Avoimin mielin // Hallanarka ja Karma

// Haha, ei sillä että sä ohjailisit Hallanarkaa, mä vaan en hallitse sen luonnetta ollenkaan xD *Hallis on orjuuttanut mut kirjottamaan oman tahtonsa mukaan eikumitä

//Mulla on välillä samoja ongelmia joidenkin hahmojen kanssa... Tuntuu lähinnä, että ne elää ihan omaa elämäänsä :DD//

Karma

Valtavan kokoinen, vaalea urossusi jatkoi rauhallista askellustaan kohti aukeaa. Se aukesi seuraavan puurivistön jälkeen, ja suuri, musta ympyrä keskellä sitä kertoi monivuotisesta nuotion polttamisesta paikalla. Uros veti syvään henkeä kuulaassa ilmassa ja asteli suuren kiven luo - sen juurella olisi kaikki jo valmiiksi kerätty. Sulat keikkuivat vielä pussissa tuon poppasuden kaulalla, ja hymy karehti tuon huulille. No, ehkäpä hän oli ylireagoinut hieman. Toisaalta, ei koskaan voinut olla liian varma.. Sytyttäessään nuotiota tuon ajatukset harhailivat jo edessä siintävään seremoniaan, loitsuihin jotka pitäisi lausua ja sulkien luovuttamiseen innokkaille, pelokkaille ja joskus jopa fanaattisille pennuille. Hymy tuon kasvoilla syveni ja pehmeni. Pennut olivat viattomia, Henget olivat suopeita heille, ja heidän viaton mielensä oli mitä hienoin alusta puhtaalle kasvulle.

Saatuaan nuotion palamaan hyvällä liekillä poppasusi siirtyi kiven luo, nappasi oppilaansa keräämät lehdet ja heitti muutaman nuotioon. Makea ja paksu savu kietoutui aukealle, jääden leijumaan matalalla ollen paksumpaa ja tiheämpää kuin normaali savu. Nyt pitäisi enää odottaa Hallanarkaa. Tuo voisi ojentaa sulat, se oli helppo mutta sopivan vastuullinen tehtävä tuolle nuorelle oppilaalle. Karma hymyili tyytyväisenä keksintöönsä ja istui odottamaan.

// Hahmot on villejä //

Jo suhteellisen kaukaa narttu äkkäsi etäisesti tutun hajun, jonka hukka muisteli kuuluvan eräälle susiemolle, jonka pentuja nyt osallistuisi tähän sulka-tilaisuuteen. Lähemmäs päästyään hajuun sekoittui muutaman muunkin suden ominaistuoksu; Hallanarkaa oli lykästänyt; emot olivat ilmeisesti kerääntyneet yhteiselle lepohetkelle. Nyt ei ainakaan tarvitsisi etsiä kaikkia inffottaviaan erikseen.
Kirjoturkki pysähtyi tassut liukuen seurueen eteen.
- Karma, poppasusi pyysi ilmoittamaan, että pentunne saisivat sulkansa ihan lähi-hetkinä, ilmeisesti vaikka heti, keltasilmäinen hukka selosti lämpimästi hymyillen. Oli varmasti mukava saada tälläisiä uutisia. Vaikkei Hallanarka tiennytkään äitinä olemisesta mitään, saattoi se hyvinkin kuvitella miten ylpeä jälkikasvustaan saattoi olla.
- Niin ja onneksi olkoon, hukka toivotti vielä nartuille, jotka tuntuivat myöskin tekevän lähtöä iloisten uutisten jälkeen. Ruskeankirjava ei muistanut oppi-isänsä antaneen ohjeita siitä, pitäisikö suden ottaa nämä vanhemmat mukaansa rituaalipaikalle, joten tuo päätti varmuuden vuoksi kiitää paikalle edeltä.
Rivakkaa laukkaa narttu lähti taas etenemään paikalle, jossa oli nähnyt Karman viimeksi. Sinne päästyään poppasutta ei enää näkynyt, mutta Hallanarka kykeni vaivatta seuraamaan hajujälkeä aina eräälle metsäaukealle asti, jossa tuo taas näkikin tutuksi tulleen hahmon.
- Vein viestisi! ruskeaturkkinen huusi epävarmalla äänellä päästyään tarpeeksi lähelle.

