mistä suunnasta tuo susi oli lähestymässä. Karma sulki silmänsä hetkeksi ja kuunteli. Oli todella hiljaista, ja kokemattomampi ei olisi keksinyt, mistä suunnasta toinen lähestyi – Suvituulen poppasusi vain sattui olemaan normaalia tarkkaavaisempi susi. Linnut eivät laulaneet puissa tietyssä suunnassa, ja se tarkoitti sitä, että ne olivat varmasti nähneet suden liikuskelevan alhaalla ja vaikenivat siksi. Tyytyväisenä päättelykykyynsä - mutta valmiina kohtaamaan jopa Ikiroutalaisen - Karma kääntyi kohti tuota suuntaa istuen yhä aloillaan. Hän näkisi kyllä tarpeeksi ajoissa, mikäli susi aikoi hyökätä. Tuuli toi tuoksun narttusudesta, ja poppasuden päässä välkähti kuva vaaleanruskeasta, nuoresta sudesta. Ilmeisesti kyseessä oli laumalainen – sillä kuka muu tunsi Suvituulen laumalaiset paremmin kuin Karma?

Tuon massiivisen kokoisen susiuroksen vasemmanpuoleisessa lavassa oleva arpitatuointi kiristi. Se tarkoitti aina sitä, että jotain Suurta Suunnitelmaa muuttavaa oli tapahtumassa: vai kuuluiko tämä tapahtuma nimenomaiseen suunnitelmaan osana sitä, ja Karma hyväosaisena sai tiedon tästä? Sitä poppasusi ei ollut saanut selville vielä, sillä monesti tapahtui hänen mielestään odottamaton muutos asioissa ja toisten mielestä se oli ihan järkeenkäypää. Suuren uroksen kasvoille nousi mietteliäs, tervehtivä hymy. Susinarttu näkisi hänet hyvin pian.

Nurminata askelsi upottavassa hangessa hiukan epävarmana, pää matalalla. Puut peittivät vielä edessä olevan, mutta hiljalleen sen nenään leijaili jo tuoksu vastassaolijasta. Nataa vanhempi uros oli selkeä johtopäätös tuoksusta ja pian se jo näkikin lauman poppasuden istumassa yksin muutaman kymmenen metrin päässä ystävällisen oloisena. Narttu rentoutui, se luotti lauman henkiseen johtajaan huomattavasti enemmän kuin muihin sille tuntemattomampiin henkilöihin. Se arvosti tuon kykyä keskustella Henkien kanssa, mutta toisaalta sitä myös pelotti tuo taito. Henkien kanssa ei sen mielestä ollut kannattavaa olla suoranaisessa yhteydessä, mieluiten vain elää kuten ne tahtoivat.
Ruskea asteli lähemmäs Karmaa korvat alhaalla osoittaen asemansa, mutta hännän kuitenkin heiluessa lievästi, narttu oli iloinen löytäessään vihdoin jonkun. Se hymyili urokselle sievästi ja tervehti tätä nyökkäämällä, istuen samalla pienen matkan päähän ihan vain kohteliaisuuttaan. Natan olemus oli kohtalaisen rento, mutta kuitenkin kohtelias häntä ylempänä olevaa kohtaan. Sen mieleen ei toki mahtunut se, että joku olisi toista parempi, mutta tiesi, että lauma tarvitsi johtajat ja säännöt toimiakseen hyvin. Karma oli varmasti seurannut enemmän tai vähemmän Natan eloa tähän asti, vaikkeivät nuo varsinaisesti olleetkaan tavanneet nimenannon jälkeen.

- Päivää

Se sanoi vihdoin ja katsahti edessään istuvaan valkoturkkiin vihreillä silmillään. Se kallisti päätään hiukan ja kysyi sitten

- Kuinka voit? Onko jotain tapahtumassa? Lauman sisällä kuiskutellaan hieman, mutta en oikeastaan perusta juoruihin. Niiden todenperäisyydestä, kun ei koskaan tiedä.

Narttu hymyili nätisti ja jäi odottamaan vastausta. Se ei ollut kuitenkaan varma, halusiko poppasusi kertoa tuolle tavalliselle susinartulle laumassa tapahtuvia suurempia käänteitä ennen niiden varsinaista paljastamista kaikille ja olikin yrittänyt asetella kysymyksensä niin, ettei toisen tarvitsisi tämän utelusta loukkaantua.

