Avoimin mielin // Hallanarka ja Karma

Koskematon lumi narahteli hiljaa rusehtavan susinartun tassujen alla sen tarpoessa huolettomasti eteenpäin miltei polviin asti yltävässä hangessa. Huurteisten puiden oksat vavahtelivat hetkellisten tuulenpuuskien vaikutuksesta, heittäen toisinaan tykkylunta myös hukan pörröiselle turkille; joskin seikka ei tuntunut juurikaan haittaavan otusta, vaikka tuon nimi olisikin voinut viestiä jotain aivan muuta.
Hallanarka nosti katseensa oksistojen lomasta paistavalle, raudan harmaalle taivaalle, paljastaen hampaansa ilkikuriseen virnistykseen, ikään kuin ruskeaturkki olisi tervehtinyt vanhaa tuttuaan. Vastausta hukka ei luonnollisesti saanut, mutta silti oma eleensä tuntui nostattaneen nartun mielialaa entisestään ja tuo lähtikin jatkamaan matkaansa aivan uudella tarmolla.
Tapansa mukaan susi ei ollut aamulla lähtiessään osannut päättää miten olisi kuluttanut tulevan päivänsä, joten parin ikätoverinsa ilmoittaessa ettei niillä tänään olisi aikaa Hallanaralle, oli tuo kerrankin niellyt selityksen mukisematta ja lähtenyt muuten vain kävelylle, kun parempaakaan tekemistä ei ilmaantunut. Oikeastaan toisinaan oli ihan kivakin olla itsekseen, varsinkin kun päivä sattui olemaan näinkin kaunis.

Ennen pitkään taivaltaminen rupesi käymään hukan kunnon päälle, joten tuo päätti levähtää hetken.
Tarkemmin katsottuna, Hallanarka ei ollut muistaakseen käynyt tässä osassa lehtimetsää aikaisemmin. Asiaan saattoi tietty vaikuttaa se, että paksun lumivaipan peitossa maisema näytti tyystin erilaiselta kuin kesäisin, jolloin puissa kimaltelivat smaragdinvihreät lehdet ja pistelevän kylmän lumen sijaan polkuanturat tapasivat pehmeää multaa ja ruohoa.
Narttu päästi syvän huokauksen, osaksi tasatakseen hengitystään ja osaksi siksi, että ajatus kesän suloisesta lämmöstä sai tuon ajatukset laukkaamaan villisti.

- Äh, pitänee taas jatkaa.
Ruskeaturkki totesi vähän ajan kuluttua, pudistaen samalla iloiset kuvitelmat päästään. Jos se jäisi tähän haaveilemaan, ei sudella olisi toivoakaan päästä takaisin ennen pimeää.
Noustessaan ylös istuma-asennosta, narttu säpsähti äkisti. Se jäi kuuntelemaan ympäristöään ja haki samalla katseellaan jotain.
- Kuulin aivan varmasti...
Se sanoi puoliääneen, jatkaen tarkkailuaan.

Karma

Suurikokoinen, valkeaturkkinen susiuros istui hljaa paikallaan metsän reunassa, erään hyvin vanhan tammen juurella. Tuon silmät olivat kiinni, ja keskittynyt ilme tuon kasvoilla ei värähtänytkään.

Olen saapunut henkimaailmaan.

Pohjoistuulen Henki, joka myös Alfana tunnetaan, tule esiin. Kutsun sinua.

Kuluu hetki, ja henkimaailma on edelleen vaaleanharmaa, muodoton maailma täynnä utua ja usvaa. Sitten hentoinen tuuli siirtelee usvakiehkuroita ja repelee niitä pienemmiksi, asettuu sitten poppasuden eteen ja muotoutuu valkeaksi, sinistä hohtavaksi siivekkääksi sudeksi.

Pohjoistuulen Henki, pyydän sinulta siunausta näille sulille, jotka ovat loitsukehässä.

Karmalla oli jo Metsän Hengen siunaus. Nyt tarvittiin enää Alfan siunaus. Joskus vain harmillisesti henget tahtoivat - vieläkin, monen vuoden jälkeen - testata hänen voimiaan henkisessä mittelössä. Karma keskitti sisäisen katseensa Alfan hengen ilmentymään, ja katsoi tuon läpi: ei, tänään ei tarvitsisi metkuilla.

*Pohjoistuulen Hengen naurua* Sinä alat oppia, vanha viisas. Vaikka ethän sinä vielä ole mitään verrattuna minun ikääni, ja sudeksikin olet nuori. Hyvä on, saat siunaukseni. Mene nyt nimeämään ne pennut, joita varten symbolisi tarvitsit.

------------------

Muutamia hetkiä myöhemmin poppasusi horjahti eteenpäin ja kaatui hangelle.Tuollainen oli täysin normaalia henkimaailmassa käymisen jälkeen, mutta sen jälkeinen sokea hetki oli pahempi. Jos häntä uhkaisi vaara tällaisessa tilanteessa, joutuisi hän käyttämään pelkkää tunto- ja hajuaistiaan taistellakseen hengestään. Sellaiset ajatukset olivat kuitenkin lähinnä sota-ajan ongelmia, eivät nyt rauhan aikana.. Vaikka käsitys rauhasta olikin hänen mielessään horjunut toistuvien, uhkaavien näkyjen vuoksi. Karma avasi viimein kylmän rauhalliselta näyttävät, haaleansiniset silmänsä. Pian sen jälkeen tuo aisti lähettyvillä hahmon, luultavimmin suden. Uros terästäytyi ja nousi seisomaan. Tuskin mitään vakavaa, mutta antaisi se paremman kuvan arvokkaasta poppasudesta, kun seisoi ryhdikkäästi kuin makasi maassa rähmällään.

Kun nuorikon näkökenttään ei heti sattunut äänen aiheuttajaa, yltyi tuon mielenkiinto entisestään. Vaikka hukka olikin periaatteessa täysikasvuinen, tälläinen jännitys kutkutti sen sisuksia kuin keskenkasvuista pentua konsanaan. Tuo ei edes jäänyt pahemmin punnitsemaan vaihtoehtojaan, vaan ryntäsi matkaan heti saatuaan suunnasta selkoa.
Ruskeaturkki pujotteli kömpelösti puiden välistä ja ehtipä tuo hypähtää yhden kaatuneen puunrungon ylikin, ennen kuin saapui metsän reunamille, jossa narttu jo näkikin tutun oloisen, valkean hahmon.
Hallanarka ei välttämättä muistanut kaikkien samaan laumaan kuuluvien susien nimiä, mutta tuon tyynen lajitoverin narttu tiesi heti laumansa poppasudeksi; Karmaksi.
Vaistomaisesti rusehtava häntä painui tuuman tai pari alaspäin ja korvat liukuivat pään sivuille: jos tarkkoja oltiin, koko susi tuntui painuneen hiukan kasaan. Ei sillä että narttu olisi pelännyt korkea-arvoisempaansa, mutta noinkin ylhäisen aseman omaava susi veti Hallanaran väkisinkin nöyrimmilleen.