//Jep niin on! x) Kokeilin muuten tuota Tenroun laittamaa anagrammikonetta, ja oli melkoisen hulvaton!

Karma havahtui mietteistään ja käänsi päänsä huudahduksen suuntaan. Nähdessään oppilaansa sen sisällä heräsi hellä ja ylpeä tunne, joka näkyi hymynä uroksen lempeillä kasvoilla. Karma värähti: missä kohtaa hän oli kiintynyt oppilaasensa näin kovasti? Ehkä se oli vain luonnollista, ensimmäinen seuraajaehdokas kun Hallanarka sattui olemaan.
- Hienoa. He ovat varmaankin pian täällä, joten selitän sinulle nyt pääpiirteissään, mitä tahtoisin sinun tekevän.
Uros kohotti toista kulmaansa ja virnisti.
- Uskon sinun selviävän tästä tehtävästä leikiten, mutta se on todella tärkeä osa koko rituaalia. Toivoin sinun luovuttavan sulat pennuille. Hetki on oikea, kun minä olen lausunut sanat "ja nyt, saatuasi tämän sulan, olet vastuussa itsestäsi ja valinnoistasi hengille". Pystytkö siihen?

Karman kasvoille nousi taas virne, ja kuin leikittelevällä äänellä tuo oli lausunut viimeisen lausahduksensa. Hallanarka saattoi olla epävarma itsestään, mutta tuosta huokui tietty lahjakkuus, jota kypsempi poppasusi ei osannut aivan kuvailla. Sen korva kallistui sivulle sen tarkkaillessa toisen reaktiota.

// Pitää varmaan itekki kokeilla : D


Hallanarka oli mielissään nähdessään mentorinsa lämpimän ilmeen. Siitä saattoi päätellä nartun tehneen oikein; ohjeiden mukaan, mikä oli omiaan parantamaan hukan itsevarmuutta liittyen virallisiin tilanteisiin. Vaikka tuo kuinka osasikin puhua leikkisään sävyyn kelle tahansa ja lyödä leikkiä kummallisissakin tilanteissa, oikea työ tuntui vielä jokseenkin vieraalta.
Poppasuden puhe ei kuulostanut sulanantamis-rituaalia edeltävältä ohjeliudalta, vaan pikemminkin ilkikuriselta, melkeimpä haasteen kaltaiselta. Kirjavaturkkia kutkutti; tehtävä ei olisi vaikea, mutta mitä ilmeisimmin tärkeä.
- Selvä, pystyn kyllä kaikkeen tuohon, narttu lateli vastauksensa sujuvasti. Nyt ei liennyt oikea hetki näyttää epävarmuuttaan ja viimeksi kun Hallanarka olli maininnut jonkin asian yrittämisestä, Karma oli kehottanut nuorempaa toimimaan epäröinnin sijaan.

Takanaan kirjavaturkkinen kuuli jo lähestyvää puheensorinaa. Ilmeisesti rituaaliin osallisia alkoi pikkuhiljaa valua paikalle. Keltasilmäinen käänsi korvaansa äänien suuntaan ja oli tunnistavinaan erään suden laulavansoinnillisen äänen.