Karma heilautti pitkän, tuuhean häntänsä vierelleen ja nyökkäsi takaisin tuolle nuorelle.
- Iltaa vain.. Nurminatako se oli?

Suurikokoinen valkea katseli kalpeansinisillä silmillään toista hymyillen samalla lämpimästi. Toki poppasusi huomasi toisen kohteliaan etäisyyden ja myöskin taitavasti muotoillun kysymyksen, joka salli uroksen jättää vastaamatta itse kysymykseen ja tarttua johonkin muuhun seikkaan. Karma teki päätöksensä sekunnissa: joku tuntui ohjailevan häntä, ja uros salli sen.
-Voin hyvin, kiitos kysymästä. Entä sinä? Olet kasvanut kovasti. Niin, huhupuheisiin ei ole aina luottamista, ja ne voivat satuttaa pahastikin.
Uros jatkoi samaa linjaa pitäytyen vastaamasta itse kysymykseen vielä, mutta jättäen itselleen väylän, jota voi käyttää sitten kun tahtoi kertoa toiselle suunnitelmista.

Susiuroksen suuri, lumikenkämäinen tassu nousi maasta, ojentui eteenpäin, venyi ja asettui sitten taas paikalleen. Karma tuhahti pakkasta nenästään ja antoi toiselle aikaa vastata, mikäli tuo tahtoi. Tosin, hyvät tavat edellyttivät vastaamaan aina, kun ylempiarvoinen kysyi jotain. Ja tervehdyskyselyt olivat kaikille tuttuja. Poppasusi valmistautui kertomaan toiselle suunnitelmasta lähteä neuvottelemaan Ikiroudan kanssa – edelle oli jo lähetetty kenraalin joukoista viestinviejä, joka ilmoitti Ikiroudalle heidän saapumisestaan piakkoin.

Ruskea nyökkäsi Karmalle, tämän varmistaessa sen nimeä.
- Nurminatapa hyvinkin, mutta kutsu toki Nataksi vain

Se oli iloinen, kun oli saavuttanut päivän tavoitteensa; löytänyt jonkun, jonka kanssa keskustella ja viettää aikaa edes hetki. Kauan nyt poppasusi nuoren seuraa jaksaisi, vaikkakin tämä ehkä käyttäytyi aikuismaisemmin kuin muut ikäisensä. Narttu hillitsi häntänsä ja veti sen vierelleen lämmittämään tuulen yhä puhaltaessa lievästi.
- Pelkkää hyvää minullekin, kaikki kulkee tasaisesti.

Nata vastasi valkoisen kysymykseen tyytyväisenä keskustelun jatkamisesta ja naurahti hieman tämän kommentille kasvustaan.
- Kyllähän susi parissa vuodessa mittoja ottaa, suuntaan jos toiseenkin.

Narttu katseli toisen venyttelyä ja mietti, miten reagoisi, kun toinen oli jättänyt toistaiseksi vastaamatta tämän uteluihin. Se ei ollut varma, halusiko toinen kertoa tälle mitään eikä uroksen neutraaleilta kasvoilta ja eleiltä voinut oikein lukea mitään. Nata heilautti häntänsä toiselle puolelle ruumistaan ja tyytyi hiljenemään toistaiseksi.

//tökkii nyt hyvin pahasti, anteeksi..

//Eipä se mitään Mulla tulee välillä hyvää tekstiä vaikka tuntuu, että en jaksa kirjoittaa kun moi.. Sit homma vaan lähtee lapasesta ja teksti kirjoittaa itse itsensä. //