- Päivää.
Keltasilmä aloitti kohteliaaseen sävyyn, nyökäten samalla päätään. Ele tehtiin jopa liioitellun suuresti, kuin varmistaen poppasuden huomion.
Nuorikko ei ollut aivan varma, olisiko sen soveliasta jo nostaa päänsä ja puhutella Karmaa, joten varmuuden vuoksi narttu päätyi kohottamaan katsettaan hyvin hitaasti ja odottamaan, että valkeaturkki itse päättäisi avata keskustelua; jos nyt olisi sillä tuulella.

Karma

Karman näkökenttään osui eri ruskean ja oranssin sävyissä hohtava nuori susi. Karma kohotti hieman päätään, näkö alkoi jo palautua, vaikka ääriviivat olivatkin vielä sumuisia. Poppasusi tunnisti toisen tuoksi jo aikuiseksi, mutta lapsenmieliseksi neidoksi, jota oli jonkin aikaa tarkkaillut. Ja todennut, että tuo tulisi vielä myöhemmässä vaiheessa olemaan jollain tavalla liittyvä hänen itsensä elämään enemmänkin. Nuori osoitti oikeaa kunnioitusta korkea-arvoisempaa suttaan kohtaan, mutta iloinen koirankuri paistoi silti hyvin hiotun käytöksen alta. Karma virnisti itsekseen.

- Päivää, Hallanarka. Mitä sinä olit tekemässä? Etsitkö minua?
Karma kysyi kohteliaasti vaikka arvasi, että toinen oli löytänyt hänet uteliaisuuttaan. Olihan poppasudelta oikein, että muisti tehdä toisten olon mukavaksi. Kukaan ei pitänyt juttelemisesta kireän ja pelokkaan suden kanssa. Karma rentoutui vähitellen: näyn jälkeinen sokeus oli hävinnyt, ja näkö kirkastui hetki hetkeltä enemmän. Suurikokoisen, vaalean uroksen turkki hulmusi tuulenvireessä, pörrötti tuuheaa niskaturkkia.
Jep, tiedän että olet siellä, Alfa. Ja tiedän myös, että edessäni olevalla sudella on minuun liittyvä kohtalo. Karma tuhahti ystävällisesti ja nosti haaleansinisten silmiensä katseen toiseen.
- Hallanarka, tahtoisitko sinä siirtää tassujasi hieman kauemmas? Ottaisin nämä siunaamani sulat talteen, uros lausahti miellyttävällä äänellään. Uroksen kasvoille nousi vieno virne. Siunatut sulat Hallanaran jalkojen alla, tämäkin oli varmasti joku enne.

Muutamaksi sekunniksi Hallanaran ilmeeseen sekoittui pieni ripaus ylpeyttä, vaikka syy ei ollutkaan kummoinen. Poppasusi oli vain muistanut nartun nimen ihan suoriltaan, vaikka nuo kaksi eivät juuri koskaan olleet kosketuksissa toisiinsa, paitsi tietty silloin, kun hukka oli saanut sulkansa.
- Min... Tassut vaan kuljettivat tänne.
Ruskeaturkkinen selitti luonteenomaisella, iloisella äänellään ja antoi häntänsä heilahtaa ystävällisesti. Narttu ei enää arastellut toisen seuraa niin paljon kuin vielä hetki sitten, muttei kuitenkaan käyttäytynyt ihan samoin tavoin, kun jonkun muun seurassa, vaan yrittäen pitää yllä tiettyä tahdikkuutta, mikä onnistuikin Hallanaran luonteen huomioon ottaen aika hyvin.
Poppasuden seuraava lausahdus sai nuorikon katsahtamaan hädissään jalkoihinsa ja toden totta, narttu oli onnistunut tallomaan jalkoihinsa joukon sulkia.
Sanaakaan sanomatta tuo hypähti hiukan taaemmas, jättäen sulat Karman otettavaksi. Ilme nartun kasvoilla oli edelleen järkyttynyt. Tähän astisista teoistaan tämä taisi olla yksi typerimmistä, ainakin jos tuolta itseltään kysyttiin, joskin teko oli ollut puhdas vahinko, eikä Karma edes kuulostanut vihaiselta. Itseasiassa valkea uros vaikutti oudon hilpeältä tilanteen huomioon ottaen.

- Kuinka monta pentua on saamassa sulan?
keltasilmäinen kysyi ihan vain jutellakseen jotain. Äskeisen välikohtauksen aikana tuolla ei ollut tullut mielenkään laskea sulkia, joiden päällä seisoi, joten vastauksella olisi oikeasti jotain arvoa; ketäpä ei kiinnostaisi laumansa tulevaisuus, eli nuoret hukat.


// Nyt tökkii...

// Samaa tapahtunut täällä suunnassa. Tosin, huomasin inspiraationi palailevan hyvää vauhtia, kun piirtelin huvikseni erilaisia silmiä.. Outoako.. Seuraavaksi tiedossa sitten kylpy + meditointi, eiköhän se inspis viimeistään sieltä saippuavedestä löydy..

Karma

Valkeaturkkinen uros antoi haaleansinisten silmiensä tarkkailla nuorta narttua hetkisen. Se hymyili lempeästi.
- Tiesitkö, että jos vahingossa astuu sulan päälle, se yleensä tuo hyvää onnea. Sinä astuit juuri kuuden siunatun sulan päälle, joten uskoisin sen olevan melkoinen suosionosoitus Hengiltä, se sanoi miellyttävällä, matalalla äänellään. Uros ravisteli turkkiaan hienosta puuterilumesta, ja kohotti katseensa taivaalle.
- Muistan edelleen, kun sinä sait sulkasi. Vaikka olit niin kovin pieni, kannoit itsesi niin ylpeänä eteeni että olisi voinut luulla sinun leijuvan minä hetkenä tahansa taivaisiin. Olin juuri saanut poppasuden merkkini silloin. Mielenkiintoista, että itsekin olen vasta viiden kesänkiertoa, ja mukamas niin vanha.. Kai poppasuden asema saa minut näyttämään vanhemmalta, Karma vitsaili yrittäen keventää tunnelmaa. Toinen oli selvästi hätääntynyt, kun oli huomannut astuneensa sulkien päälle. Mikä onnettomuus olisikaan, jos Hallanarka alkaisi nyt arastella häntä tuollaisen asian takia.

- Kerropas, oletko sinä jo löytänyt ammatin, johon tahdot?

//Oi, kuulostaa mahtavalta! Itellekkin kelpais kylpy, mut ehkä tyydyn vaan tohon suihkuun


Hallanarka huokaisi mielessään helpotuksesta, antaen sitten innokkuuden täyttää mielensä. Vaikka aluksi tuolla olikin mielestään ollut vaikeuksia tämän kohtaamisen kanssa, olikin kaikki kääntynyt parhain päin.
- En tiennyt ollenkaan, mutta nytpä tiedän!
Nartun sanoista paistoi läpi sama ilo, kun silloin kun tuo leikki ikätoveriensa kanssa ja tuon kellertävät silmät tuikkivat innokkaasti, jopa niin, että hetkeksi hukka ehti jo unohtaa kelle puhui.
Ruskeankirjavan mieleen nousi varsin tuttu muistikuva. Itsetietoinen pentu ottamassa vastaan sulkaansa, samaista joka roikkui nytkin nartun korvan takana ja se kihelmöinti, joka silloin tuntui virranneen suonissa, täyttäen koko suden kehon.
Hallanarka hymyili kuvitelmilleen ja keskittyi taas täysin tähän hetkeen ja edessään olevaan valkoturkkiseen.
- Niin, vastuu kai vanhentaa. Ei sillä että te olisitte jotenkin vanhan oloinen.
Lauseet soljuivat nartun kidasta yhtenä tulvana, mutta äänensävynsä tuo piti kuitenkin tällä kertaa tilanteelle soveliaana.