// En vastaa tekstin laadusta. Hirvee väsymys ja tämänkin pätkän jouduin puristamaan miltei väkipakolla itsestäni //

//Höh, ei ole pakko kirjoittaa jos tuntuu hirveän raskaalta :/ Ota ihan iisisti vaan! Tästä tuli melko raskas teksti O.o//

Karma

Suurikokoinen uros heitti vielä muutaman lehden nuotion tulikuumille hiilille saaden sankan, makean savun nousemaan ilmaan. Päänkokoisista kivistä tehty rinki täyttyi nopeasti emoista ja vielä sulattomista pentueista, jotka olivat kiinni toisissaan ja emoissaan henkisellä napanuoralla, nojaten toisiinsa. Se katkottaisiin tänään, ja monesti seremoniaa suorittaneena Karma tiesi, että heti sulan saatuaan ero pentujen käyttäytymisessä oli päivänselvä. Nuorukaiset kävelivät hännät ja pää pystyssä, rinta pullistettuna kuin kukot tunkiolla. Kun emo huusi huolissaan pentuja luokseen tai ojensi nipistämällä hampailla ihoa, sai emo vastaukseksi kuulla, kuinka iso tyttö/poika pentu jo sulkansa kanssa oli. Karma hymyili ystävällistä, levollista hymyä, joka huokui arvovaltaa ja auktoriteettia aloittaessaan rituaalin.

-Olette täällä luovuttamassa pentunne Henkien suojeluksen alle. Olette täällä päästämässä irti velvollisuudestanne suojella näiden lasten elämää. Tästä eteenpäin Henget ennalta määräävät heidän elämänsä pituuden, suojelevat heitä ja rankaisevat heitä. Oletteko te kaikki tehneet, kuten velvollisuudeksenne luetaan, ja kertoneet jälkeläisillenne heidän vastuudestaan pitää Henget tyytyväisinä omalta osaltaan?
Poppasuden silmiin syttynyt henkinen voima ja tuon asennon hienoinen muutos ryhdikkäämmäksi toi puheeseen kaiun, joka tuntui kuuluvan suoraan Henkien maailmasta. Kaiun aikaansaamiseen vaikutti myös aukion suunnittelu: korkeavartiset hongat sen ympärillä ja pyöreät, päänkokoiset kivet ringin reunoilla saivat äänen värisemään ja kaikumaan hienosti, kun ääni oli tarpeeksi kova ja se tuli keskiössä olevan kiven päältä. Hallanarka oli saanut itse valita, istuisiko matalalla kivellä hänen vierellään vai kiven vieressä maassa. Karma odotti ryhmän mumisevan myöntävästi vastaukseksi, ja sai tahtomansa.
-Oletteko valmiit avaamaan jälkeläisillenne portin tähän maailmaan, ja myöntyväisiä sulan luovuttamiseen heille?
Hyväksyvä mumina kuului taas. Sitten, pentu pennun jälkeen, emot tyrkkivät jälkeläisiään kohti poppasutta ja matalaa kiveä. Poppasusi kaiken mahtinsa keräten nosti päätään ilmaan, päästi seremoniallisen ulvonnan, ja siihen yhtyivät niin emot kuin pennutkin. Ulvonta kaikui syvälle metsään saakka, ja kaiun loputtua kuulumasta Karma laski päänsä, sulki kohmeisen meren väriset silmänsä ja alkoi mumista loruja, loitsuja ja Henkien hänelle suomia tarinoita. Hetkisen jälkeen tuo massiivinen uros nosti päänsä ja kääntyi edessään ryhmässä seisovia pentuja kohti.
-Te olette Henkien valitsemia. Teille suodaan tänään kummankin valtahengen suoja: linnun sulka. Te tai emonne olette tuoneet haluamanne sulat minulle, ja Henget ovat ne siunanneet. Linnun sulka siksi, että lintu on lähellä Pohjoistuulen Henkeä lentotaidossaan. Kuitenkin, ilman Metsän Hengen luomia pesimis- ja lepopaikkoja nuo linnut kuolisivat pian. Näin olleen, linnunsulka on meille annettu opaste tässä maailmassa. Nyt, saatuasi tämän sulan, olet vastuussa itsestäsi ja valinnoistasi hengille.