Karma soi toiselle aidon, miellyttävän hymyn. Urosta oltiin siunattu hyvällä vartalolla ja miellyttävällä ulkonäöllä, vaikkakin Karma itse ei pitänyt tuollaisia seikkoja juuri minään. Kauneutta valkea poppasusi osasi arvostaa, kun sellaista näki, ja useimmiten kauneus löytyikin sisältä ja sellaisilta susilta, joilta sitä viimeksi uskoi löytyvän. Poppasusi kallisti päätään, nyökkäsi kohteliaasti vastaukseksi ja avasi sitten suunsa. Joku ohjasi häntä, selvästi.
- Suunnitelmissa on lähteä Ikiroudan reviirin rajoille, neuvottelemaan rauhasta tai edes jonkinasteisesta aselevosta. Aiomme ottaa mukaamme joukon susia, taataksemme turvallisuuden - ja käynnin arvokkuutta lisää toki se, että susia on enemmän kuin kaksi. Etsimme juuri nyt susia, jotka tahtovat mukaan, mutta jotka osaavat käyttäytyä ja osaavat toimia annettujen ohjeiden mukaisesti - se on elintärkeää, kun on Ikiroutalaisista kyse.

Poppasusi ravisutti päätään hieman ja kurtisti kulmiaan - ja onnistui näyttämään suuresta koostaan huolimatta nuorelta, ikäiseltään hetkisen tietämättään.
- Olen seuraillut miltei koko Suvituulen laumaa koko.. poppasutena olemiseni ajan, mutta en silti ole aivan varma.. Niitä uhkarohkeimpia ja ajattelemattomampia susia emme tietenkään voi ottaa mukaan..
Uros suorastaan mietti ääneen. Sitten sen kalpeansiniset silmät ohjautuivat taas Nataan, ja tuo hymyili.
- Olisikohan sinulla ehdotuksia?

// Aargh! Anteeks kauhean pitkästä kirjoittamattomuudesta! Raapustan tähän nyt pikaisesti, että saadaan tämä pakettiin ennen kuin hyppään aloiteltuun sivujuoneen. Siksi lyhyt, mutta kenties nyt tässä vaiheessa riittävä.//

Nurminata hymyili ja heilautteli häntäänsä puolelta toiselle. Se tuntui innostuvan toisen kertomuksesta. Rauhan aika oli sille aina mielekästä ja se tosiaan toivoi sopua kaikkien susien välille.

- En tiedä onko minulla juurikaan ehdotuksia. Olisin ainakin innoissani, jos saisin lähteä edes kuuntelemaan keskusteluja. Minusta mikään ei olisi niin hienoa kuin nähdä kuinka kaikki sudet tulisivat toimeen keskenään ja voisivat toimia yhtenä suurena ryhmänä. Kenties minulla voisi olla jotain ajatuksiakin, mutta en tiedä otetaanko minua vielä kovinkaan vakavasti korkeammissa arvoissa olevien silmissä. Olen niin kovin nuori vielä, mutta mielenkiintoa toki löytyy, varmasti enemmän kuin moneltakaan muulta.

Natan oli vaikea pysyä turkissaan, sen sisäpuoli kiehui innostusta rauhan mahdollisuudesta kuullessaan. Poppasuden edessä istuessaan se kuitenkin pyrki pysymään aloillaan ja näyttämään tyyneltä ja aikuiselta. Hännän levoton heilahtelu puolelta toiselle saattoi olla ainoa merkki tämän levottomuudesta sitä kohtaan, että haluttaisiinko tämä mukaan. Tuuli ei enää vaivannut ruskeaa, innostus sai sen lämpenemään hyvin. Se tosiaan toivoi, että Karma ottaisi nuoren mukaansa.

//Jeps, mä raapustan nopean lopetuksen tähän niin hyppäät vaan tuonne sivujuoneen voin vaihtaa vuorolistan järjestystä, että pääset seuraavan kirjoittamaan. Saadaan sivujuoni Suvituulenkin puolelta liikkeelle! //

Karma virnisti toisen innokkuudelle ja nousi seisomaan. Poppasusi oli nyt varma valinnastaan.
- Sinähän olisit juuri oikeanlainen susi ryhmämme mukaan. Jos tahdot tulla, tule huomenna sille pienelle aukealle reviirin itäiselle puolelle. Lähdemme auringonnousun jälkeen.

Niine hyvineen valkea, massiivisen kokoinen poppasusi naurahti pehmeästi ja nyökkäsi lähtiäisiksi, astellen kohti laumaansa. Poppasusi arvasi, että toinen olisi tällä hetkellä niin innoissaan, ettei edes huomaisi tuon lähteneen. Ja se oli ihan oikein.