- Ammattia...
Hallanarka sanoi tunnustelevasti. Oikeastaan ruskeankirjava ei koskaan ollut pahemmin miettinyt asiaa. Parantajan toimenkuva oli joskus tuntunut houkuttelevalta, mutta se vaatisi paljon harjoittelua, pitkäjänteistä opiskelua ja tietäisi väistämättä epäonnistumisia, eikä narttu ollut lainkaan varma, että saisi luontonsa taivuteltua sellaiseen.
- En vielä.
se vastasi totuudenmukaisesti.

//Haha.. Anteeksi muuten tuo pieni autohitti tuossa, olisinhan voinut tuon sulanantokertomuksen kirjoittaa jotenkin paremminkin.. Jotenkin koin sen taas turhan vaikeaksi No, kylpy oli kiva mutta nyt ollaankin sitten kipeenä kotona :/ Ainakin pitäisi aikaa olla suunnitella sitä uutta hahmoani, mwhahaa... Ihme lyhyttä nyt kyllä mulla >: /

Karma

Uros silmäili tuota innostunutta ja reipasta nuorta sutta ja nyökkäsi itsekseen, kuin varmistaakseen jotain. Sulat olivat nyt Karman kaulassa roikkuvassa nahkapussissa, ja ne kihelmöivät mukavasti sen kaulaa vasten.
- Oletko koskaan ajatellut ryhtyä oppilaaksi poppasudelle? Sinun luontosi tuntien se voisi olla tulevaisuudessa sinulle sopiva ammatti. Tosin, tässä asemassa saa kantaa paljon vastuuta, mutta en minä vielä moneen vuoteen ole siirtymässä asemastani. Oppisit kaiken tarvittavan ja enemmänkin siinä ajassa.
Karma nuolaisi kuivia huuliaan, ja huomasi olevansa janoinen. No, se oli jo ennen auringonnousua tullut tänne metsänlaitamille saavuttaakseen Henkimaailman, joten se ei ollut ihme.Tuo hymyili ystävällisesti.
- Kävelethän kanssani, tahdon käydä sen pienen lähteen luona juomassa, joka on tuossa pienen matkan päässä.
Valkean uroksen mahtavankokoinen tassu nousi kuitenkin osoittamaan ruskeankirjavan nartun sulkaa ennenkuin tuo otti askeltakaan.
- Saisit oppilaana pitää toista sulkaa vuoden opiskelun jälkeen, tuo mainitsi ohimennen. Uroksen haaleansiniset silmät tutkiskelivat toista ja tuon reaktioita. Jos se yhtään narttua tunsi, tuo joko innostuisi sietämättömästi tai hätääntyisi. Ja jos tuo oli jo jonkin verran aikuistunut, tuo saattaisi vastata reippaasti mutta jättää hätäilyt nuoremmille. Sen näkisi pian. Uros alkoi pehmeästi astella kohti metsikössä pienen matkan päässä olevaa lähdettä - sen pinta oli niin nopeajuoksuinen, että olisi sula talvellakin.

// Neh, eipä mitään, sopi kuitenkin hyvin peliin ja Hallanaran osalta rituaali lienee sujunut juurikin niin Kipeenä olo ei sitten ookkaan niin kivaa :/ Mullakin on muuten taas uus Ikiroutalainen suunnitteilla


Poppasuden heittämä ajatus kuulosti oikeastaan melko houkuttelevalta. Asema oli tunnetusti erittäin arvostettu ja lähempi kosketus Henkiin antaisi varmasti paljon, tosin, se voisi koitua kohtalokkaaksikin.
Nartun sydän löi pari ylimääräistä kertaa. Tilaisuus oli käsittämättömän onnekas, mutta toisaalta taas vaatisi erittäin paljon aikaa, kärsivällisyyttä, jota hukalla ei tosiaan ollut ja vastuukin saattaisi olla aivan liikaa, tuo kun oli erittäin huono käsittelemään paineita.
- Tuota, voisin ainakin harkita asiaa.
Hallanaran ääni värisi epävarmasti sen puhuessa. Tuo ei tahtonut suoralta kädeltä torjua ehdotusta, muttei myöskään suostua siihen pohtimatta asiaa monelta eri kantilta. Pesti kuitenkin sitoisi hukkaa paljolti koko lopunelämäänsä ja ruskeaturkki olisi tahtonut olla auki useammillekkin vaihtoehdoille, etukäteen kun ei voinut tietät mitä elämä eteen heittäisi.
Keltasilmä oli juuri vastaamassa myöntävästi valkeaturkin pyyntöön lähteä tuon matkaan, kun toinen ehtikin jo jatkaa lausettaan. Lihakset turkin alla värähtivät innokkaasti, silmiin syttyi uudenlainen palo ja susi liikautti vaivihkaa sitä korvaa, jonka taakse nykyinen sulka oli kiinnitetty. Se kieltämättä riippui paikallaan melko yksinäisenoloisena.
- Minä... Se... Kuulostaa kieltämättä innostavalta.
Nuorikko ei oikeastaan ollut varma, oliko poppasusi hakenut lausahdukselleen mitään vastautsa, vai oliko tuo maininnut asian ihan huviaan, mutta siltikin Hallanaran suusta purkautui vastaus, joka kuulsi yhtäaikaista hätäännystä ja intoa.
Ripeästi narttu seurasi uroksen kulkua, kipittäen lyhyehköillä jaloillaan pysyäkseen aivan valkoturkin kannoilla.

//Juu tuo Ikiroutalainen neitini tulee olemaan vähän kovempi hahmo näiden pehmojeni joukkoon

Karma nyökäytti taas päätään.
- Osoittaa sinulta vahvaa viisautta ja harkintaa miettiä asiaa vielä. Tosin, monet oppilaat ovat nousseet muuhun asemaan myöhemmin, eihän kaikista heistä tule poppasusia. Ja minä olen vielä sen verran nuori, että oppilasaikasi olisi - mikäli Henget sen sallivat - ainakin neljä vuotta. Sinä aikana ehdit varmasti oppia kaiken tarvittavan myös muihinkin asemiin.
Karma hymyili suvaitsevasti Hallanaralle ja hidasti askeliaan hieman, jotta toisenkin olisi mukava kävellä. Vaalea, harmailla merkeillä varustettu turkki hohti himmeästi talvisessa auringossa, ja suurikokoisen uroksen kalpeansiniset silmät tarkkailivat tuon tuostakin nuoremman, ruskeankirjavan nartun kasvoilla vaihtuvia ilmeitä. Karma arvasi, että Henget olivat jotenkin suunnitelleet tämän kahdenkeskisen kohtaamisen, ja heittivät nyt noppaa nuoren nartun - ja poppasudenkin - tulevaisuudesta. Karma päätti yrittää kääntää onnen parempaan suuntaan, sillä tulevaisuus riippui suuresti myös siitä, millaisia päätöksiä susi teki.