Poppasusi jäi odottamaan tassu pentujen pään korkeudella, että ensimmäinen astuisi sen alitse. Siunaus oli yksi tärkeimmistä laumahengen luojista ja suojauksentuojista tässä rituaalissa. Poppasusi siunaisi ensimmäisenä, sitten läheiset ja muu lauma. Pentuja alkoi kulkea tasaiseen tahtiin tuon massiivisen, lumivalkoisen tassun alta, ja Hallanaran tehtävä alkoi. Karma hymyili tuolle luottavaisesti.

Jo rituaalin alussa narttu oli valinnut istumapaikakseen tasaisen, matalahkon kiven. Poppasusi itse istui korkeammalla ja näytti mahtavine valkoisine turkkeineen suurelta, milteipä jumalalliselta olennolta. Karman piirteet eroittuivat hyvin tässä valossa ja muutama dramaattinen varjo leikki tuon kirjavaturkkisen suuresti kunnioittaman hahmon kasvoilla.
Kirjavaturkkinen maisteli poppasuden lausumia sanoja suussaan, koettaen toistella niitä itsekkin mielessään ja miettien nyt niitten todellista tarkoitusta. Silloin pentuna koko selostus oli ollut sellaista "liiruma laata", vain satunnaista höpötystä ja viivyttelyä ennen sulan saantia, mutta nyt narttu tunsi tajuavansa sanojen merkityksen kokonaisuudessaan. Sulka tosiaankin oli tärkeä symboli; sehän tasapainoili kahden erilaisen Hengen välillä ja jotenkin kiteytti molempien aikaansaannokset. Muutos emon tarjoamaan, pyyteettömään ja ehdottomaan suojaan oli valtava, sillä Hengen tuoma turva oli kaukana vanhemman lämpimistä käpälistä, jotka tarvittaessa kiedottaisiin turvaksi pennun ympärille pahalta maailmalta. Henget kannustivat ajattelemaan itse enemmän ja oikeaa polkua etsittäessa ilmoittaisivat ollessaan tyytyväisiä tai tyytymättömiä johonkin ratkaisuun. Näin aisa kutakuinkin sujui Hallanaran päässä, mutta todellisuus saattoi hyvinkin olla jotain muuta.
Narttu hymyili lempeästi sulkaansa odottaville pikku-hukille. Niiden silmistä paistoi uusi aika; lupaus uudesta elämästä ja suuresta tulevasta.
Puheen edetessä oikeaan kohtaan ja ensimmäisen pennun taapertaessa poppasuden ojennetun tassun alta aivan Hallanaran eteen, tuo ojensi juhlavasti oranssihtavaa sulkaa hampattensa välissä. Pentu vilkuili jännittyneenä poppaoppilasta ja käänsi toista korvaansa tätä kohti. Hallanarka ei ollut saanut tarkkoja ohjeita siitä, pitikö sen kiinnittää sulka johonkin tiettyyn paikkaan ja jos niin miten, mutta jonon edetessä narttu huomasi kunkin pennun tuovan aina tiettyä kohtaa päästään lähemmäs sitä mukaan mihin kohtaan sulkansa halusi. Joku tahtoi sen vasemman-, toinen oikean korvan taakse ja ottipa eräs pentu sulkansa suoraan keskelle otsaa.

// Pahoittelen mahdollisia kirjotusvirheitä ja näin //

Karma hymyili oppilaalleen hyväksyvästi, ja tuo näyttikin nappaavan juonesta nopeasti kiinni. Pennut olivat joskus aikuistakin tarkempia siinä, mitä tuli sulan sijaintiin ja sen asetteluun. Monen sulka kun painettiin kiinni kuusen pihkalla, jotta se varmasti pysyisi paikallaan, pentujen rajut leikit tuntien. Suurikokoinen poppasusi seisoi ylväästi kiven päällä, katsellen pentuja, jotka kulkivat hänen siunaavan tassunsa alta. Nyt he olivat lauman täysivaltaisia jäseniä: eivät enää emossaan kiinni henkisellä napanuoralla. Jo sulan saaneet pennut astelivat ylpeästi, nokka koholla kohti emojaan, ja emot olivat juonessa mukana kehuen, kuinka isoja uroita ja narttuja nuo nyt olivat. Pennun ylpeys oli hyvä asia, sillä se jalostettuna muuttui päättäväisyydeksi elämässä.