Tuo kallisti päätään ja vilkaisi Hallanarkaa heidän saapuessaan lähteen luo. Poppasusi tuijotti hetken arvioivasti nuorta, hymyili sitten ja laski päänsä kohti vettä. Uros lipoi vettä janoisesti hetkisen, nosti sitten päänsä ja istahti pehmeään lumihankeen.
- Sinussa on potentiaalia. Ja tiedän myös, että vaikka koet itsesi välillä turhautuneeksi, kun et opi jotain heti, sinussa on myös sisua. Jos tahdot, voin opettaa sinua löytämään itsestäsi parhaimmat puolesi ja käyttämään niitä hyödyksesi kaikessa, mitä teet. Se tosin edellyttää sitä, että ryhdyt oppilaakseni. Kuten varmaan arvaat, minulla ei ole yhtäkään oppilasta tällä hetkellä - kaikki ovat lähteneet joko parantajan hommiin tai nousseet arvoasemissa jopa kenraaliksi tai betaksi asti.
Karma jätti mainitsematta, että muutama oli myös kuollut nuorena kaikenlaisissa tapaturmissa. Se toki oli suden kohtalo, suojella laumaansa ja osa kuoli väkisinkin. Kuolema oli läheinen aihe Karmalle, ja uros oli siksi löytänyt erityislaatuisen väylän keskustella Henkien kanssa. Vaikka sekin oli tapahtunut vahingossa.

// Sori, kesti hetki vastata, kun kone oikutteli, eikä laatukaan ole kovin kummoinen.


Ajatukset velloivat villisti narun näennäisesti tyynen kuoren alla. Tuo halusi itsensäkin takia päättää jo asian suhteen jotain, mutta pelkäsi kovasti valitsevansa väärin. Lopullista tai ei, prosessi kuitenkin tulisi vaikuttamaan nuorikon elämään valtavasti. Suutaan hukka ei tohtinut enään avata, vaan tuo tyytyi vain tarpomaan kuuliaisesti poppasuden perässä, katse miettivästi maahan luotuna.
Jokaisella askeleellaan Hallanarka tuli varmemmaksi ja varmemmaksi siitä, ettei todellakaan osannut päättää. Olisi ollut paljon helpompaa, jos joku olisi yksinkertaisesti vain käskenyt ruskeaturkkia ja kertonut täsmälleen mitä tämän tarvitsisi tehdä ja mikä olisi oikea valinta asian suhteen. Hukka ehti jopa toivoa merkkiä Hengiltä, vaikka tiesikin, että nämä tuskin tarjoaisivat minkäänlaista vastausta. Tämä oli jotain, mikä olisi päätettävä itse.

Ruskeaturkkinen huomasi miten poppasusi katsoi tätä, eikä se voinut olla miettimättä kaipasiko poppasusi jo vastausta, tai katuiko toinen ehdotettuaan niinkin vaativaa virkaa sudelle, joka ei kertakaikkiaan saanut edes omista tuntemuksistaan selkoa. Karma ei tosin vaikuttanut siltä, että turhautuisi kovinkaan nopeasti, mutta eihän sitä koskaan voinut tietää. Varmuuden vuoksi narttu laski omankin takapuolensa hangelle ja jäi vaitonaisena katsomaan poppasuden selkämystä.
Sydämessään narttu uskoi kaiken mitä valkeaturkki puhui; että tuo voisi tahtoessaan olla sisukas ja varma ja että tuosta olisi johonkin virkaan.
- Minä suostun, tai tahdon ainakin yrittää, jos vain kelpuutat minut.
Hallanaran hengitys oli tiheää ja pinnallista sen puhuessa ja äänensävy tihkui tällä kertaa innokkuutta. Sanat olivat oikeastaan yllättäneet nartun itsensäkkin, eikä sillä ollut aavistustakaan mistä outo varmuus kumpusi, mutta nyt kun keltasilmä oli lausunut nuo sanat ääneen, tuntuivat ne ainoilta oikeilta; kuin joku tuolla jossain olisi määrännyt ne sanottavaksi jo kauan ennen kuin hukka oli edes syntynyt.
Suden silmissä paloi edelleen odottava katse tuon odottaessa Karman reaktiota. Olisi se mikä tahansa, Hallanarka tunsi toimineensa oikein vastatessaan myöntävästi poppasuden tarjoukseen.

Karma nyökkäsi itsekseen. Niin, hän oli ollut oikeassa. Kaikella oli tarkoituksensa ja oma paikkansa. Uroksen kalpeansiniset silmät kääntyivät vihdoin tuon levottomana odottavan nuoren kasvoihin.
-Hallanarka, jätä pois yrittäminen. Joko tee, tai älä tee. Ja mitä sinun kelpuuttamiseesi tulee, sinussa on kovia kulmia jotka pitää hioa.. Muuten olet täydellinen aihio tähän oppiin.
Niine hyvineen valkea, massiivinen uros sulki silmänsä ja nosti kuononsa tuuleen, kaivoi toisen etutassunsa kynnet maahan yhdistääkseen ne hetkeksi. Tuo keskittyi hetken, ennen kuin lausui päätöksen.
-Pohjoistuulen Henki, Metsän Henki, oppiini astuu Hallanarka. Kiitos johdatuksestanne.

Karma katsahti toiseen arvioiden. Kyllä, uros uskoi toisen olevan enemmän kuin valmis aloittamaan oppinsa hänen luonaan. Tietyllä tavalla uroksesta oli aina tuntunut, että tuo häntä nuorempi narttu oli jotenkin yhteydessä häneen ja henkimaailmaan, ja niihin omituisiin näkyihin joita hän oli oppinut ymmärtämään vasta aikuisena. Narttu varmastikin kuului juuri hänen oppilaakseen, eikä parantajan tai seuraavan poppasuden – ehkäpä Hallanaralla oli siis samankaltaisia kykyjä kuin hänellä?
-Oletko sinä koskaan nähnyt todella omituisia unia? Sellaisia, että kun heräät, et näe hetkeen mitään?
Karma kysyi hetken mielijohteesta hymyillen toiselle rauhoittavasti. Aivan ensimmäisenä Hallanaralle täytyisi opettaa kärsivällisyyttä. Onneksi uros tunsi itsensä hyvin, ja tiesi, miten hänen oma levottomuutensa oli saatu rauhoitettua.

Suurikokoinen valkea ilmestys asetteli itsensä mukavampaan asentoon. Hän käyttäisi puhumisen voimaa: toinen saisi puhua ja kertoilla hänelle asioita, nekin tosin tärkeää tietoa, ja narttu rauhoittuisi samalla. Puheella oli valtava voima, ja se oli yksi tärkeimmistä läksyistä poppasuden oppia. Hallanarka oppisi sen vähitellen, Karmalla ei ollut kiirettä tehdä tuosta seuraajaansa vielä.

Hallanarka nyökkäsi ponnekkaasti. Ei yrittämistä, vaan tästä lähin narttu sitoutuisi opittavaan alaan kaikella tarmollaan. Sitoutuisi, vaikka jossain päänsä uumenissa pieni ääni nakersi vielä tuon itsevarmuutta: "et kuitenkaan onnistu, luovuta heti alkuunsa..", mutta ruskeankirjava ei tahtonut antaa tuon äänen estää itseään, vaan hautasi sen parhaansa mukaan mielensä sopukoihin ja keskittyi taas olennaiseen.

Koko hukan keho värähti. Unet. Mutta, eivät kai sellaisten tavallisten tallaajien, kuin Hallanaran itsensä unet voineet tarkoittaa mitään, tuntuisivat ne miten todellista tai oudoilta tahansa? Tai ei narttu ainakaan uskonut sen tarkoittavan mitään erityistä.
"Itseasiassa..." ruskeankirjava aloitti. " Olen nähnyt yhden unen usempaan otteeseen. Unessani seisoskelen yksin jossain reviirimme ulkopuolella, katselen jonnekkin kaukaisuutee ja yllättäen vähän edempänä näen suden hahmon. Susi on tumma, melkein kuin varjo vain, enkä koskaan näe sen kasvoja, mutta silti tunnen oloni sen seurassa turvalliseksi ja kun se kutsuu minua seuraamaan, jalkani liikkuvat kuin itsestään. Jokaisella askeleella tunnen itseni iloisemmaksi ja tumma hahmo käy minulle tärkeämmäksi, rakkaksi jopa, mutta samalla tunnen, miten jotain todella arvokasta on jäämässä taakseni ja tahdon kääntyä takaisin." narttu piti tauon selostuksessaan ja mietti kuumeisesti, pitikö poppasusi tätä aivan idioottina, kun kertoili noinkin mitättömästä unesta.
" Herään aina, ennen kuin päätä jatkanko eteen vai käännynkö." hukka lopetti puheensa varautuneeseen katseeseen. Tuo toivoi, ettei ollut hukannut turhaan opettajansa aikaa tällä kertomuksellaan, vaikka valkea olikin itse kysynyt asiasta.

Karma nyökkäili tasaisin väliajoin, keskittynyt ilme kasvoillaan. Karma oli erittäin tunnettu unien tulkinnastaan, ja tämä uni oloi varsin mielenkiintoinen ja siihen liittyi vahvoja symboleja. Valkeaturkkinen, massiivinen uros henkäisi sisäänpäin ja odotti kuullakseen lopun. Uni oli siis edelleen kesken.
- Unesi on todella vahva, ja uskon että sillä on joku syvempi merkitys. Juuri nyt mielessäni on monta selitystä, mutta en usko että mikään niistä on oikea. Kerrothan minulle heti, jos unesi muuttuu jotenkin tai siihen tulee jotain lisää?
Poppasusi hymyili rohkaisevasti ja hyväksyvästi toiselle. Tämä oli hyvä alku.

Poppasusi nykäisi pussia kaulallaan, jossa siunatut sulat odottivat.
- Tahtoisitko auttaa minua järjestelemään nimenantorituaalia? Minun pitää myös kertoa alfallemme, että olen nyt löytänyt varteenotettavan poppasusiehdokkaan oppilaakseni.
Karma toivoi sanoillaan ja käytöksellään tuovansa esiin, että hyväksyi toisen ja arvosti tätä. Jotenkin uroksesta tuntui, että se oli tärkeää, ja järkikin sanoi, että narttu kaipasi hellää tönäystä päästäkseen eteenpäin. Karma hymyili yhtäkkiä leveästi.
- Uskon, että unesi liittyy jotenkin myös meihin muihin laumalaisiin.. ellen ole aivan väärässä.., tuo mutisi edelleen hymyillen. Karma osasi pitää joitakin asioita omana tietonaan, mutta valehtelemaan tuo ei kyennyt. Uros venytteli makeasti ja nyökäytti lauman kokoontumispaikkaa kohden.
- Mennäänkö asettelemaan nimenannon kivet paikoilleen?

Poppasusi lähti hitaasti tallustaen kävelemään eteenpäin, pehmeät askelet eivät juuri ääntä päästäneet. Omassa mielessään Karma kävi läpi omaa elämäänsä, ja pohdiskeli, rakastuisiko hän enää koskaan. Olisiko hänen kohtalonsa elää loppuelämänsä yksin, ilman pehmeää, tuoksuvaa kerää vierellään öisin? Viiltävä, äkillinen muisto Liljasta ja tuon punertavanmustasta, tuuheasta turkista, pehmeän ruskeista silmistään miltei pudotti massiivisen poppasuden maahan. Tuo sulki silmänsä, pysähtyi hetkeksi ja pakottautui hymyilemään, vaikka hymy olikin haikea. Olen päässyt hänen kuolemastaan jo yli. Hän on palannut maahan, Henkien yhteyteen, minulla on huonompi asema kuin hänellä nyt. Joten en sure enää. Muistelen vain.

kellertävät silmät tarkkailivat jykevää valkoista ilmeellä, joka viesti suurta kunnioitusta toisen taitoa kohtaan. Nartun mielessä käväisi oppisiko se itsekkin joskus tulkitsemaan unia ja näkemään niissä jonkun syvemmän merkityksen. Tietenkään se ei tulisi yltämään mestarinsa tasolle, mutta olisi ihan mielenkiintoista, jos osaisi vetää edes jotain johtopäätöksiä toisten unista ja tarjota apua mieltä vaivaaviin kysymyksiin.
Nyt kun Hallanarka vielä muisti, se nyökkäsi merkiksi siitä, että kertoisi kyllä, jos uni jotenkin muuttuisi. Hukka ei kyllä ollut aivan vakuuttunut, että unella voisi olla jotain tarkoitusta.

" Mielihyvin!" oranssihtava vastasi innoissaan, vaikkei kummemmin tiennytkään mitä järjestelyihin kuuluisi. Olisi se mitä hyvänsä, hukka olisi kuitenkin valmis tekemään mitä siltä edellytettäisiin, tuo kun vakuuttui hiljalleen siitä, että tämä tulisi toimimaan ja että tässä olisi jotain, mikä tarjoaisi vakaan pohjan Hallanaran tulevaisuudelle. Samalla myös ajatus alfalle ilmoittaminen kipristeli mukavasti nuorikon mahanpohjaa. Silloin nuorikko olisi virallisesti poppasuden opissa.
Valkean mutina ei aivan tavoittanut nartun ymmärrystä, mutta Hallanarka oletti muminan koskevan unta, josta oli hetki sitten kertonut ja jottei vaikuttaisi täysin tietämättömältä tilanteesta, susineiti hymähti pienesti vastaukseksi.
" Jos niin sanot." rusehtava vastasi iloisenkuuliaisesti, helpottuneena että oli nyt malttanut kuunnella.

Askellus oli kepeää ja oikeastaan narttu paremminkin liiteli- kuin astui jokaisen askeleensa. Ihka ensimmäinen riitti, jossa Hallanaralla olisi jokin muu rooli, kuin sulan saaja. Mitään tärkeää tuo tuskin pääsisi tekemään, mutta ottaen huomioon, että herätessään aamulla nuorikolla ei ollut ollut aavistustakaan, että siitä itsestään edes tulisi oppilasta poppasudelle, oli harppaus aika suuri.