Karma huokaisi iloisena, astui alas kiveltään ja odotti, kunnes viimeinenkin pentu oli saanut sulkansa. Sitten Karma nyökäytti päätään yleisölle.
-Kiitos, kun olette olleet tänään täällä. Pentunne ovat nyt lauman täysvaltaisia jäseniä, ja he kantavat vastuun itsestään. Teidän emoina kuitenkin tulee suoda heille tarvitsemansa tapakasvatus ja koulutus laumamme arvoisiksi jäseniksi.
Sanojensa jälkeen valkea uros hymyili leveästi ja ulvaisi kerran: se oli ennaltasovittu merkki muutaman laumalaisen kanssa, jotka nyt saapuivat paikalle juhla-aterian kanssa. Juhlinta ja mässäily saattoi alkaa!

-Muutaman tunnin kuluttua-

Suurin osa pennuista oli jo raukeina makoilemassa emojensa jaloissa, kun nartut vielä naureskelivat ja keskustelivat milloin mistäkin. Karma oli syönyt mahansa täyteen ja tunsi itsensä erittäin väsyneeksi nuoresta, tosin jo kypsästä, iästään huolimatta. Eihän toki viisivuotias susi ollut vielä edes vanhuutensa alussa! Karma virnisti oppilaalleen.
-Oletko nyt varmasti syönyt? Etkö tahtoisi vielä lisää kauriinmaksaa?
Tuo kysyi härnäten, tietäen että nuori narttu oli varmasti aivan yhtä ähkyssä kuin hänkin tällä hetkellä. Se ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta härnätä oppilastaan hieman.

//Jatkuuko tämä vielä?

// Aa, apua! Unohin tän ihan kokonaan


Puhdas ilo läikkyi nuoren oppilaan sisällä. Itse nuorukainen olisi kuvaillut sisintään juuri sillä hetkellä maljaksi, jossa kultainen neste läikähtelisi villisti ja jonka helmeilevät pisarat heijastaisivat ilmassa kauniisti niihin osuvaa valoa. Sanalla sanoen, nuorikko oli siis käsittämättömän riemuissaan siitä, että oli päättänyt ryhtyä tähän ja siitä, että oli selvinnyt ensimmäisestä tehtävästään. Tuo tunsi myös muodostaneensa pentuihin jonkinlaisen katkeamattoman siteen, joka pitäisi ikuisesti kasassa nartun välittämistä noihin nuoriin lupauksiin. Poppasudesta mahtoi tuntua jokseenkin samalta jokaista siunaamansa pentua kohden, joskin kaiketi tätä vahvemmin. Hallanarka oli vasta saanut maistaa henkisen johtajan autuutta, mutta silti kirjavaturkkinen tunsi, ettei ihan heti;- jos koskaan, saisi tarpeekseen tuosta makeasta nektariinista.
Keräten kokoon kaiken mahdollisen sulavuutensa, keltasilmäine lipui askelman alas kiveltään ja sukelsi muiden joukkoon juhlistamaan tätä hetkeä.


Kuten aina, syöminen sai pirteimmänkin hukan uneliaaksi, eikä Hallanarka tehnyt tässä poikkeusta. Se oli käynyt pitkäkseen maahan ja venyttänyt kaikki raajansa mukavaan asentoon. Ruuan sulattaminen tulisi näin rutkasti helpommaksi.
- Pah! En syö ainakaan viikkoon mitään!
mestarinsa ilkikurisuus huvittu nuorukaista kovasti, eikä tuo voinut muka-ärsyyntyneelle äänelleen mitään. Oli se sopivaa tai ei, nuorikon mielestä oli hauskaa vähän sanailla oppi-isänsä kanssa, vaikkakin leikillään