// Yks kaveri, joka on ehkä liittymässä tänne kyseli muuten ovatko noi varsinaiset kotisivut vielä aktviiset ja päivitelläänkö niitä?

//Vastaan rooliisi pian, mutta kyllähän varsinaisella sivustolla lukee, että sivut ovat tällä hetkellä remontissa. Ja siellä oikeassa reunassa etusivulla näkyy päivitykset.. Tämä kaverisi laittoi minulle yksäriä, johon vastasin juuri hetki sitten Kysymyksiä saa lähetellä tulemaan jos sellaisia on! //

Karma hymyili tassutellessaan kohti aukeaa, jolla rituaali järjestettäisiin. Karma uskoi myös, että alfa olisi joko siellä, tai vaihtoehtoisesti valvomassa metsästystä. Massiivisen uroksen jyhkeät tassut jättivät jälkeensä suuria, pehmeästi astuttuja jälkiä. Suuresta koostaan huolimatta uros oli onnistunut kehittämään pehmeän ja joustavan askeleen, jottei säikyttäisi riistaa tiehensä kompastelemalla jalkoihinsa. Tuo valkea uros tuhahti pehmeästi.

Sulat uroksen rinnalla keikkuvassa pussissa tuntuivat kuin kutittelevan tuon tuuheaa kaulusturkkia. Uroksen suupielet nousivat väkisinkin hymyyn, kun nuori narttu suorastaan kirmaili tuon vierellä. Outoa kyllä, vaikka heidän ikäeronsa oli kovin pieni, tuntui Karmasta kuin vierellään hypähtelevä oppilas olisi ollut hänen oma pentunsa. Ehkäpä aikaisempi poppasusi oli tuntenut samoin häntä kohtaan, ja siksi ollut niin murheen murtama uroksen kieltäytyessä ensin poppasuden virasta lemmenhuumassaan. Karman hymy leveni: surun kirpaisu tuntui yhä, aika ei ollut taittanut siltä terää, mutta hyvät muistot olivat tärkeämpiä. Aika kultaa muistot ja multaa ruumiit.

Massiivisen kehon lihakset värähtelivät uroksen jännittyessä: tuo tunsi selvästi olevansa tarkkailtavana. Syytä moiseen jyhkeä ei tiennyt, ja tuon korvat liikahtelivat rauhallisen tuntuisesti paikantaen mahdollisia ääniä. Uroksen ulkoinen olemus pysyi kylmän rauhallisena ja pehmeänä, mutta silmistä saattoi erottaa varovaisen sävyn. Susi rentoutti lihaksensa ja näennäisesti keskittyi askeltamaan toisen rinnalla jäämättä jälkeen suuren ruhonsa kanssa. Tarkkaileva tunne jatkui, ja se tiivistyi kireäksi kipinöinniksi uroksen niskassa: oliko Henget kyseessä, vaiko kenties joku vihamielinen susi? Kylmän halveksunnan tuntu välittyi ilmateitse uroksen herkkään hipiään, ja tuo värähti tahtomattaankin. Mikäli se oli susi, oli tuo uroksen tuntema viha jotain aivan järkyttävää, jopa mielivaltaista. Jos taas kyseessä oli henki, he olivat hengenvaarassa. Varmuuden vuoksi Karma pysähtyi ja hymyili Hallanaralle.
- Tarvitsen apuasi pian. Unohdin, että tarvitsen niitä sydämenmuotoisia lehtiä rituaaliin, niitä mitä poltetaan nuotiossa. Muistathan, ne mistä tulee sellainen makea haju? Niitä pitäisi olla tuon kiven juurella. Minun pitää valmistautua hetkinen.

Niine hyvineen poppasusi hymyili toiselle ja kääntyi ympäri. Kasvoilleen nousi kylmä, kova ja periksiantamaton ilme: hän selvittäisi, mistä tuo vihamielinen katse ja hyytävän kylmä halveksunta tuli. Hallanaran ei tarvitse puuttua tähän. Kerron hänelle, kun hän ymmärtää paremmin hyvän ja pahan, se ajatteli sulkiessaan silmänsä ja valuessaan Henkimaailmaan. Se oli erittäin riskialtista yksin, sillä hän oli täysin haavoittuvainen ollessaan tuossa transsinomaisessa tilassa. Jopa pentu pystyisi vahingoittamaan häntä. Juuri nyt Karmalla ei ollut kuitenkaan vaihtoehtoa, hänen oli pakko selvittää, oliko jääkylmä katse Hengiltä peräisin ja jos oli, pyytää mitä nöyrimmin anteeksi kaikkien puolesta. Ehkä jopa suorittaa rituaali.

Kaikessa ammattiylpeydessään ja yllättäen Hallanarkaa kohtaan kasvaneessa suojelunhalussaan uros ei halunnut tajuta, että olisi voinut pyytää Hallanarkaa tarkkailemaan kehoaan sen aikaa, kun kävisi Henkimaailmassa.

Narttu pysäytti kulkunsa tassut liekuen, huomatessaan mestarinsa seuisahtuneen. Häntä heilahti odottavasti puolelta toiselle hukan kohdatessa toisen hymyilevät kasvot ja niitä seuraavat sanat. Mielesään tuo selaili kuvia kasveista, jotka ulkonäöltään ja hajultaan olisivat voineet kuvaukseen, päätyen lopulta erään kasvin kohdalle, joka tuntui oikeimmalta vaihtoehdolta. Ainakin susi oli joskus kuullut sitä käytettävän riiteissä.
" Juu, muistanhan minä. Käväisen siis hakemassa!" nuorempi virkkoi iloisella äänellä, kääntyen sitten kohti osoitettua paikkaa. Tuntui mukavalta olla vaihteeksi hyödyksikin ja uuteen asemaan liittyvä tehtävä tuntui erityisen tärkeältä, olkoonkin, että nartun piti vain hakea pari kasvinosasta.

Tummanruskeat polkuanturat tapasivat viileän kiven sileän pinnan nartun nostaessa käpälänsä kiven päälle, pois näkökentästään. Nopealla vilkaisulla ruskeankirjava ei nähnyt vilaustakaan yhtään mistään kasvista, mutta ottaen huomioon keveän lumivaipan, ei olisi ihme vaikka pitäisikin kaivaa hiukan.
Hallanarka koersi vielä kiven ympäri pikaisesti, mutta todetessaan, ettei löytäisi hangen päältä mitään, ryhtyi tuo varovaisesti kaivamaan lunta tieltään. Yllättäen jo muutaman kuopaisun jälkeen tummanvihreät lehdet pilkistivät valkeuden seasta. Innoissaan poppa-oppilas nappasi mielestään kohtuullisen kokoisen tukun lehtiä hampaidensa väliin, lähtien sitten takaisin paikalle, jossa oli viimeksi nähnyt tutun valkean.

Vaikka poppasudesta ei näkynyt merkkiäkään, ei Hallanarka pahemmin ihmetellyt. Toinen oli varmaan lähtenyt hakemaan jotain toista yrttiä tai sitten vain vetäytynyt mietiskelemään, tai mitä ennen riittiä nyt sitten tehtiinkään.
Narttu päätti odotella kuuliaisesti paikoillaan, kunnes Karma taas ilmaantuisi. Sitä paitsi, nythän oli oiva hetki tasata kaikessa rauhassa ajatuksiaan ja miettiä päivän tapahtumia. Rusehtava laskeutui makuulleen ja laski hakemansa kasvit huolellisesti vierelleen, antaen sitten ajatustensa vilistä vapaasti.

Hukan ei tarvinnut loikoilla paikoillaan kuin hetki, kun tuon silmäluomet rupesivat liukumaan hitaasti alas. Tuo koetti kyllä pysytellä hereillä, mutta jokseenkin raukea olotila oli vallannut suden, eikä aikaakaan, kun narttu vajosi pehmeään uneen.

//Anteeksi kesto x) Olin unohtanut tämän jo täysin! Idiootti olen.//

Karma tunsi pahansuovan häivähdyksen harmaassa henkimaailmassa. Poppasusi kurtisti ajatuksissaan kulmiaan, ja asteli hieman lähemmäs tuota tummaa varjoa – mikä se oli, siitä ei sinänsä ollut epäilystä. Tuo toinen, heitä seurannut ja tarkkaileva susi oli sisäisesti saastunut ja läpimätä. Karma ei aistinut sillä aikomusta hyökätä, mutta tuo kiinteä tuijotus ja painostava olotila tekivät herkästi vaistoavan poppasuden levottomaksi. Poppasusi aneli vaistomaisesti neuvoa Hengiltä, mutta ne eivät vastanneet – oli kuin tämäkin kuuluisi Henkien suureen Suunnitelmaan. Kieroutuneita ne olivat.

Poppasusi päätti irtautua henkimaailmasta ja palata takaisin aineelliseen maailmaan, mutta juuri ennen ”reunalta pudottautumista” se vaistosi muutoksen tuossa pahansuovassa sudessa. Sen tunteet heittivät kuperkeikkaa ja koko susi olikin nyt hyvin pelästynyt, suorastaan suunniltaan, ja sen sielussa ei erottunut hiventäkään siitä pimeydestä, jossa se hetki sitten oli kylpenyt. Omituista. Ehkä kyseessä oli sellainen kahden sielun susi: niitä syntyi todella harvoin, mutta ne erotti heti. Tuollaiset sudet vaikuttivat siltä, kuin heissä olisi kaksi sutta samassa kehossa, ja yleensä kumpikin mieli oli aivan erilainen – eri henkilö. Joskus, oli Karma edelliseltä poppasudelta kuullut, oli syntynyt susi, jolla oli ollut kolme sielua. Tuo pentu ei kuitenkaan elänyt kauaa, ja senkin mitä ehti eli sairaalloisesti. Uroksesta tuntui, että nuo monisieluiset olivat ruumiiltaan heikompia kuin toiset, ja usein joutuivat onnettomuuksiinkin useammin. Se ehkä oli Henkien tekosia, ehkä nuo halusivat kaksi sieluaan takaisin, jotta voisivat toimittaa ne takaisin Nieveen erillään. //Viittaan tässä jakomielitautiin eli skitsofreniaan.//

Poppasuden palatessa takaisin aineelliseen maailmaan, tuo rojahti taas mahalleen hetkellisesti sokeana. Aavistus heitä vainoavasta sudesta tiivistyi hetkeksi, ja Karma aisti kuinka tuo lähti hiipimään poispäin. Suunnaton kauhu huokui edelleen tuon mielestä. Poppasusi huokaisi ja toivoi, ettei joutuisi taistelemaan näkökyvyttömänä, jos jossain olikin toinen susi, mitä se ei ollut huomannut.

// Ei haittaa ollenkaan, kesti itelläkin hetki vastailla


Oli pimeää; lehdellisistä puista päätellen kesä, tuuli vaelteli levottomasti metsän läpi ja haudanrauhaisa tunnelma tuntui kietoutuneen maailman ympärille. Hallanarka värähti, katsoen sitten hämillään ympärilleen. Vastahan maisema oli ollut peittyneenä valkeuteen ja narttu oli saanut nauttia poppasuden; opettajansa seurasta.
Rusehtavaturkkinen kierähti ylös, jolloin tuo kohtasi tutut kasvot; tai siis tutun kasvottomuuden. Otus oli vain muutamien senttien päästä poppa-oppilaan omista kasvoista, niin likellä, että tuo kykeni vaivatta tuntemaan toisen lämpimän hengityksen kasvoillaan ja havaitsemaan oman puuskutuksensa värisyttävän tummanpuhuvan pitkiä poskikarvoja.
" Nähdään," sanat halkoivat hiljaisuutta vääristyneellä, rasahtavalla nuotilla, vaikka kasvoton ei edes avannut suutaan.

Hukka säpsähti hereille poimiensa lehtien vierestä ja yö, vihreät lehdet ja arvoituksellinen susi olivat poissa. Samoin kun unessaankin, narttu ponnahti jaloilleen ja loi katseen ympäristöönsä. Äskeinen oli todellakin ollut vain unta, vaikka Hallanarka tunsikin itsensä nyt aavistuksen sairaaksi. Ehkäpä se oli ehtinyt vilustua maatessaan märällä lumella ja voimakastuoksuisten kasvien haju oli saanut tuon pään särkemään? Joku järkevä selitys olotilalle kuitenkin oli.
Turkkiaan ravistellen keltasilmä otti muutaman haparoivan askeleen ja olokin tuntui kohetuvan hieman. Ei kai tässä sittenkään ollut käynyt hullummin. Kunhan mestari vain palaisi, kaksikko voisi jatkaa riitin järjestelyä ja niin edelleen. Äsken nähty unikin alkoi jo haipua mielestä ja vaikka narttu olisi yrittänytkin muistella tapahtumaketjua, muistikuvat hiipivät kauemmas, eikä hukka saanut niistä enää otetta. Siltikin, Hallanarka ei voinut karistaa tunnetta, että jotain kummallista oli tapahtunut; jotain epätavallista ja pelottavaa.

// En yhtään tiiä mitä Hallanaran kanssa tapahtuu

Karma alkoi viimein nähdä. Kylmyys pureutui tuon paksusta turkista läpi, ja urokselle tuli pakottava tarve löytää Hallanarka – ja pian. Tuo suurikokoinen uros kapusi ylös maasta, ravisteli hetken päätään ja lähti sitten ravaamaan kohti paikkaa, jonne oli Hallanaran käskenyt mennä. Tuon askeleita joudutti kylmä puristus rinnassa ja kihelmöivä tunne niskassa, ja olotila oli sanoinkuvaamattoman ikävä.

Karma huohotti nopean, raskaalta keholtaan paljon vaatineen juoksun jäljiltä, kun se saapui kiven luo. Uros pysähtyi ottamaan happea: puristus alkoi helpottaa, kuin olon aiheuttaja olisi jäänyt kauemmas. Poppasusi kiersi kiven, ja löysi Hallanaran. Tuo näytti jotenkin pöllämystyneeltä, ja Karma huokaisi. Kaipa hän oli vain nukkunut, mutta mielessään poppasusi tunsi pakokauhua hetki sitten tuntemaansa pahuutta ja mielenvääristymää kohtaan. Massiivinen uros ei käsittänyt oman kokonsa todellista mahtavuutta, mutta pahinta oli, ettei poppasusi ymmärtänyt henkistä voimaansa – tai luottanut siihen tarpeeksi. Siinä poppasudella olisi vielä oppimista.

-Olet kunnossa.. Löysit ne kasvitkin, kappas vain. Hienoa työtä, Hallanarka! Noista on paljon apua, Karma lausui miellyttävän tummalla äänellään ja hymyili kiitollisena. Poppasusi nyökkäsi tuota kohti.
-Taisit ottaa nokoset poissa ollessani? Hyvä, sillä tarvitsetkin voimiasi.
Karma virnisti suorastaan ilkikurisesti. Nyt pitäisi saada ajatukset pois tuosta ahdistavasta tunteesta, vaikka tuntuikin, että jokin hyvin tärkeä seikka jäi häneltä huomaamatta.

//Blah, mun pää ei toimi Karman kanssa tänään.. x))//

Ilon ja helpotuksen sekainen aalto pyyhkäisi nartun yli tuon nähdessä massiivisen hahmon astelevan näkyviin kiven takaa. Kuin poppasusi olisi huokunut turvallista ja mielen selkeyttävää auraa, Hallanarka tuntui taas rentoutuvan entisestään ja jonkinasteinen asiallisuus astui nuorikon olemukseen, ainakin joksikin aikaa.
" Niin, kiitos", narttu vastasi vanhemman puheeseen, osaamatta peittää heinoista ylpeyttä, joka kuulsi tuon puheesta. Susi tiesi toimineensa oikein ja se tuntui hyvältä, etenkin ku joku vielä vaivautui oikein kehumaan.
" Taisin tosiaankin nukahtaa", rusehtavaturkkinen virkkoi katsahtaen samalla hiukan arasti valkeaan ja etsien tästä merkkiä moitteesta, kykenemättä kuitenkaan havaitsemaan mitään siihen viittaavaakaan. Päinvastoin, toinen vaikutti hyväntuuliselta, mikä tarttui jo valmiiksi iloiseen narttuun. Hymyilevien, keltaisten silmien katse siirtyi takaisin yrtteihin. Narttu aprikoi pitäisiköhän ne jo poimia matkaan, muttei vielä tehnyt elettäkään koskeakseen niihin. Eihän poppasusi vielä ollut ilmoittanut mitä seuraavaksi tapahtuisi.

" Mitä nyt?" poppa-oppilas tiedusteli uteliaana, valmiina toimintaan.
Sulka rusehtavan korvan takana huojahti heikosti tuulenvireessä, ikään kuin sekin olisi tahtonut jo lähteä ja varmaan olisikin, jos sulilla nyt olisi ollut vapaa tahto, tai yleensäkkään minkäänlaisia tuntemuksia.

//lyhyttä

Karma tuhahti ja alkoi astella kohti aukeaa, jolla sulanantorituaali järjestettäisiin. Matkalla se alkoi hyräilemään itsekseen, vanhaa laulua, joka jostain syystä soi uroksella usein päässä. Karman vahva, valkea runko keinui jo hieman sulaneella lumella itsevarman rauhallisesti. Sen suuret, lumikenkämäiset tassut taipuivat pehmeästi joka askeleella.

Poppasuden mieltä jäi kaivertamaan tuo vihamielinen tuijottaja, vaikka uros kovasti päätti pohtia seikkaa myöhemmin. Oliko tämä enne? Varoitus? Joka tapauksessa, nuo pennut tarvitsisivat sulkansa, ja pian. Uros pysähtyi, kääntyi ympäri ja kohtasi oppilaansa.
-Hallanarka. Pystyisitkö mitenkään suorittamaan tärkeän tehtävän?
Uros kysyi antaen ystävällisen hymyn nousta kasvoilleen. Hänen täytyisi muuttaa aikataulua, jotta pysyisi askelen edellä tuota vihamielistä kyttääjää. Massiivinen, jyhkeä uros hymyili leveämmin, silmänsä sirkistyen.
-Jos voisit mennä ilmoittamaan emoille, että heidän pentunsa saavat sulat jo aiemmin, mielellään pian sen jälkeen kuin olet kertonut heille tästä.
Poppasusi luotti siihen, että toinen ei hirveästi kyselisi. Jos toinen kuitenkin kysyisi jotain, kysymykset olisivat oleellisia ja tärkeitä, sillä Hallanarkaa tarkkailleena Karma uskoi toisen olevan reipas, eikä tuo ilmeisesti tykännyt viivytellä turhia.

//Ägh ihme kuraa tämä… x(//

Hallanarka kipitti kaikella tarmollaan vanhemman suden perään, seuraten toista katseellaan odottavasti, kuin nälkäinen koira. Kun pestin oli vasta saanut, halu tehdä jotain hyödyllistä ja oikeasti poppaoppilaan tehtäviin liittyvää poltteli nuorikon sisuksissa. Malttamattoman luonteensa kannalta oli hivenen riskialttista alunperinkään ryhtyä tähän, mutta onnekseen Karman levollinen ja rauhoittava olemus saattaisi ajan kanssa vaikuttaa ja kukaties tarttuakkin Hallanarkaan hivenen.

Narttu säpsähti kuin luodin osumana.
- Tietysti, mitä ikinä tarvitsetkaan, se vastasi sukkelasti uroksen kysymykseen, jääden jo innolla odottamaan mitä siltä pyydettäisiin.
Tarkkaavaisesti kuunnellen, vaihteenvuoksi myös miettien poppasuden sanoja, narttu nyökkäsi hitaasti. Aluksi sen mieleen juolahti kysellä keille tarkkaanottaen piti ilmoittaa; mainittujen emojen nimiä siis ja eihän tuo tiennyt sulkansa ansaitsevien pentujenkaan nimiä, mutta sitten keltasilmä tajusi, ettei laumassa ollut kovinkaan montaa hukkaa, jotka olisivat juuri siinä iässä ja noitten emoja Hallanarka tunsikin. Hassua, ei narttu tainnutkaan olla ihan niin avuton ja tietämätön kuin oli luullut.
- Lähden sitten heti ilmoittamaan asianomaisille! hukka virkkoi vielä iloinen pilke silmissään ja säntäsi sitten matkaan.
Jokusen askeleen juostuaan kirjoturkki mietti, olisiko sen sittenkin pitänyt odottaa lupaa poistua tai kenties odottaa jotain lisäohjeita, mutta nyt taisi olla myöhäistä katua. Hallanarka päätti suoriutua tehtävästään nopeasti ja palata sitten samalle paikalle, kuin mistä oli lähtenytkin.


//Köh köh, en hallitse Hallanarkaa mitenkään

//Ah, anteeksi jos jotenkin ohjailin hahmoasi x)) Ei ollut tarkoitus, ja yritin kyllä jättää tilaa edellisen roolini muuttamiselle riippuen siitä, miten Hallanarka reagoi Gah, jospa keskittyisin tästedes hieman paremmin //